Viana do Castelo - Vila Praia de Âncora 19 km. Uusi koti surffirannalla.

Yöllä kuului satavan. Olimme keränneet jo illalla pyykit pois parvekkeelta lämpimän patterin päälle kuivumaan. Aamiainen oli tarjolla vasta 8.30. Sitä odotellessani hoidin jalkani ja pakkasin rinkkani. Lina suoritti aamujoogansa. Hän aikoo viettää päivän Viana do Castelossa ja jatkaa vaellusta vain kymmenisen kilometriä, joten tiemme eroavat. Aamiaisella seuraani liittyi Veronica Brnosta, hän majoittui samaan dormiin kanssani Hostel Elevenissä ja vaeltaa myös yksin. Jätin tytöt seurustelemaan keskenään ja lähdin yhdeksältä liikkeelle. Taivas kirkastui, kun kävelin kaupungin läpi ja jatkoin kivettyä tietä kohti Carreçoa.

Cafe Central, Carreço

Pysähdyin Cafe Centraliin, terassilla istuikin jo hollantilainen Yuri (joka kantaa setänsä tuhkaa riipuksessaan). Ovatko kaikki hollantilaiset todellakin noin mukavia tyyppejä? Saksalaispariskunta ("Renata!"), joiden nimiä en muistanut, jäi myös terassille istumaan. He kysyivät, haluanko jatkaa vaellusta heidän seurassaan. Kiitos, mutta ei kiitos!

Reitti jatkui kylän läpi nousten pikkuhiljaa mukavan pehmeälle metsäpolulle. Metsä oli savuinen, siellä kulotettiin aluskasvillisuutta. Me kaikki haisemme illalla savulle. Välillä oli pari kuraistakin kohtaa. Nousua riitti (alto 150m), kaukaa näkyi meri ja sen rannalla Vila Praia de Âncora, jota kohti lähdin laskeutumaan.

Vain paperi puuttuu!

Kävelin edelleen metsäpolkua, kunnes tie muuttui asutuksen lähellä kivetykseen ja kaupungissa asvalttipäällysteiseksi. Yksi paikallinen mies lähti saattamaan minut Hostal D'Avenidaan, kun kysyin sen sijaintia. Se onkin aivan surffirannan lähettyvillä. Sain petini (12€) ja lähdin etsimään lounaspaikkaa. Yuri käveli vastaani, hänkin päätti jäädä tähän viehättävään kaupunkiin ja neuvoin hänelle suorimman tien hostaliin.

Vila Praia de Âncora

Restaurante Lagoa Azul

Päädyin Lagoa Azuliin, jossa söin grillattua kanaa. Sain ensin varmistettua, ettei se ole leivitettyä. Viiniä oli myynnissä pulloittain ja se oli niin hyvää (ja halpaa!) että otin loppuviinin mukaan kämpille.

Ihailin vielä autiota rantaa ja suuria aaltoja, ennen kuin palasin hostaliin suihkuun. Pyykkiä ei kannattanut pestä, oli niin kosteaa. Mäkisestä maastosta huolimatta en ollut paljon hikoillutkaan.

Monet ravintolat mainostivat simpukoita, lähdin toivorikkaana illalla niitä metsästämään. Turha toivo, "It's not the season" (vain kesällä). Valkoisten liinojen ravintolassa istui vain yksi asiakas ja saksalainen vaeltaja Mehmet (s. Turkissa) kutsui minut seurakseen. Hän odotti omaa mustekala-annostaan ja tilasin seuran vuoksi salaatin ja turskakroketteja. Mehmet oli varannut yläkerrasta huoneen itselleen. "It's only 30€ very cheap!" Mitähän mies tekee työkseen, jos tuo on hänen mielestään halpa? Hyvästelimme ja kävelin rivakasti takaisin hostaliin, oli alkanut sataa tihuuttaa. 

Istuin vielä oleskelutilaan lasilliselle ja kirjoittelemaan, Yuri ja itävaltalainen nainen keskustelivat vilkkaasti omista töistään. Naisten 6h-dormissa oli lämmintä ja hiljaista. Se oli ikkunaton huone, joten oli pakko katsoa kelloa puhelimesta ja ottaa taskulamppu käyttöön, jos yöllä oli asiaa vessaan.