perjantai 31. toukokuuta 2019

Krakova; hierontaa ja hellettä

Aamukolmelta satakieli lauloi avoimen ikkunan lähellä. Sofia oli valvonut kahteen kutisevien jalkojensa takia. Arvasin neitien kuluttavan taas koko aamupäivän kämpillä ja aamiaisen syötyäni lähdin etsimään vapaata hieronta-aikaa. Thai-paikat avautuisivat vasta puoliltapäivin, menin lähellä (Karmelicka 36) olevaan Butterfly Health Studioon, joka on Hotel Maksymilianin yhteydessä. Sain ajan puolen tunnin kuluttua ja jäin hotellin lobbyyn odottelemaan. Nuorimies Tomas haki minut siitä mukaansa hämärään huoneeseen, jossa oli tähtitaivas ja taustalla soi hiljainen musiikki. "Ou!" sanoi poika, kun hän kävi kiinni kireisiin hartialihaksiini. Kerroin vaeltaneeni 600 km rinkka selässä. No mercy, pyysin kunnon urheiluhieronnan. Hiki tuli otsaan vasta siinä vaiheessa, kun hän kävi kiinni pohkeisiini. 90 minuutin (220 zl/52,50€) kuluttua kosteutta kaipaava ihoni oli öljytty ja lihakset hierottu. Taivaallinen olo! Tännekin voisin tulla uudelleen.

Lähdin kävelemään vanhaan kaupunkiin, tytöt olivat menneet Galeria Krakowskaan shoppailemaan. Kävin Pijarska 17:n terassilla oluella ja juttelin samalla irkkunaisten kanssa. Alakerran vessassa oli joukko pulisevia naisia Kanariansaarilta, pääsin harjoittamaan espanjan taitoani.


Torilla oli musiikkiesityksiä ja eri järjestöjen telttoja. Odottelin tyttöjä seurakseni ankkaravintolaan, mutta nämä olivat menossa Mäkkäriin. Olin sen verran myöhässä, että paikka oli taas täynnä.


Piwiarnia Kraków
Palasin Ul. Karmelickalle ja jäin Piwiarnia Krakówin terassille kanacaesarille. Anna ja Sofia pysähtyivät kohdalle matkallaan kämpille. Tilasin vielä tuplaespresson, joka täälläkin on niin pieni, että pitäisi pyytää triplat. Vesi tulee sentään pyytämättä. Minäkin palasin kaupan kautta kämpille suihkuun ja siestan viettoon. Sain vielä jalkahoidon Annalta, joten tästä tulikin varsinainen hemmottelupäivä. Loppuillan kuljin muovipussit jaloissani, Sofia kun ei halunnut enää lähteä ulos.

Oli aikaa päivittää Portugalin blogia ja kuunnella samalla fadoa. Ah, ihana Ana Moura!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti