keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Moselsteig/Mosel-camino 2018

Kävimme Hannun kanssa Moselin viinilaaksoissa syksyllä 2017. Hän kulki silloin kyynärsauvoin, joten tein vain päiväretkiä upeisiin metsiin ja viiniviljelyksille. Asia jäi vaivaamaan mieltäni ja on lähdettävä uudestaan samoille patikkapoluille, tällä kerralla Arjan kanssa ja rinkat selässä. Varasimme Finskin edulliset suorat lennot Frankfurtiin ja suunnittelin meille reilun 100 kilometrin patikkareitin välillä Bernkastel-Kues - Koblenz.

Rinkkaa ei kannattanut viedä varastoon, olinhan vain viiikon kotona Puolan reissun jälkeen. Pesin reissuvaatteet, katselin helteisiä sääennusteita ja tein mielessäni pakkauslistan. Viikolla saimme vieraiksemme ihanat ystävämme Maikin ja Elmerin, jotka olivat todistamassa kihlajaisiamme Himalajalla keväällä 2002. Harmi vain, että tietyömaamiehet rouhaisivat veden poikki juuri, kun olin menossa suihkuun. Tarkoitus oli myös pestä kylppäri ja valmistella ruokia. Vedensaanti palautui viime hetkellä, ehdin käydä suihkussa ja vastaanottaa vieraat, jotka toivat tullessaan viiden litran pänikän kaupan vettä. Vietimme mukavan illan pihalla istuen ja grillaillen.

Torstai oli hellepäivä ja kävinkin iltapäivällä uimassa Keravanjoessa, ihaillen samalla lumpeenkukkia ja sorsapoikueita. Perjantai ja lauantai olivat todella tuulisia, pihalla lähtivät puutarhakalusteet ja aurinkovarjo lentoon. Lauantaina testasin kuntoani täyttömäki-lenkillä, ylös pääsin puuskuttaen, mutta pysähtymättä. Niin kotoista; kumpikaan mäessä kävelleistä miehistä eivät vastanneet tervehdykseeni.

Saimme Arjan yövieraaksi, aamulla on aikainen lähtö kentälle. Toivottavasti tuuli tyyntyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti