Syyslomailua

 

Maanantaiyölle luvattiin pakkasta ja minulle tuli kiire nostaa kukkavanoja täynnä oleva pelargonia sisälle. Kukkikoot verannalla, jos jaksaa, sen jälkeen leikkaan sen ja siirrän lämpimään autotalliin talvehtimaan. Pitkästä aikaa pääsimme synttäreille, kun kävimme naapurissa Soilin kakkukahveilla.

Sieniä löytyy siihen tahtiin, että ensimmäinen viiden kilon purkki on jo täynnä kuivattuja suppareita (vaikka olemme niitä syöneetkin ja olen jakanut sieniä ystäville). Suvilta sain lisää kannellisia purkkeja odottamaan Teijon reissua.

 

Tiistaina ajoin Lohjalle hakemaan Onnin ja Ilonan meille viettämään yhtä syyslomapäivää. Sää oli aurinkoinen ja tie kuiva. Tein kanakastiketta, jonka joukkoon rapistin suppareita ja lehtikaalia (Ilona ei huomannut mitään). Onni otti laudan mukaan ja kävimme testaamassa Matarin skeittipuiston. Ipanat majoittuivat vinttikamareihin, illalla söimme sushit ja pelasimme pitkästä aikaa SkipBota.

 

Tikkurilan Souvlaki

Aamulla koputtelin ipanat kymmeneltä aamupalalle, olimmehan menossa Tikkurilan Souvlakiin lounaalle. Se oli Onnin toivomus ja jätimme pizza-automaatin testaamisen toiseen kertaan. Söimme girospitat, ennen kuin porukat keräsivät Onnin ja Ilonan kotimatkalle.

 

Perjantaina oli aivan paxxa keli. Hannu lähti lenkille, minulle riitti kaupoissa käynti. Keräsin takapihalta nokkosia, jotka lisäsin eilen poimimieni sienien kanssa piirakkaan. Lauantain kehonhuoltotunnin ja kävelylenkin jälkeen Hannu jäi kotiin tekemään Napolin pizzaa, minä lähdin metsään poimimaan pussillisen suppareita.

 

Sunnuntain lenkillä poikkesin lähimetsään ja löysin vielä kantratelleja, valmiiksi pakastettuina. Ne päätyivät kastikkeeseen paistetun lohen seuraksi.

 

Lokakuun kulttuuritarjonta päättyi kohdallamme upeaan fado-konserttiin, kun Carminho yhtyeineen esiintyi Espoossa. Niin murheellista, ja niin iloista! Toivottavasti pääsen keväällä fiilistelemään Portugalin musiikkia, makuja ja Lissabonin upeaa valoa.

Body & Soul

Lokakuun kalenterissa alkaa olla tunkua. Tallinnan reissun jälkeen siihen ilmestyi toinenkin konsertti; Edu Kettunen vierailee tällä kerralla Tikkurilan kirkossa ja Hannullekin tulee tilaisuus nähdä uusi kirkko sisäpuolelta (ja meille molemmille tilaisuus nähdä se ulkopuolelta iltavalaistuksessa). Syksyn (meille) ensimmäinen matineaelokuva oli "Näkemiin Neuvostoliitto". Aivan mahtava leffa ja huikeat näyttelijät (kertojana Eero Ritala)! Tämä syksy on siitä kummallinen, että olen käynyt monesti Virossa, parhaillaan luen venäläiskirjailijan teosta, seuraava toimiston lukupiirin kirja on virolaisperua ja nyt kävimme katsomassa inkerinsuomalaisista kertovan elokuvan. Hmm...

Cittarissa oli euronpäivät ja minulla neljän tunnin säilöntäilta. Tein (kolmannen kerran) kattilallisen omenasosetta, rommiluumuhilloa (keltaisista ja tummista luumuista) ja punasipulihilloketta. Vielä kun kuivatamme viimeiset lehtikaalit ja Teijon kansallispuiston suppilovahverot ja pullotamme omenaviinin, niin talvivarastot ovat täynnä ja niistä riittää joululahjoiksikin. 

Torstain jumppa vaihtui siis leffaan ja perjantaina vaihdoin viikkosiivouksen sienimetsään (en sentään luopunut siivouskukista ja -viinistä). Onkohan IS:n toimittaja katsellut viime vuoden kalenteria, kun hän jutussaan väitti, että supparikausi on nyt parhaimmillaan? Oikeasti ne ovat vasta pieniä ja tulossa on taas hyvä sienisyksy.

Edu Kettunen ja Mika Kuokkanen

Illalla oli vuorossa ihana konsertti Tikkurilan kirkossa: Edu Kettunen ja Mika Kuokkanen. Loppuunmyydyssä konsertissa kuulimme vanhoja tuttuja kappaleita ja Edun mukavaa jutustelua biisien taustoista. 

Talvi saa tulla!

Lauantaina oli tarkoitus osallistua Kuusijärven kuntoilupäivään, mutta aamupäivän tihkusateen takia vaihdoimme sen kehonhuoltotuntiin ja kävelylenkkiin. Hain vielä viimeiset lehtikaalit, jotka kuivatin. Hannu pullotti omenaviinin, joka onnistui todella hyvin.

Sunnuntain piti olla pihanhoitopäivä, mutta koko aamupäivän tihkutti taas vettä. Oleskelimme lähinnä sisällä, mitä nyt minä kävin levittämässä kompostin mullat marjapuskien juurelle ja tyhjensin kukkapenkin. Pihan puut alkavat pikku hiljaa olla lehdettömiä, pian pitää ryhtyä haravahommiin. Uunissa kypsyi lihapata, johon lisäsin purkillisen letsoa, sipuleita, kaalisilppua (valkokaalia ja palmukaalia), sieniä, mausteita ja Viron viinassa lionneita marjoja. Punaviiniä en muistanut ostaa, joten pataan lorahti omatekoista omenaviiniä. Varsinaista sadonkorjuupataa!
 

Ihan parasta sunnuntaita!

Minun vuoroni tehdä viikkosiivous, samalla paistoin pataleivän, johon vaihdoin omenakuutiot kuivattuihin taateleihin. Lähetin Hannun kauppaan ja säästin näin itselleni aikaa lähteä metsään. Nyt löytyi jo kunnollisen kokoisia suppiksia! 

 

 Toinenkin lukupiirini kokoontui kasvotusten, tosin kaikki eivät tulleet paikalle. Jotkut harrastukseni menevät päällekkäin, jotkut limittäin. Jumppatunnin ja lukupiirin väliin jää niin vähän aikaa, etten ehdi käydä kotona suihkussa tai syömässä. Tällä kerralla söin muutaman sushin kahvilassa. Lukupiirin loputtua lähetin Hannulle viestin, että hän voi valmistaa pasta bolognesen. Iltaisin alkaa olla jo niin pimeää, että tekee mieli lisätä valoja. Yksi valkoinen ikkunatähti pääsi jo olohuoneeseen. Piiloon, pois ohikulkijoiden katseilta.

Ja taas istun kirkossa! Perjantaina Tikkurilan kirkossa järjestettiin Pyhiinvaellusseminaari, osa yleisöstä seurasi tilaisuutta striimattuna, joten kirkossa oli väljästi tilaa. Alustuksen pitivät paikan päällä Jouni Elomaa, videoyhteydellä Annastiina Papinaho ja Liisa Väisänen. Panelisteina oli eri seurakuntien edustajia ja yksi "kiintiösiviili". Olisi ollut mukava jatkaa vapaata keskustelua (ilman striimausta), mutta tilaisuus päättyi aikataulun mukaisesti. Kahvitauolla sentään löysin yhden tutun ja vaihdoimme kuulumisia, lähinnä minun vaellustarinoitani (sori Pia).

Mirja ja Masa tulivat viettämään kanssamme baltialaista iltaa. Pääsin helpolla, kun kävin hakemassa Virokaupasta borssikeittoa, lammaspelmeneitä ja juustonakkeja. Kakkupalatkin löytyivät Cittarista, minulle jäi vain salaatin ja uuniporkkanoiden teko. Katsoimme tämän vuoden (tähän astiset) Viron kuvat.

 

Lokakuun kirjoja:

Jelena Tšižova "Naisten aika". Kolme "mummoa" hoitaa kotona mykkää pikkutyttöä päivisin, kun tytön äiti on tehtaassa töissä. Äiti puolestaan hoitaa mummojen ruuat, pyykit ja siivoukset, vaikkei näistä kukaan ole sukua. Puhumaton lapsi on Suzanna, mutta mummot vievät tytön salaa kirkkoon kastettavaksi ja antavat tälle nimen Sofia (mutta sitä ei saa kertoa äidille). Jokainen vanhus on luonteeltaan erilainen, mutta kaikkien yhteinen päämäärä on Sofiasta huolehtiminen. Eihän tätä voi tarhaan lähettää, eikä tarvitsekaan, tämähän oppii kotonakin lukemaan ja ymmärtää jo ranskaakin (yhden mummon opettamana). Äidin sairastuttua vakavasti, mummoille tulee kiire naittaa tämä Nikolaille, jonka ei tarvitse huolehtia lapsesta, kunhan on virallinen huoltaja ja saa sitä kautta itselleen perheasunnon. Kirja kertoo 1960-luvun Neuvostoliitosta, jolloin yksilön vapautta tai tahtoa ei otettu huomioon, päälliköt ja johtajat päättivät asiat heidän puolestaan.

Saara Helkala "Tripsteri Lissabon matkaopas". Olen vieraillut Lissabonissa usein ja kiertänyt Portugalinkin aika tarkkaan (junilla, busseilla ja jalkaisin). On mielenkiintoista lukea kaupunkiopasta, jonka on kirjoittanut jo useita vuosia Lissabonissa asunut suomalainen. Hurmaantuneena luin Saara Helkalan Lissabon-blogia, jossa elämä ennen koronapandemian aiheuttamaa lockdownia oli varsin villiä. Sairastuttuaan itse koronaan, Saara mietti jo muuttamista takaisin Suomeen, mutta päätti kuitenkin jäädä. Selvittyään long covidista arki ja elämä palaa pikku hiljaa ennalleen, vaikkakin harvempihiuksisena (Saaran omin sanoin).

Ilmar Taska "Pobeda 1946". Hienosti kerrottu tarina pikkupojan suulla. Hän ei vielä ymmärrä, mihin isä ja naapureita katoaa. Venäläisten kyyditykset vievät virolaisia leireille, usein keksityistä syistä tai naapureiden juorujen perusteella. Poika ystävystyy "sedän" kanssa, tällä kun on uusi Popeda-auto, tietämättä, että tämä on syypää hänen isänsä katoamiseen. Karun kerronnan lukemista keventää minulle monet tutut paikat Tallinnassa ja muualla Virossa. Yllättäen mieleeni tuli John Boynen kirja "Poika vuoren huipulla". Siinäkin pieni poika ihailee hienoja autoja, komeita univormupukuisia sotilaita ja varsinkin vuoristomajan isäntää, joka myöhemmin paljastuu Hitleriksi. 

Ja taas; Tallinna!

Otimme tietoisen riskin ja lähdimme satamaan viimeisellä mahdollisella junalla/ratikalla. Olimme taatusti viimeisten joukossa, kun astuimme Eckerö Linen kyytiin, lautta irtautui vartin kuluttua satamasta. Porukkaa oli todella vähän, silti vakipaikkamme olivat jo varattuina. Matkan aikana suunnittelimme reissua Tampereelle, jonka pointtina on TTT:n näytelmä "Kaksi paavia". Tsekkasimme teatteriliput, matkakulut ja majoituksen ja päätimme jättää suunnitelman hautumaan. Samalla rahalla voimme käydä joka viikko katsomassa Bio Grandin matinealeffan (todella kova kattaus tälle syksylle!) ja samalla reissulla syödä ravintolalounas tai käydä muutaman kerran Tallinnassa päiväristeilyllä ja ostoksilla.

Koska hotelliin pääsisi kirjautumaan vasta neljän tunnin kuluttua, ajattelimme syödä soppalounaan Nautica-kauppakeskuksen jossain kahvilassa. Mieli kuitenkin muuttui matkan varrella, teki mieli Taquerian burritoja. Ovella oli lappu, jossa kerrottiin lounastarjous, mutta se aukeaisi näin sunnuntaina vasta 12.00. Viime kerralla löytämämme ihana Restoran Pesa on sunnuntaisin suljettu, etsimme Rotermanni korttelista uuden vaihtoehdon ja päädyimme Vapianoon.

 

Vapiano

 

Ovella tarkistettiin rokotustodistukset ja saimme kortin, jolle kuitataan kaikki tilaukset. Söimme salaatit, oli jätettävä tilaa illalliselle. Edellinen Vapiano-kokemus (toisaalla Tallinnassa) oli huono, riski kannatti ottaa ja tämä käynti oli varsin miellyttävä.

 

Ilma oli mitä ihanin ja kävelimme Piritaan päin. Varasin saman hotellin kuin viime kerralla jo täällä majoittuessamme. Sijainti, siisteys ja edullinen hinta (65€/2 yötä aamiaisilla) saivat ainakin minut puolelleen. Olimme edelleen liian aikaisin ja vakuutimme vain venäjää puhuvalle siivoojatytölle, että voimme hyvin odotella ulkona aurinkoisella pihalla, mutta tämä ilmeisesti soitti isännälle, joka tuli päästämään meidät yhteen siivottuun huoneeseen. Olin varannut 2hh, mutta saimme samanlaisen (peilikuva) 3h-huoneen merinäköalalla kuin viimeksi.

 

Hotel Aquamarine

Otimme pikkupäikkärit ja kävelimme Maarjamäen linnalle, joka on aivan hoodeilla. Sielläkin on ravintola, mutta meillä oli ihan toinen suunnitelma. 

Oho, nallekarkki on kaatunut!

Alueella on myös Filmimuseo ja patsaspuisto. Kiertelimme ulkoalueet ja kuvasimme Soviet Monuments -patsaita. 

Tosi hieno paikka! Hyvä kun huomasin sen täällä viimeksi ollessamme, silloin ei ollut aikaa käydä Maarjamäellä. Oli hyvä syy tulla uudelleen.

Aina, kun näen pudonneitten vaahteranlehtien muodostaman kasan, taannun kuusivuotiaaksi. Olen tartuttanut sen myös Hannuun, ja nykyisin kahlaamme molemmat jalkoja laahaten lehtikasoissa. Toivottavasti kukaan ei näe. Kävelimme Jaan Poskalle ja menimme ratikka 1:n kyydissä Kopliin. Tarkoitus oli syödä Kopli Köökissä, mutta se olikin sulkeutumassa! Oli kuulemma liian vähän asiakkaita. Pettyneinä palasimme ratikalla lähtöpisteeseen. Onneksi Tallinnasta löytyy vaihtoehtoja ja otimme käyttöön huomisen suunnitelman. Lunastin Hannun viime vuoden joululahjan (ennen seuraavaa) ja valitsin illallispaikaksi Taverna del Gallo Neron.

Trattoria del Gallo Nero

Tilasimme yhteisen antipastolautasen ja pizzan. Alkuruoka oli niin runsas, että olisi yksistäänkin riittänyt. Koska me oikein opitaan?!

Jaan Poska

Palasimme hotelliin vatsat pulleina Kadriorgin kautta. Pimeää puistoa valaisivat puiden väleihin ripustetut "kattokruunut".

Oli todella hiljaista, en edes kuullut, kun naapurihuoneisiin majoittuneet suomalaismiehet palasivat baarikierrokseltaan. Aamukahdeksalta kuulin heidän lähtevän aamiaiselle. Me venytimme aamiaiselle menon yhdeksään, hieronta-aikani olisi vasta yhdeltätoista. Miehet olivat keski-iän ohittaneita motoristeja, nyt tosin liikkeellä autoilla. 

Rotermanni

Lähdin bussilla keskustaan ja jäin kyydistä Rotermannin kohdalla. Olin taas etuajassa ja kävelin hetken korttelin kauppa- ja ravintolakujia. Central Ilusalongin Tatjana otti minut taas (ei niin kovin hellään) huomaansa, samalla sain öljyvoitelun kuivalle nahalleni. Juttuseuraa hänestä ei juuri ole, mikä on minusta aivan ihanaa. Ehkä hän muisti vaellusvarpaani viimeistään, kun näki mustuneet kynnet. Tällä kerralla hän oli jättänyt äänet päälle puhelimeen, ehkä hänellä oli siihen hyvä syy. Pois lähtiessäni jätin pöydälle kiitokseksi Fazerin sininen suklaa avec -levyn (hiekkaa Saharaan?). 

Taqueria

Hannu oli kävellyt rantatietä pitkin keskustaan ja odotteli minua Centralin ulkopuolella. Tälle päivälle luvattiin +16 astetta. Mikäli aurinko olisi paistanut pilvettömältä taivaalta eikä olisi tuullut niin kovin, siihen oltaisiinkin päästy. Lämmin oli, vähemmilläkin vaatteilla olisi pärjätty. Kävimme Taquerian edullisella lounaalla (quesadillat + burritot yhteensä 11,80€). Jos olisi täällä töissä tai asuisi muuten vaan, niin lounaan söisi kyllä edullisesti! Terassioluet jäivät juomatta, kun azerikuppila Faeton on rempan takia suljettuna. Kävimme Selverissä ja kävelimme kuumissamme takaisin Piritaan. Nautimme terassioluet hotellin pihalla auringon paisteessa, ennen kuin menimme suihkuun ja päikkäreille.

Kajakas

Illallispaikka valikoitui taas huonon tuurin kautta. Resto Pesa sulkeutui jo neljältä, onneksi lähellä on Kajakas Pizza. Tutkimme ruokalistaa etukäteen ja sieltähän löytyy sekä Vitello tonnato että mustakalaa friteerattuna tai ilman. Vähän kalsea miljöö italialaisravintolalle, mutta kaiken kaikkiaan varsin mukava kokemus. Seuraavan kerran tilaamme pizzaa! Tämän päivän ruokailut olivat sopivan kevyitä, otimme vielä napanderit omalla pihalla ennen kuin siirryimme sisälle kuuntelemaan musiikkia ja viettämään (tällä kerralla) viimeistä Tallinnan iltaa.

Tallinna on kyllä niin ihana kaupunki, että varasin joulukuun majoitukseemme vielä yhden lisäyön. Silloin ehdimme toivottavasti käydä katsomassa Fotografiskan uudet näyttelyt ja minä voin hankkia uusia joulukoristeita Shishin outlet-myymälästä. Ja mennä taas Tatjanan hierottavaksi.

Jätimme mukavan hotellin ja lähdimme bussilla keskustaan, jäimme kyydistä Rotermannin kohdalla ja kävelimme siitä satamaan. Bussipysäkki on hotellimme kohdalla Piritateellä (bussilippu korttimaksulla 1,50€). 

Kotiin päästyämme kävin kaupassa ja tein pinaattitortelliineja sieni-tomaattikastikkeella ja salaatilla. Pääsimme syömään päivän ensimmäisen lämpimän aterian vasta viiden-kuuden hoodeilla.

Lokakuu - ihan parasta!

 

Syksyllä syntyneenä lokakuu on ehkä paras tietämäni kuukausi. Varsinkin, jos on kuulaita, aurinkoisia päiviä ja yöpakkasten jäljiltä ruskan sävyjä luonnossa. Sateinenkin sää kelpaa minulle, silloinhan supparit nousevat metsiin! Tänä vuonna lokakuulla on aivan erityinen merkitys, kun Suomi avautuu koronarajoitusten poistuessa. Nyt baariin laulamaan karaokea ja tanssimaan pöydille! Varasimme jo yhdet konserttiliput ja lähes joka viikolle on tarjolla hyvä matinealeffa. Luvassa on myös Tallinnan reissu ja loppukuussa pääsemme Meri-Teijoon viettämään mökkiviikkoa.

Fiskars; Maan Maut - sadonkorjuumarkkinat

Fiskars

Lauantaille oli luvassa sopivaa säätä kauden viimeiselle moottoripyöräajelulle ja synttärisankari toivoi pääsevänsä Fiskarsin sadonkorjuumarkkinoille. Ajelimme vanhaa Turuntietä ja mutkittelimme Sammatin ja Karjalohjan kautta Fiskarsiin, jonka torille oli kerääntynyt lähialueen tuottajia myymään satoaan. Harmin paikka; lupasin tarjota pullakahvit Backers Bakers -leipomokahvilassa, mutta se onkin suljettu viikonloppuisin.

Raaseporin linnanrauniot

Seuraava toivomani pysähdyspaikka oli Raaseporin linnanrauniot, siellä ei olla käytykään moneen vuoteen. Kaikki oli suljettu, myös kahvila, joka sukutarinan mukaan on kummisetäni synnyinkoti, tosin siitä minulla ei ole mitään todisteita. Vessakin oli lukittu, kävin puskapissalla. Tarkoitus oli jatkaa Fagervikiin, mutta kun senkin kahvila on avoinna vain kesäaikaan, suuntasimme 51:stä kotiin. Ei tullut kutsua saunomaan Raaseporiin (Suomi ei olekaan vielä kokonaan auki), kylmissämme koukkasimme Jumbon Alkoon hakemaan kauden ensimmäisen glögin.

Kotiin päästyämme Hannu laittoi tulet pihagrilliin, paistoimme siinä viimeiset maissit ja makkarat, jotka söimme lämpimässä autotallissa istuen. Aikas hieno synttäripäivä, varsinkin, kun juttelin pitkään ex-työkaverini Irenen kanssa.

Tämän päivän ajelulle puin ajovarusteiden alle pitkät kalsarit, takin tikkivuoren ja kypärämyssyn. Ensimmäisen ja viimeisen kerran, sillä illalla laitoin Hondan seisontavakuutukseen. Kilometrejä kertyi tälle kaudelle reilut 3.000 km + DragStarilla 1.200 km.