lauantai 7. toukokuuta 2022

Fyysisesti kotona, mieli on vielä matkalla

Aamukuudelta parvekkeemme alapuolella kohtasivat perjantain viimeiset juhlijat ja lauantain ensimmäiset tavarantoimittajat. En saanut enää nukuttua, kävin suihkussa ja pakkasin loputkin tavarani. Olimme ulkona jo puoli kahdeksalta, kävely- ja metromatka (yhdellä vaihdolla) lentokentälle vei tunnin verran. Menetin taas yhden viinipullon korkinavaajan! Se kyllä menee käsimatkatavaroissa, kun lähtee Suomesta, mutta kotilennolle mentäessä se kaivetaan pois rinkasta. Kirjataan tappioihin!

Istuimme eri puolilla konetta, molemmat saimme paikat hätäuloskäynnin kohdalta. Iberia/Finnair tarjosi pullakahvit. Ulospääsyä odottaessani ehdin jutella pitkään reissustani ja camino-kokemuksista nuoren espanjalaisen stuertin kanssa. "Nähdään seuraavalla caminolla!" poika huikkasi vielä perääni.

Vantaalla tihkutti vettä, onneksi ei ollut kylmä, kun kävelimme juna-asemalta kotiin. Alkoi tavaroiden purku ja pyykkien selvittely, ensin kävin kaupassa ostamassa syötävää tyhjään jääkaappiin. Suihkun jälkeen tein kasvispastaa (unohdin ostaa pekonia), hyvää oli! Lumet olivat sulaneet eilisen lämpimän päivän tai tämän päivän vesisateen ansiosta. Vielä pari päivää sitten sain naapuri-talonvahdilta kuvan, jossa pihallamme on 1,5 metriä lunta (pituussuunnassa). 

Hienoa olla taas kotona lähes kuuden viikon mahtavan reissun jälkeen! Yön pimeydessä piti hetki miettiä, missä päin kylppäri on. Ihanaa, matto lattialla sängyn vieressä! Lopulta muistin olevani jo kotona. Ei kai ole ihme, jos menen sekaisin, olihan minulla 25 eri majapaikkaa reissun aikana. 

Hyvää Äitienpäivää! 😘🇫🇮

Terveiset Fisterrasta!

Illalla katsoimme nauhoitetun "This is Us" -jakson, jossa Jack menettää äitinsä. Niin koskettavaa, niin totta!

Kevään kirjoja;

Katja Kallio "Yön kantaja" (2017). Luin kirjaa puhelimesta pätkittäin pitkän vaelluksen aikana. Vasta lopetettuani kulkemisen pääsin kiinni kirjan juoneen, ehkä siksi pidinkin enemmän siitä osasta, kun Amanda siirrettiin Seilin saarelle, jolla silloin hoidettiin mielenvikaisia naisia. Muistutti kovasti Johanna Holmströmin "Sielujen saari" teosta, jonka luin pari vuotta sitten, mutta eiköhän noiden Seiliin joutuneiden (kaikki tahtomattaan, osa syyttä suotta) naisten tarinat olleetkin melko samanlaisia. Amandakin tuli saarelle vain "toipumaan" eikä uskonut joutuvansa jäämään sinne loppuelämäkseen. Harva sieltä pois lähti elävänä ja vielä harvemmat kuolleina. Amanda soti alkuun kaikkia ja kaikkea vastaan, mutta huomasi pian pääsevänsä helpommalla, kun antoi periksi ja alkoi oma-aloitteisesti tehdä töitä ja tehtäviä, joita hänelle määrättiin, näin aikakin kului joutuisammin. Vuodet vaihtuivat ja Amanda sopeutui entistä paremmin uuteen elämän malliin. Uutta hehkua ja onnea siihen tuli, kun hän rakastui saarella työtä tekevään Isakssoniin. Voi kuinka toivoinkaan tälle tarinalle onnellista loppua, mutta sitä en (minäkään) saanut.

Terhi Kokkonen "Rajamaa" (2020)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti