Aamulenkki Mún kanssa

Kumpi vie? Who's the boss?

Italialaispojat olivat kiitettävän hiljaisia ja pakkasivat tavaransa aamulla keskenään supattaen. He menivät ensimmäisinä aamiaiselle ja poistuivat paikalta, me söimme unkarilaispariskunnan seurassa. Concha oli käynyt jo aamuvarhaisella Mún kanssa lenkillä, me veimme koiran kävelylle linnoitukselle ja takaisin ennen lähtöämme. Hetken se taas ihmetteli kotiovella, eikö emäntä lähdekään mukaan. Ihania tyttökoirien tuoksuja oli matkan varrella ja sain kiskoa koiraa perässäni. Muuten 15 vuotias eteni yllättävän reippaasti. Kuulo on mennyt, mutta kai se tuoksusta tunnisti minutkin. Vauhtiin päästyämme kotiin ei ollut enää mikään kiire. Kun pääsimme linnoitukselle asti, Mú löi lossit kiinni ja olisi halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa haistelemaan muiden koirien tervehdyksiä. Italialaisturisteilla oli hauskaa ja he näyttivät minulle kännyköistään kuvia omista lemmikeistään. En viitsinyt edes yrittää selittää, ettei tämä itsepäinen koira ole minun.

Concha velotti meiltä vain yhden yön hinnan ja laittoi vielä hedelmiä pussiin matkaevääksi. Hän heitti meidät bussipysäkille ja lupasin palata Óbidokseen, samalla toivotimme hänet tervetulleeksi meidän kotiimme Vantaalle. Mi casa es tu casa, Concha!