Ihana, pieni Pinhão

Vaihdoimme junaa Réguassa ja saavuimme Pinhãoon lähes aikataulussa. Heti humahti helle vastaan. Kävelimme asemalta Casas Botelho Eliakseen, jossa Rita vastaanotti minut poskipusuin. Saimme saman asunnon, jossa asuin viime käynnilläni yksin. Jouduimme odottamaan sen tyhjenemistä ja siivoamista, vein Hannun oluelle Café Beira Rion terassille, ennen kuin tarjosin hänelle opastetun kävelykierroksen kylän ympäri.

Kylän kaikki kaksi markettia olivat siestalla, kahdelta ne avautuivat ja kävimme toisessa ostamassa vähän aamiaistarpeita ja juomista jääkaappiin. Saimme siivotun kaksiomme, omalla terassillamme oli liian kuuma ja menimme yläterassille varjoon hetkeksi istumaan. Rita kävi kertomassa, että heillä on jonkun asukkaan jäljiltä big problem ja putkimies joutuu pitämään meteliä poratessaan kivetystä auki, mutta meitähän se ei häirinnyt. Suihkun jälkeen avasimme viilentyneen valkkarin ja vietimme sisällä siestaa. 

Alkupalat söimme jo kotona; Queijo da Ilha -juustoa, Calemin portviiniä, viinirypäleitä ja yläterassilta poimittuja viikunoita ja persikoita. Ilma ei juurikaan viilentynyt, kun lähdimme syömään joen toiselle puolelle Cais da Foz -ravintolaan. Onneksi siellä saatiin ilmalämpöpumppu toimimaan, muuten olisimme jääneet ulos syömään kuumaan tuuleen, joka oli virinnyt illan tullen. Salaatti, oliivit, leivät, pullo hyvää Porca de Murça Brancoa, grillattu kala ja pihvi yht. 24,50€, ei voi edelleenkään hintatasosta valittaa. 

Jälkkärikahvit joimme Café Beira Rion terassilla, ennen kuin palasimme kuumaan kotiimme. Istuimme ulkona terassilla ja saimme seuraa viehättävästä japanilais-italialaispariskunnasta, joka asustaa naapuriasuntoa. He olivat lähdössä kävelylle, mutta jumittuivat juttelemaan kanssamme, kunnes Rita kävi huomauttamassa, että hiljaisuus on kymmeneltä. Ilmeisesti joku naapuruston vanhempi asukas on valittanut asiasta. Vaihdettuamme meiliosoitteet toivotimme hyvät yöt ja matkanjatkot.

Pinhão

Unta eivät häirinneet äänekkäät lokit, vaan tolkuton kuumuus, joka aamuyöstä hellitti ristivedon ansiosta. Hain kaupasta tuoreet sämpylät ja vihannekset. Aamiaisen syötyämme lähdimme kävelemään viinitilojen rinteitä, kohti ylhäällä näkyvää Casal de Loivosin kylää. Pysähdyimme välillä puuskuttamaan ja maistamaan kypsiä (port)viinirypäleitä. Jotenkin harhauduimme liikaa vasemmalle ja vastassa oli viinitilan aita. Avasimme portin salvan ja livahdimme kivetylle kadulle, jota pitkin nousimme kylään. Onneksi kylän ainoa baari oli auki ja saimme kylmät oluet. Kävimme ottamassa kuvia näköalatasanteella, ennen kuin palasimme mukulakivikatua ja asvaltoitua tietä pitkin Pinhãon keskustaan. Matkalla söimme viikunoita suoraan puusta ja nappasimme yhden ison omenan mukaan.

Pinhão

Kämpillä huuhtaisimme hikiset vaatteet, tein lounaaksi pienen tonnikalasalaatin ja istuimme hetken yläterassilla varjon alla vilvoittelemassa. Tuuli niin kovin, että puista putoili kypsiä persikoita pihalle. 

Casas Botelho Elias

Siestan aikana pyykit kuivuivat ulkona tuulessa ja saimme uudet naapurit. Pilvet tulivat ja menivät, illalla oli taas tähtikirkas taivas. Kävelimme rannan kautta takaisin pääkadulle ja Restaurante Rufeteen, jonka nuori tarjoilijatyttö kertoi olevansa paikan pitäjä, äiti kokkaa keittiössä. Sain haikailemaani Muralhas de Monção Vinho Verdeä. Syötyämme kieltäydyimme jälkiruuista ja kahveista, mutta meille tarjottiin lasilliset isännän rusehtavaa portviiniä, jonka tämä oli tehnyt 29 vuotta sitten pojan syntymän kunniaksi. Tytär kertoi ylpeänä alueen viineistä, hedelmistä ja kasviksista. 

Poistuessamme pääkadulla vaelsi iso ryhmä perinneasuihin pukeutuneita musikantteja, jotka olivat ilmeisesti olleet rannassa esiintymässä risteilyvieraille. Jäimme iltakahveille Café Beira Rion terassille, ennen kuin palasimme mukavaan kotiimme.

Kirkonkellot antavat kylän asukkaiden nukkua sunnuntaisin kahdeksaan, mutta sitä ennen meteliä piti äänestä päätellen hävittäjien ylilento. Sitten aloittivat vesitasot Pinhãon päällä pörisemisen, ilmeisesti ne tarjoavat maksullisia lentomatkoja Douron yllä. 

Handeman, Quinta do Hannu

Kävimme aamiaisella Princesada do Douro -kahvilassa, ennen kuin lähdimme päivän kävelylenkille. Siihen pilivinen ja tuulinen sää oli mainio, ei niinkään kuvien ottamiseen. Kävelimme sillan yli joen toiselle puolelle ja jatkoimme kohti Réguaa (ei niin mäkistä tietä mitä minä viimeksi kävelin joen toisella puolella). 

Puolimatkan (6km) krouviksi osui onneksi auki oleva Foz de Távora, jossa fiinistä ravintolasta huolimatta terassilla juomamme isot oluet ja kulhollinen pähkinäsekoitusta maksoivat vain kolme euroa. Palasimme samaa tietä takaisin, kämpillä tyhjensin jääkaapista kinkut, juustot, hedelmät ja vihannekset ja tein niistä meille lounaan tonnikalan ja kananmunien kera. Viinikin alkaa olla vähissä... 

Jos olisin miljonääri, tai edes varakas, voisin ostaa täältä jonkun lukuisista myynnissä olevista taloista ja kunnostaa sen kodikseni. Toisaalta, nykyinen elämäntapa ja reissutyyli on ehkä lähempänä omaa sisintäni.

Päiväunien aikana ulkona satoi, mutta ilma kirkastui taas illaksi. Kylän muutamasta ravintolasta oleskelumme viimeiseksi valikoitui Douro Grill Churrasqueira (jossa kävin edelliskerrallakin), joka on varsin mukava ukkokuppila. Hattupäinen naapurimmekin istui siellä iltaa viettämässä, hänet laitettiin välillä lapsenvahdiksi, kun nuoripari serveerasi meitä. Salaatti, leivät, mixed grill meat ja karahvi talon viiniä yht. 16€.

Douro Grill Churresqueira

Iltakahvit joimme totuttuun tapaan Café Beira Rion terassilla (henkilökunta jo tietää, mitkä kahvit haluamme) ja iloksemme tapasimme vielä Rufeten nuoren tytön, joka oli tullut kahvilaan viettämään iltaa. Tervehdimme hänen isäänsä ja toivotimme kaikille hyvät jatkot. Pienissä paikoissa on se mukava puoli, että ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi. Palasimme kotiin pakkaamaan ja otimme viimeiset minioluet.