Linha do Douro |
perjantai 21. elokuuta 2015
Que horas são?
Ilmankos ravintolat olivat iltaisin täynnä ja aamut tuntuivat viileiltä; olemme olleet koko Portossa oleskelumme ajan Espanjan ajassa. Puhelinkaan ei päivittänyt aikaa itsekseen. Onneksi olimme tunnin etuajassa eikä jäljessä, muuten olisimme myöhästyneet junasta. São Benton asemalla ihmettelimme näyttötauluja, joissa kerrottiin meidän mielestämme jo menneiden junien lähtöaikoja. Hetken pelkäsin, että virkailijat ovat menneet lakkoon ja junat jääneet lähtemättä. Aseman suuri kello näytti oikeaa aikaa, sitä emme huomanneet eilen, kun kävin ostamassa liput. Olisimme voineet nukkua tunnin pidempään, nyt lähdimme leipomon kahvilaan juomaan aamukahvit. Vihdoin sain täysjyväsämpylän (eikä ikuista valkoista leipää), sen väliin ladottiin pyynnöstäni juustosiivuja.
Käytyäni 1½ vuotta sitten Pinhãossa lupasin viedä Hannun sinne (hän puolestaan lupasi kävellä kanssani ylös viinilaakson rinteitä). Yksi syy on kaunis junareitti Linha do Douro, toinen syy pienen kylän rauhoittava uneliaisuus ja kolmas hyvä majapaikka, Casas Botelho Elias. Tämä onkin vasta toinen kolmen yön majoittuminen tällä reissulla.
Tunnisteet:
Linha do Douro,
Pinhão,
Porto,
Portugali,
Travelling
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti