Ratikka 28:n bongailua Alfamassa

Moottoritie oli päällystetty jyristävillä betonilaatoilla. Matkalla bussi joutui hidastamaan, kun ohitimme kolaripaikan, jossa toinen auto oli aivan rusinana ja toinen katollaan.

Saavuimme Lissaboniin Campo Granden bussiasemalle, ostimme automaatista pahvikortit, joihin latasimme yhdet matkat (1,40/kpl) ja jatkoimme metrolla (yhdellä vaihdolla) Terreiro do Paçolle. Beira Mar Hostel sijaitsee sen lähellä. Kolmas kerta tässä majapaikassa ja saimme privaattihuoneen omalla kylpyhuoneella, mutta ilman parveketta. Valitimme asiasta, mutta kaikki huoneet ovat varattuja eikä vaihto onnistu ainakaan tänään. 

Ginja d'Alfama

Kävelimme lounaalle Ginja d'Alfamaan; turskapallerot, tomaatti-sipulisalaatti ja jälkkäriksi kahvit ginjan kera. Isäntä tarjosi toiset ginjat. Haahuilimme Alfaman pikkukujilla ja näköalatasanteilla, kävimme Largo de São Vicenten kirkossa ja jäimme istumaan kurvin kuppilaan, jonka ohitse ratikat suhahtavat melkein nilkkoja hipoen. Pojat roikkuivat taas ratikoiden ulkopuolella pummilla.

Laskeuduimme Museu do Fadon aukiolle ja minä liukastuin 0,50 euron Sumatran varvastossuillani sileiksi kuluneissa rapuissa. Tällä kerralla täräytin kämmeneni, onneksi vasemman käden. Ostimme kaupasta kolmen euron viinin ja palasimme viilentyneeseen huoneeseemme ja virkistävään suihkuun. Ikkunamme on pikkukujalle päin ja alapuolella on parikin ravintolaa. Toisessa lauletaan fadoa, ei pöllömpää! Wifi toimii huoneessa todella huonosti, otimme punkun mukaan ja menimme alakerran olohuoneeseen istumaan.

Illalla kävelimme Alfaman kujille ja jäimme syömään O Tasco do Vigarioon, jälleen kerran aivan liikaa. Pöytäseuranamme oli kolme nuorta saksalaista, joista yksi asuu Lissabonissa. Palasimme Beira Mariin ja avoimesta ikkunasta kuuluva fadokonsertti loppui sopivasti puoliltaöin.