sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Viro Hondalla 2021; Tallinna - Haapsalu

Sunnuntaiaamun aikaiset lähdöt ovat siitä mukavia, ettei ole vielä liian kuuma ja liikennettä on tuskin nimeksi. Päätimme jättää goretexit kotiin ja lähdimme matkaan tavallisilla farkuilla. Maltoimme lähteä kotoa niin myöhään, että satamassa pääsimme ajamaan ilman turhia odotusaikoja Eckerö Linen Finlandiaan. Eipä siihen montaa motoristia tullut. Laivamatka sujui mukavasti aurinkokannella e-kirjaa lukien ja kouvolalaisen Tarmon lauluja kuunnellen. Kun autolautta saapui satamaan, aurinkokannella alkoi makkaranpaisto ja yhteislaulu, sillä suurin osa matkustajista oli päiväristeilijöitä. Tallinnan satamassakin oli vain kolme pyörää menossa Helsinkiin.

Keila Joen vesiputous

Matkalla Haapsaluun minulla oli kolme ToDo-kohdetta. Ensin kävimme katsomassa Keila Joen vesiputouksen. Sieltä lähtiessä bensa alkoi olla vähissä ja ajoimme Keilan Nesteelle tankkaamaan. Sen jälkeen ajoimme hetken sadepilven alla. Jossain ukkosti. Rummun louhokselle oli pitkä jono (ja sisäänpääsymaksu), ajoimme sen ohi ja tiekin alkoi kuivua.

Padisen luostari
Seuraava pysähdys oli Padisen luostarin luona. Ilma oli hiostavan lämmin, Hannu jäi parkkipaikalle, kun minä kävin kuvaamassa luostarin ulkopuolelta. Sisälle luostariin olisi pitänyt taas maksaa. 

Beguta Guest House
Uhkaavat ukkoskuurot jäivät taaksemme, mutta sivuttainen kova tuuli oli todella ikävä. Kaikesta päätellen viivoitin on virolainen keksintö, sillä myös pikkutiet ovat melkolailla viivasuoria. Käväisin kaupassa Haapsalun ulkopuolella ja olin suuren Selverin ainoa maskia käyttävä henkilö. Haapsalun keskusta on myllätty tietöillä. Onneksi Hannulla on suuntavaisto ja löysimme majapaikkamme helposti. Saimme huoneen "mökistä" ts. kahden huoneiston rivitalosta ja Hondan parkkiin sen eteen. Beguta on suosittu kahvila ja kasvisravintola. Vaihdoimme ripeästi farkut shortseihin ja jäimme terassille Must Siid -porttereille.
Haapsalu

Purtse Gastro

Suihkun jälkeen menimme minun toivomuksestani Purtse Gastroon syömään. Ei huono! Yhteinen vuohenjuusto-bruschetta mansikoineen oli todella hyvä ja ankka-annokset ripauksella suolaa tai soijaa olisivat yltäneet samaan.

Haapsalun piispanlinna
Pois lähtiessämme tervehdimme naapuripöydän espanjaa puhuvia nuoria (Espanja, Chile, Venezuela ym.) ja kävimme vielä katsomassa Haapsalun piispanlinnan, ennen kuin palasimme Begutan terassille iltakahveille. Oli niin tuulinen ilta, ettei tarvinnut toista kertaa käydä suihkussa. Kokin Rambo-terrieri kävi huoneessamme tervehtimässä Hannua, joka oli jo mennyt huilimaan. Oli niin huono wifi-yhteys, että minä jäin pihalle päivittämään blogia.

Beguta Guest House


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti