Da Vinci Genius, Tallinna

Upea näyttely, suosittelen lämpimästi! Lapset saattavat pelätä pimeyttä ja kovia ääniä. Ei istumapaikkoja! Esitykset tasatunnein, varaa lippu etukäteen ja ole ajoissa paikalla.

Muuseumikaart vinkumaan, Tallinna

Tosin minulla ei ole mitään korttia, eikä edes APPia (suomalainen puh.numero), vaan käytän QR-koodia. Ehdotin Sofialle, että hän lähtisi mukaani pariksi yöksi Tallinnaan. Mietin hotellia aamiaisineen, mutta varmuuden vuoksi varasin Fat Margaret'sin 2hh omalla kylpyhuoneella ja omin eväin, jos lähdenkin yksin. Niinhän siinä kävikin.

Pull

Menomatka Tallinnaan oli Viking Cinderellalla. Täällähän hienot istuimet on, ehdin jo iloita, kunnes ymmärsin, että tila oli tarkoitettu matkatavaroiden säilytykseen ja lukittaisiin matkan ajaksi. Mitä haaskausta! Hain muualta ei niin mukavan istumapaikan, kävin taxfreessa ja kulutin matkan näyttelyitä ja lounaspaikkoja netistä tutkien ja kirjaa lukien. Rantauduttuani suunnistin suoraan Pulliin, koska siellä oli kalkkunavarras lounaaksi (8€). Kadut olivat märkiä, sadekuuro oli pyyhkäissyt Tallinnankin yli. Huoneeni ei ollut vielä valmiina, jätin laukkuni säilytykseen ja kävin Baltijaaman Selverissä ostamassa iltapalaa. Torilla mustaherukat maksoivat 6€/kilo, niitä pitää hakea kotiin, kun omat puskat ovat niin kitukasvuisia.

Fat Margaret's

Sain huoneeni, joka ei onneksi ole maantielle päin. Kävin suihkussa ja yritin levätä, mutta olin unohtanut puhelimeen äänet päälle ja K-kauppa pimputti minut hereille. Keitin kahvin, jonka join parvekkeella. Vaihdoin mekon päälle ja lähdin kaupungille, ei kai tänne nukkumaan ole tultu. 

Nyt kun minulla ei ole lasta eikä miestä mukana, voin suunnistaa minne haluan. Meninkin Paksun Margaretan kattoterassille spritzerille, kun oli kuuma ja siellä sentään vähän ilma liikkui. Kirjauduin sisään Museokortilla, joten alas tullessa kiertelin hetken jo aiemmin näkemääni näyttelyä.

Liikkeelle minut houkutteli Helsingin Uutisten juttu, jossa kerrottiin, että Kadriorgin puisto juhlistaa 307. syntymäpäiväänsä tänään ja huomenna maksuttomalla musiikki- ja tanssitapahtumalla. Ihmisiä vaelsikin paljon samaan suuntaan kanssani. Mikä maksuton tilaisuus!? Kaikki portit oli suljettu ja niillä tarkistettiin liput/kutsut. Pettyneenä käännyin takaisin, hetken harkitsin ratikkakyytiä, mutta kun en ehtinyt ykkösen kyytiin, kävelin koko matkan (varvastossuilla) takaisinkin. Suihkun jälkeen söin iltapalaksi ruisleivän kanssa hyvää Selverin savukalasalaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja.

Aamulla keitin kahvin ja otin sen mukaani termosmukissa. Ostin Kalamaja Pagarista juustopiiraan ja istuin Vana-Kalamajan varrelle varjoon nauttimaan aamiaiseni. Jo yhdeksältä oli hiostavan kuuma. Kävinkin Telliskiven Loomelinnaken vessassa riisumassa paidan alle pukemani topin ja huuhtaisin samalla termoksen.

Kiertelin Telliskiveä, kunnes oli aika mennä Da Vinci Genius -näyttelyyn. Kasvatuslaatikoissa on isoja lipstikkapuskia, nappasin yhden oksan iltaruokaani. Olin ostanut lipun 10.00 esitykseen, siihen ei ollutkaan mitään tunkua, seuraava näytti jo paljon suositummalta. Esitykset alkavat tasatunnein, joten ei auta myöhästyä. Näyttely oli todella vaikuttava, jopa liikuttava! Taidetta, kaunista musiikkia, Da Vincin "puhetta", liikkuvia kuvia. Interaktiivisia kuvia ja pelejä, joihin yleisö saattoi osallistua. Pienempiä (ja vähän isompiakin) lapsia pelotti alun pimeys ja kovat äänet, mutta rauhoittuivat kun saivat itse osallistua. Istumapaikkoja ei ole kuin lattialla, en suosittele huonojalkaisille. Kuvia tuli niin paljon, että teen niille oman postauksen.

Olin ajatellut lounaspaikaksi jotain Noblessnerin ravintolaa, mutta kello oli niin vähän, että suuntasinkin kulkuni vanhaan kaupunkiin. Kävin katsomassa Eesti Tarbekunsti ja Disainimuuseumin (etdm) ykköskerroksen kesänäyttelyn, perusnäyttelyt olenkin jo nähnyt. 

Trofé

Koska olin hoodeilla, kävin lounaalla Trofé ravintolan kellarissa (9€). Muuten vältin vanhakaupungin, joka oli täynnä turisteja.

Mikä on lomalla parasta? No omat eväät. Lounaan syötyäni kävelin Noblessneriin, hain Põhjalan myymälästä parin euron kylmän portterin ja istuin rantapenkille. Mukaan olin pakannut hotellista lainaamani Põhjalan maistelulasin. 

Kävin katsomassa Kai Kunstikeskuksen näyttelyt, hauskin oli video "poliiseista", jotka valtavan isot koppalakit päässään pyörittivät voimistelukisoista tuttuja nauhoja, paitsi että nämä olivat niitä nauhoja, joilla suljetaan rikospaikat. Kotimatkalla ostin Rimistä salaatin iltapalaksi (salaattipuffet 11,90/kg). Olin taas kävellyt jalat kipeiksi kovaa asfalttia, liikkeellä olin kuusi tuntia, onneksi olen yksin.

Suihkun ja hetken huilin jälkeen keitin kahvin, jonka kaadoin taas termosmukiin. Sääennuste lupasi Tallinnaan tälle päivälle puolipilvistä. Tiedä sitten, missä ne pilvet ovat, täällä ainakin on paahtava helle ja pilvetön taivas. Otin kahvin ja kirjan mukaani ja kävelin Kalarannaan, siellä sentään tuuli vilvoitti. Rannassa on mukavia lepotuoleja ja edelleen Kohvik Kai, vaikka Linda Lines (harmittavasti!) lopetti jo vuosia sitten. Satamasta lähtevät risteilylaivat Aegna saarelle.

Torstaina keitin kahvin ja join juotavan jogurtin. Pakkasin laukkuni ja jätin sen säilytykseen. Harkitsin lounasta Mere Restossa tai Platzissa, mutta kun tarkoitus on kotiuduttuani grillata, jätin ne toiseen kertaan. Kävelin Baltijaamalle ostamaan herukoita, samalla söin Matsimokan (pojat, me ollaan hävitty tää peli!) kuuman kanacaesarleivän (2,90€).

Tervetuloa Helsinkiin!

Jos olisin raskinnut olla vielä kolmannenkin päivän, olisin viettänyt sen Koplissa ja Põhjala tehaksen alueella. Hannu haki minut satamasta ja auttoi kantamaan Viikkarin tarjouskuoharit. Auton ilmastointi oli hajonnut, jouduimme ajamaan ikkunat auki. 

Heinäkuun kirjoja:

Tove Jansson "Muumipapan urotyöt". Muumipapan oma tarina syntymästä lähtien, talon rakentamisesta ja Muumilaaksoon asettumisesta. Paljastuu myös, että Juksu on Nuuskamuikkusen isä ja Hosuli oli Nipsun isä. 

Salonsaari, Asikkala

Ei tullut enempää saunakutsuja, joten ajoimme Hondalla Salonsaareen viikonlopun viettoon. 

Uutisissa kerrottiin, että suomalaisetkin osaavat jo vaatia luksusmatkailua, niinpä mekin varasimme itsellemme kokonaisen mökin, 10 neliötä ilman mukavuuksia (no on siinä tärkeimmät, eli kahvinkeitin ja jääkaappi). Riittää mainiosti meille!

Jätimme Lahden Moottoripyörämuseossa käymisen kotimatkalle ja ajoimme suoraan Vääksyyn. Söimme hyvän lounaan (yllärinä tarjolla oli myös muikkuja!) Ravintola Jalmarissa. 

Kävimme kaupassa ja päräytimme mutkaista tietä pitkin Salonsaareen. Saimme avaimet ja majoituimme yllättävän tilavaan mökkiin. Rantasauna oli varattu, varasin sen huomiselle (30€/tunti!) ja menimme uimaan. Liian lämmintä vettä minulle!

Yhteen mökkiin majoittui puolalainen motoristipariskunta. Pesupaikalla juttelin rouvan kanssa ja kun kerroin, että suunnittelemme syyskuulle Baltian reissua, sain kyläkutsun. Myöhemmin kävin vielä rannassa iltauinnilla, muuten istuimme omalla terassilla kirjoja lukien ja musiikkia kuunnellen. Hyttysistä ei onneksi ollut haittaa, vaikka oli tyyntä ja mökit ovat puiden ja pusikoiden ympäröimiä. Ehkä syynä oli terassilla polttamani Ikean vihdalta/metsältä tuoksuva kynttilä? 

Aamu-uinti, aamukahvi, aamupäivälenkki ja päiväuinti. Sen jälkeen päräytimme Vääksyyn kauppaan. Unohdin ostaa sinapin, mutta sain sitä puoli mukillista Lomakeskuksen keittiöstä.

Iltapäivällä Hannu grillasi avotulella makkarat, jotka söimme rannassa perunasalaatin kera. Päikkäreiden jälkeen keitin kahvit ja istuimme omalla terassilla odottaen saunavuoroamme. Puulämmitteisen rantasaunan oli lämmittänyt vantaalainen pariskunta, jolla oli mukana ihana Espanjanvesikoira Aada. Ei kuulemma tykkää ihmisistä, meistä kyllä.

Vähän ennen seitsemää pariskunta huikkasi meille, että sauna on vapaa. Uimaan, saunaan, uimaan, saunaan, ties kuinka monta kertaa. Pitkästä aikaa pääsimme nakkena uimaan ja minä sukeltamaan laiturilta.

Aamu-uinnin ja -kahvin jälkeen kävin tiskaamassa astiat, pakkasimme sivulaukut ja siivosimme mökin. Kotimatkalla poikkesimme Lahden Moottoripyörämuseoon ja Järvenpäähän, että saimme syödä irtojäätelöt. Kotona laitoin pyykit koneeseen ja hain kaupasta perunoita. Niitä söimme sillin ja kantarellikastikkeen kera.

 

Heinäkuun kirjoja;

Donna Freitas "Rose Napolitanon yhdeksän elämää". Ensin ajattelin, että tämän kirjan olen jo joskus lukenut, sen nimi oli niin tuttu. Otin riskin ja lainasin kirjan. Luultavasti se roikkui sillä Lukemattomat kirjat -listallani, jonka vahingossa pyyhkäisin pois puhelimestani. Hyvä että lainasin, hyvä kirja. Tosin olisin tarvinnut fläppitaulun pysyäkseni edes jotenkin kärryillä tämän Rosen yhdeksässä elämäntarinassa (joita ei todellakaan kerrottu kronologisessa järjestyksessä), joissa kaikissa oli sama alku, mutta jatko oli erilainen. Rose taistelee aikansa oman mielipiteensä puolesta; hän ei lapsia tähän maailmaan aio synnyttää. Antaa lopulta (ainakin jossain versiossa) periksi ja saa miehensä kanssa tyttövauvan. Äidinrakkaus on ylitsepääsemätön, mutta Rose pelkää hukanneensa oman itsensä.

Koiraviikko Lohjalla 🐕

"Näinkö siinä taas kävi, että jättivät minut mummun hoiviin?" tuumii Sipe.

Lähdimme yhdessä Helsinki Outletiin ja löysimme Haltin kesäalesta edullisia ulkoiluvarusteita. Söimme lounaan Ikean kesäpuffetissa, alkuruoka oli niin täyttävä, että jätin suosiolla letut syömättä. Varsinkin, kun tiesin Suvin leiponeen marjapiirakkaa. Hannu lähti kävelemään Honkanummen kautta kotiin, minä hain lisää alennuskynttilöitä ja ajoin Lohjalle.

Sipe oli rauhaton, arvasi avonaisista laukuista ja tavarakasoista, että perhe on lähdössä ja häntä ei oteta mukaan. Käytiin koko porukka kävelylenkillä. Iltapalan jälkeen mentiin ajoissa nukkumaan, Sipe asettui pyytämättä jalkopäähäni. Perhe heräsi jo kahdelta, kuulin kun Sipe käveli eestaas kynnet rapisten. Lopulta hän sai jonkun herkun ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Sipe puski huoneeni oven auki ja tuli loppuyöksi nukkumaan sänkyyni tai sängyn viereen. Aamulenkillä satoi vielä vähän, varustauduin kumppareilla ja sadetakilla. Päivälenkillä tiet alkoivat jo kuivua ja päikkäreitten jälkeen kolmannella lenkillä taivaalla näkyi jo sinistä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan! Olin ajatellut, että illan viimeinen lenkki tehdään rauhassa ja hikoilematta. Poika oli toista mieltä ja veti innoissaan, olihan kauniissa säässä paljon koiria liikkeellä. Teimme tuttavuutta myös yhteen uuteen naapuriin, sisällä haukkui leikkaamaton uroskoira.

Joker?

Keskiviikkoaamu aukeni aurinkoisena. Jalkojani oli särkenyt koko yön, asiaa ei juuri auttanut, että Sipe nukkui jaloissani enkä mahtunut venyttelemään tai uskaltanut nousta ylös. Talosta ei löytynyt vichyä, joten aamulenkin ja -kahvin jälkeen oli lähdettävä autolla kauppaan. Samalla ostin ruusut, jotka veimme päivälenkillä Irjan ja Jukan haudalle. Moni koiranaapuri oli jo palannut lomilta ja pikkukoirat rähjäsivät aidan takana, kun kävelimme kotiin. Illan viimeisellä lenkillä ei ollut enää liian kuuma, kun iltatuuli vilvoitti ihanasti. 

Torstai jatkoi tuttua kaavaa; neljä kertaa lenkillä, kaksi kertaa suihkussa ja Sipellä samat eväät kuin muinakin päivinä. Annoin pojan päättää, mihin päin mennään, mutta junaradan toiselle puolelle emme lähteneet, siellä on kuulemma eniten punkkeja.

Minun päivääni toi vaihtelua lounastreffit puolikkaan noitakerhon kanssa; kolme tuntia kälätystä kolmistaan. Runsaan lounaan söimme MOI! Ravintolassa. Kotona sain riehakkaan vastaanoton ja varjon perääni, ihan kuin Sipe pelkäisi, että minäkin lähden ja jätän hänet. Suunnittelemani lenkki lyheni, kun Sipellä oli jostain syystä kova kiire kotiin. Päivän viimeinenkin lenkki jäi vain kolmeen varttiin, kun piti jo kääntyä kotitielle. Ryökäle haki metsästä jotain suuhunsa, eikä suostunut vaihtamaan sitä herkkuun. Taivaalla oli tummia pilviä ja ehdin jo toivoa ukkosta, turhaan.

Ukonilma saapui aamulla. Ehdimme juuri kotiin aamulenkiltä, kun sade lankesi. Aamupäivällä tein oman kävelylenkkini Lidliin, matkan varrella (ei koirapolkujen vierestä) poimin pussillisen kantarelleja. Aina on hyvä pitää taskussa koirankakkapussi! Samalla kävin moikkaamassa serkkuani (häkellyttävän paljon isänsä näköinen!) ja viemässä surunvalittelut hänen veljensä poismenosta.

Voi sitä riemun määrää, kun avasin Hannulle oven hänen tullessa Hondalla viettämään viikonloppua kanssamme. Lähetinkin pojat lenkille laskemaan energiatasoja. Sillä aikaa tein sienipastan ja salaatin. Tästä huushollista ei löydy sieniveistä. Minun ei tarvitse puhua itsekseni, kun voin jutella Sipelle ja uudet kodinkoneet tervehtivät minua (ei vaan meillä)! Suvi laittoi minulle kuvalliset ohjeet niiden käytöstä. Ja muista sulkea hanat (sanoo tytär)! Kyllä äiti.

Suvi lähetti kuvan Rodokselta ja kysyi, olenko varma että Hannu on Lohjalla. Pitää miettiä, tämä täällä oleva puhuu kyllä kreikkaa. 🤔

Lauantaina oli kosteanlämmin, tuuleton sää. Hannu hoiti aamulenkin sillä aikaa, kun minä valmistin aamiaisen. Tästä päivästä kehkeytyikin kyläily- ja koirapäivä. Päivälenkin jälkeen päräytimme Hondalla Virkkalaan. Turhaan otin mukaani farkut ja ajotakin, nyt oli liian kuuma niille. Tarja oli tehnyt hyvän, suolaisen piirakan ja tytär mansikkakakun, jota Tarja tyrkytti meille mukaankin. Epäilin sen kärsivän kermoineen kuumassa sivulaukussa ja jätimme loput heille. Kylässä oli myös villi ja vilkas Winston, josta Tarja lähettää minulle usein hullunhauskoja kuvia. Hain kukan kaupasta ja poikkesimme vanhempieni ja Timon haudalle.

Käytin Sipen iltapäivälenkillä, sen jälkeen ajoimme Hondalla Onnin ja Sinnan luokse katsomaan pientä Rymyä. Villi on tämäkin pentu, mutta rauhoittui alkuinnostuksen jälkeen. Palasimme kotiin ja Sipe vastaanotti meidät innokkaasti, ikään kuin olisimme jättäneet hänet pitkäksikin aikaa yksin. Kävimme saunassa, Hannu lenkitti Sipen ja istuimme loppuillan kolmistaan terassilla nauttien hiljaa virinneestä tuulesta.

Sunnuntai oli kuuma, laiska päivä. Hannu hoiti päivän kaksi ensimmäistä koiralenkkiä, minä loput kaksi. Aamupäivällä kävelin kauppaan, päivällä tein bbq-broileripastaa. Illalla nousi pieni tuuli ja viihdyimme terassilla. Sipe alkoi vinkua, kun pikkuinen Niilo tuli naapurin pihalle ja kävimme moikkaamassa aidan takana. Ilmailuväki pääsi vihdoin sovintoon, mekin uskalsimme varata Finskin lennot syyskuulle.

Sipe kuorsaa! Hannu sai valita lounaspaikan maanantaille, kun hän lähti kotiin. Olin kehunut Moi Ravintolaa niin paljon, että teimme sinne treffit. Syötyämme hän suuntasi Hondan Vantaalle, minä vein muovit, pahvit ja pullot kierrätykseen ja palasin kotiin, jossa sain Sipeltä innokkaan vastaanoton. Kaikesta päätellen pettymys ei ole ylipääsemättömän suuri, vaikkei tulija olekaan omaa perhettä.

Aikaistin päivän neljättä lenkkiä, kun jostain Siuntion suunnasta (?) alkoi levitä taivaalle tummia pilviä. Uudellemaalle on taas luvattu rajua ukkosta ja rankkasateita. Näkis vaan! Sipe odotti perhettä kotiin ja kerran luuli jo näkevänsä tutun auton ajavan kotikatua. Sain kaksin käsin kiskoa koiraa omalle pihalle ja samalla selittää, että se on väärän merkkinen auto, väri vain on sama.

Läkähdyttävä helle jatkui tiistaina, ilman helpottavaa sadetta. Aikaistin sekä aamu- että päivälenkkiä ja vietimme kuumimman ajan sisällä. Harmi, että jätin uikkarin kotiin, eikä Sipelläkään ole pihalla koira-allasta (minä voisin pulikoida siinä, Sipe ei kuulemma tykkää uimisesta). Lämmitin itselleni broileripastaa ja menimme päikkäreille. Viikon "etelänloma" meinasi loppua sateeseen, mutta se kuivui pariin jyrähdykseen ja muutamaan sadepisaraan. Oli taas ihana seurata, kuinka riemuissaan Sipe oli, kun perhe vihdoin saapui kotiin. 💖 

Kielot kukkivat, kun olimme Kroatiassa. Nyt kun olin Lohjalla, kotipihan liljat olivat melkein jo kukkineet. Ehdin tiistaina kotiin juuri ennen ukonilmaa ja rankkasadetta. Yöt olivat trooppisia, pesin tyynyt ja täkit, tästä eteenpäin käytämme vain lakanoita.

Heinäkuun kirjoja;

Anna Soudakova "Varjele varjoani". Vera ja hänen rakkaansa Georgi muuttavat 1980-luvulla leningradilaiseen kommuuniin, pieneen kotiin syntyy myöhemmin Nina-tytär. Georgi on työnsä takia paljon matkoilla, Vera pärjää muiden asukkaiden avulla ja rakastamallaan työllä taidemuseossa. Maailma muuttuu hulluksi, Leningrad Pietariksi. Veran suvussa on Inkerinsuomalaisia ja perhe pääsee 1990-luvulla muuttamaan Suomeen. Kirjassa seurataan Ninan kasvutarinaa, vanhempien kipuilua ja sukulaisten vanhenemista. Rajojen avauduttua käydään myös Venäjällä sukuloimassa ja katsomassa vanhoja paikkoja, jotka nekin ovat kovasti muuttuneet.

Orhan Pamuk "Punatukkainen nainen". Cem viettää 16-vuotiaana kesän kaivonkaivajan, mestari Mahmutin apupoikana Istanbulin ulkopuolella olevassa pikkukylässä tienatakseen rahaa itselleen ja äidilleen. Isä on hylännyt perheensä ja Mahmutista muodostuu Cemille jonkunlainen isänkorvike. Kesä tuo ikäviä muistoja (aiheuttiko Cem Mahmutin kuoleman jättäessään tämän kaivoon köyden katkettua?), mutta myös onnea ja haaveita Cemin rakastuttua itseään tuplasti vanhempaan, punatukkaiseen kaunottareen. Myöhemmin Cem avioituu serkkunsa kanssa, liitto on onnellinen, mutta lapseton. Heidän yhteinen rakennusfirmansa menestyy ja pariskunta voi elää ylellistä elämää, vaikka Cem onkin hiljaa mielessään sitä vastaan. Hän saa tietää, että punatukkainen nainen on vuosikymmeniä sitten synnyttänyt pojan, jonka isä Cem voisi olla. Onko se vain huijausta ja perinnön toivoa, siitä Cem päättää ottaa selvän.

Heinäkuun helt... (delete)

Helteet taisivat jäädä siihen yhteen päivään. Torstaina kävelin Honkanummelle ja takaisin, samalla poimin pussillisen pieniä kantarelleja, jotka Hannu putsasi. Haudalle istuttamani Guinean Liisat olivat paremmassa kunnossa kuin kotiin jättämäni. Toisin sanoen kastan sitä liikaa. Kesämyrskystä ei ollut vielä tietoakaan, grillasimme ja söimme ulkona. Perjantaina tein kantarelleista pastakastikkeen, johon lisäsin kasviksia ja yrttejä.

Lauantain lenkistä tulikin pidempi mitä suunnittelin. Laitoin lähtiessä napit korviin ja Yle Suomessa alkoi Reetta ja konkarit -bodcast. Vuorossa oli oululainen kondari-Sakari (uusinta keväältä 2024). Olikin niin hauska, että piti pidentää lenkkiä, jotta sain kuunneltua sen rauhassa loppuun. Sitten kävin ostamassa itselleni "punkkipannan", ihmisille tarkoitetun kangastuubin ensi viikon koiranvahtivuoroa varten. Oli aurinkoinen sää, tuulikin oli tyyntynyt ja pitkästä aikaa grillasimme chorizomakkaraa.

Heinäkuun kirjoja;

Minna Kettunen & Siamäk Naghiani "Siamäk Naghianin uskomaton elämä - Tuulen kieltä etsimässä". Jo alkusanat saivat minut liikuttumaan. Iranilaissyntyinen Naghiani kertoo tähänastisen elämänsä tarinan; ihanan lapsuuden, nuoruuden koulunkäynteineen ja ankarat sotavuodet. Poliittisen ilmapiirin vuoksi hän joutuu jättämään perheensä ja rakastamansa kotimaan, jatkaakseen opintojaan Turkissa. Jatkuva palo opiskeluun ja itsensä sivistämiseen johdattaa hänet Suomeen. Siihen aikaan opiskeltiin vielä suomenkielellä, Siamäk oppii senkin ja kotoutuu yhä paremmin uuteen kotimaahansa. Etelä-Suomi saa jäädä, kun pieni perhe muuttaa Savoon, jossa Siamäk siirtyy Genelecin pidetyksi toimitusjohtajaksi. Hieman kotikutoisen tuntuinen (puhekieltä, kirjoitusvirheitä), mutta mielenkiintoinen kirja.