Tiistaille luvattiin puoliltapäivin alkavaa rankkasadetta. Herätessäni huomasin ilokseni, että aurinko paistoi taivaanrannassa. Söin aamiaisen keittiössä 12 italialaisen seurassa (no ehkä koko ryhmä ei ollut kerralla paikalla). Lisäksi otin Buranan ja sivelin Voltaren Maxia nilkkaani. Lähdin liikkeelle yhdeksältä, ehkä pääsen kuivana perille. Rinkka ei tuntunut harteilla lainkaan pahalta, mutta tyynessä ja kosteassa säässä tuli heti hiki. Lähdinkin kävelemään lähes samaa reittiä Kopliin päin kuin eilen toivoen, että tuulisi mereltä päin. No ei tuullut sitten yhtään!
 |
| Stroomirandi |
Kopli Kalmistoparkin kohdalla käännyin Stroomirandiin ja jatkoin Merimetsän laitaa rannikkoa myötäillen. Olin taatusti Rannikkovaellusreitillä, mutta ainuttakaan E9-merkkiä ei näkynyt. Virolaisilla on vielä paljon petrattavaa tässä asiassa! Ei näkynyt kahviloita tai kauppojakaan, paitsi yksi iso liikekeskus Paldiski mntn laidalla, mutta se oli minulle liian aikaisin ja kurvasin sen kohdalla kohti Kakumäkeä.
 |
| Sukkula Veenukseen? |
Reitti oli pääosin asvaltoitua, tiellä näkyi runsaasti jopa 10 sentin pituisia etanoita, jotka kauempaa katsoen näyttivät puutikuilta. Vain yksi lyhyt pätkä oli mukavaa laudoitusta, kun ylitin Mustjõen.
 |
 |
| Haven Kakumäe |
Olin niin aikaisin parin kilometrin päässä majapaikastani, että pysähdyin Haven Kakumäe -vierasvenesatamaan. Sielläkin sain hetken odotella paikkojen avautumista. Otin terassilla kalliin, mutta hyvän Põhjala Must Guld -oluen. Jos olisin arvannut, ettei näillä hoodeilla ole lainkaan kauppoja tai kohvikeja, olisin vaihtanut oluen kalliiseen ateriaan.
Vaikka olinkin aikaisin Oti Guesthousessa, pääsin heti majoittumaan 2h-huoneeseen (yhteisellä kylppärillä ja keittiöllä). Isäntäpari asuu alakerrassa, asiakkailla on käytössä viihtyisä olohuone ja kaunis piha terasseineen.
Valitin isännälle, etten löytänyt ainuttakaan kauppaa tai kahvilaa, mutta tämä ei ymmärtänyt tarjota minulle kyytiä mihinkään. No, onhan minulla pähkinöitä ja kahvia (sitä löytyi lisää keittiöstä). Suihkun jälkeen lähdin kuitenkin etsimään Restoran Luccaa, jonne kävellen on Mapsin mukaan 2,7 kilometriä. Mielessäni näin jo edessäni raikkaan salaatin, hyvää pastaa ja lasillisen kylmää Pinot Grisiota. Mapsia seuraten ylitin Tirskeojan puusiltaa kävellen. Kääk! Vastassa oli lukittu verkkoaita. Siinä kehotettiin helistamaan johonkin numeroon, mutta puhelu katkesi (katkaistiin?) samantien. Ajotietä pitkin kävellen matkaa olisi kertynyt 5 kilometriä suuntaansa.
Kotona pakatessani harkitsin pitkään, otanko sateenvarjon mukaan. Sääennuste lupaili sateita ja laitoin risan Muumivarjon rinkkaan. Ajattelin käyttää sitä Tallinnassa ja jättää se sinne. Kertaakaan en muistanut ottaa varjoa mukaani, kun lähdin Tallinnassa ulos. Sääennuste näyttää edelleen niin huonolta, että ripustin varjon rinkan kylkeen, kun lähdin vaeltamaan. Ja onneksi muistin nyt ottaa sen mukaani, kun vähän epäillen käännyin ainoaan lähistöllä olevaan Kauai-rantakahvilaan. Kahvin ja alkoholittomien virvokkeiden lisäksi siellä myytiin myös pikaruokaa ja tilasin hyvän savukanawrapin. Seurakseni sain vanhahkon (vai elämän kuluttaman?) naisen. Kuultuaan, että olen suomalainen, tämä alkoi ladella minulle melko hyvällä suomella (ulkoa opittua?) Jehovan sanomaa. Kohteliaasti kuuntelin hetken, mutta koronarajoituksiin vedoten pyysin rouvaa siirtymään toiseen pöytään. Alkoi sataa kaatamalla. Matalalla hiekkarannalla nuoret harjoittelivat surffaamista. On sääli, että asun näin lähellä hienoa rantaa ja sää on näin kurja! Syötyäni odottelin hetken sateen hiljenemistä.
 |
| Oti Guesthouse |
Reisissä ja lonkissa tuntui, että olen kävellyt pitkästä aikaa rinkka selässä. Virolaispojat olivat todella hiljaisia ja siistejä. He käyttivät keittiötä ja kylppäriä illalla ja aamulla, mutta sen huomasi ainoastaan astioiden kilinästä ja vedenkeittimen suhinasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti