Extemporereissu Torronsuolle

Päähän pulpahtelee matkaideoita siihen malliin, että mies ei pysy perässä. Nyt rouva haluaa Torronsuolle (ei sentään suohon)! Olen käynyt Forssassa, Tammelassa ja Eerikkilän Urheiluopistolla, mutta en ole ikinä patikoinut Torronsuon kansallispuistossa.

Maanantaina oli kesäisen kaunis keli ja pakkasimme Hondan sivulaukkuun eväät, juomapullot ja vaihtovaatteet. Lähdin matkaan pienellä riskillä pienemmillä trekkareilla, ne ovat mukavammat jalassa pyörän kyydissä. Hannu ajoi Klaukkalan ja Lopen kautta pikkuteitä pitkin kohti Forssaa. Oli samanlaiset maisemat kuin Hämeenlinnan reissulla. Ilmankos, sillä ajoimme pätkän samaa reittiä. Tuntuu, että siitä on kulunut jo pitkä aika, mutta sehän oli vain kolme viikkoa sitten. Jatkuvasti vaihtuvat reissukohteet Virossa saivat ajan kulumaan hitaammin. Hämeenlinnan synttärimatkalla ajoimme tarkoituksella Karkkilaan (Högforssin ruukille), nyt vähän pakosta. 

Torronsuon kansallispuiston parkkipaikalla vaihdoin vaatteet kevyempiin ja söin puolet eväistäni. Jätin loput Hannun hoiviin ja lähdin juomapullo mukanani kiertämään pidempää reittiä (10-11 km) Torronsuon ympäri.

Lenkkarit tuntuivat jaloissa mukavilta pitkospuilla ja pehmeällä metsäpolulla kävellessäni. Heti alkumatkasta sain riisua takin pois. Kun olin ohittanut yhden lapsiperheen ja vastaani oli kävellyt pari koirantaluttajaa, sain vaeltaa yksikseni. Aivan ihastuttavaa mäntymetsää! Vähän matkaa kävelin hiekkatietä, jolla ei autoja kulkenut.

 Vaelsin reitin vastapäivään, ehkä siksi en nähnyt kaikkia reittimerkkejä. Joistakin viitoista merkit puuttuivat kokonaan. Laskeuduin tieltä pienen lammen rantaan, siellä oli raput veteen. Olisi pitänyt ottaa uikkarit mukaan! Sahasin jonkun matkaa edestakaisin, kun en tiennyt, mihin jatkaa. Lopulta löysin viitat Louhokselle (minä teille louhoksen näytän!).

"Louhoksella" arvuuttelin, mihin päin pitäisi jatkaa matkaa. Tienviitta Kiljamon loppumatkalle näytti suoraan metsään, jonne johti kapea polku rinnettä alas. Se päätyi vetiseen suohon. Kiipesin takaisin kalliolle, jonne ilmestyi nuorimies puhelin (gps?) kädessään. Kysyin häneltä neuvoa, kaveri päätti lähteä takaisin sinne, mistä oli tullutkin ja otti minut mukaansa. Kai siellä metsässä jotain opasteitakin oli, mutta polku oli niin juurakkoinen, että oli tuijotettava jalkoihinsa.

Kävellessämme peräkanaa poluilla ja pitkospuilla juttelimme koko matkan. Poika kertoi olevansa kotoisin Perniöstä ja tuntevansa hyvin Teijon kansallispuiston. Opiskelupaikka löytyi Kuopiosta, sittemmin oli edessä (naisen matkaan, tietysti) muutto Tampereelle. Minä kerroin omista vaelluksistani ja Teijon mökkeilystämme. Hannu odotteli lepo/grillauspaikalla näkötornin alapuolella ja kuuli varmaan jo pitkältä, kun pälättäen putkahdimme paikalle. Poika jatkoi parkkipaikalle, minä kiipesin näköalatorniin ottamaan kuvia.

Söimme eväät loppuun, vaihdoin vaatteet parkkipaikalla ja suuntasimme Karkkilaan tankille. Samaa tietä kotiin päin, loppumatkasta Hannu kurvasi Nurmijärvelle. Jos johonkin, niin sinne en ainakaan haluaisi muuttaa! Tylsimmän ja tyhmimmän tuntuinen kaupunki, jonka läpi olen mennyt. Klaukkalakin on paljon vilkkaampi ja viriilin tuntuinen. Kokopäiväretkihän siitä tuli, mutta ehdottomasti Torronsuo on käymisen arvoinen paikka!