maanantai 8. toukokuuta 2023

Ah, Ávila!

Maanantaina junani lähti Salamancasta ajallaan kohti Ávilaa. Minulla oli ikkunapaikka täydessä junassa ja levitin tavarani pöydälle. Blogin päivittäminen puhelimella huojuvassa junassa ei onnistunut. Meinasin saada paxxahalvauksen, kun junan pysähtyessä näin asemalla Ávilan kyltin. Keräsin kiireesti tavarani, mutta onneksi en ehtinyt ulos. Se olikin ollut kyltti, joka näytti miltä laiturilta junat lähtevät Ávilan suuntaan. Kondari vielä vahvisti kellonajan, milloin olen perillä. "Tarvitseeko madame kantoapua?" kuulin jonkun kysyvän, kun perillä kävelin laiturilla kohti rappuja. Hannun juna Madridista oli tullut tunti ennen minua, hän oli jo ehtinyt käydä majoittumassa ELE Mirador de Santa Anaan ja tuli minua asemalle vastaan. Ehdotin, että käymme ensin sovitussa Barraca Breweryssa, ennen kuin luovun kantamuksistani ja vaihdan vaatteet suihkussa käytyäni. Kaikkihan ovat samalla suoralla; juna-asema, hotelli ja olutravintola. 

Barraca Brewery

Hyvät hyssykät! Siellä olikin niin paljon valinnanvaraa, että tilasin vain jotain tummaa. Kaupanpäällisiksi tuli taas tortilla Españolat. Majoituin minäkin mukavaan, siistiin huoneeseen, jossa on oma kylppäri, liinavaatteet, pyyhkeet ja jääkaappi. Hannu olikin jo tullessa laittanut Cavan viilenemään. Jätin kenkäni tuulettumaan käytävän avoimen ikkunan eteen, kun meillä ei ole parveketta käytettävissä.   

Lähdimme kävelemään siestan hiljentämään vanhaan kaupunkiin. Plaza Mercadon yhden baarin vitriinissä oli vielä tapaksia, söimme chorizoa ja salchichón-makkaraa. Toiset tapakset söimme Nuevo Costa Azulin terassilla. Ei jaksettu jäädä odottamaan illallisaikaa (20.00》) vaan palasimme kämpille huilimaan ja nauttimaan semikuivaa Cavaa.

Tiistaina kävelimme ensimmäiseksi aamulla bussiasemalle ostamaan bussilippuja. Avanzan luukku on kuitenkin suljettu tiistaisin ja keskiviikkoisin (!?) ja ostin liput netistä. Aamukahville kävellessä poikkesimme lähikauppaamme ostamaan Cavan, tuoreita mansikoita ja jogurtteja ja veimme ne huoneemme jääkaappiin. Aamiaisen söimme Pandelicen leipomokahvilassa, jonka vitriinit olivat taas täynnä makeita herkkuja.

Bar La Roca

Puolenpäivän oluet Bar La Rocassa, saimme taas tortillasämpylät ja Hannu teki tuttavuutta paikallisten varpusten kanssa. Kävelimme vanhan kaupungin ympäri muurin ulkopuolella, muurin päällä olemme kävelleet jo aiemmilla reissuilla.

Kävimme (taas) toivorikkaina katsomassa, jos suosikkibaarimme Casa Valentin olisi avautunut uudelleen, mutta ei. La Escalerakin on sulkenut ovensa ja Soul Kitchen oli jostain syystä jo siestalla (kaikilla tuntuu olevan omat aukioloaikansa). Palasimme katedraalin hoodeille ja kävin postissa ostamassa merkit kortteihin. Yksi suosikeistani - Bar Alavirules - oli auki ja vanhasta tottumuksesta otin mukaani tapaslistan, kun menimme mukavaan baariin sisälle, pois viimasta. Tarjoilija vei listan kuitenkin pois ja toi viinilasillistemme kanssa niitä tapaksia, joita vitriinissä oli valmiina. Ja minä kun niin haikailin sitä hyvää juustopintxoa!

Bar Alavirules

Palasimme kämpille päikkäreille ja mansikkakuohareille.

Minna Parikan pupukengät tuulettumassa?

Aurinko paistoi vielä lämpimästi, kun illalla lähdimme kaupungille kävelemään. Pysähdyimme Plaza de Santa Teresa de Jesus -aukiolle, jolle pystytettiin parhaillaan orkesterikoroketta ja katsomoa. Otimme lasilliset ja tapakset Barbacanan terassilla.

Bar Alavirules

Vielä viimeisen kerran Alavirulesiin syömään hyvät tapakset mukavassa baarissa hyvää musiikkia kuunnellen (tällä kerralla Madonnaa ja Michael Jacksonia; älkää kysykö Hannun mielipidettä!), jonka tahdissa minä olisin voinut vaikka tanssia.

Palasimme hiljaiseen hotelliimme, jossa aina niin ystävällinen henkilökunta toivotti meille hyvät yöt.

Pandelice
Kadut olivat märkiä, kun keskiviikkona lähdimme leipomokahvilaan aamiaiselle. Tarkoitus oli mennä testaamaan eilisaamun naapuri, mutta sen vitriineissä oli vain makeita leivonnaisia. Aurinko kuivatti kadut nopeasti, neule oli vielä aamusta tarpeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti