Oli hiljaista, kunnes vieressä oleva tietyömaa pärähti kahdeksalta käyntiin. Kävin suihkussa, jossa lopultakin tuli lämmintä vettä. Oikeastaan kuumaa tai kylmää, säätäminen oli hiuksenhienoa.
Ja taas mennään! Tosin sandaalit jalassa ja vain päivälenkin verran. Hollantilainen vaelluskaverini Margot (Via de la Plata 2023) vaeltaa parhaillaan Primitivoa ja sanoo senkin olevan kovin vuoristoinen.
On se kaunis!
Olohuoneeni Posada Aracelissa.
Santillana oli aamupäivällä rauhallinen, vielä ei ollut tietoakaan päiväturisteista ja baaritkin olivat kiinni. Ainoa auki oleva, minkä löysin oli Plaza del Reyllä sijaitseva kahvilabaari. Ja taas valkoista leipää! Pollet saivat toisen puolikkaan.
Hollantilaisdaamit majoittuvat ilmeisesti tähän luostariin huomenna. Minä olen tyytyväinen omaan, kauniiseen huoneeseeni. Pitäkää luostarinne, dui dui!
Kylä on isompi mitä muistinkaan. Luultavasti asuimme maaseudulla toisella puolella Plaza del Reytä, kun niin usein jumituimme sen ravintolaan. Nyt asun toisella puolella, vain puisto erottaa majapaikkani aukiosta.
Lähdin kävelemään kylän kujia, hetken seurasin caminomerkkejä, vein leivänpalan hevosille ja kävin kämpillä vaihtamassa vielä kevyemmät vaatteet.
Que blancos! Ensimmäinen päivä shortsihameessa. Pusikoissa, nokkosissa ja mudassa oli pakko vaeltaa pitkissä housuissa.
Nyt en aio missata lounasaikaa, mutta kello oli niin vähän, että otin tietoisen riskin ja jäin ap(eritiiville)pelsiinimehulle luostarin aukiolle. Vain varjossa olevia pöytiä oli vapaana, tungin itseni kahden italialaisvaeltajan aurinkoiseen pöytään.
Kolme viikkoa Camino del Nortella ja vihdoin sain hyvän menú del dían (20€). Jätin tippiä ja lähetin suukot keittiöön. La Viga. Palasin Araceliin ja siellähän ne italiaanot jonottivat sisäänpääsyä.
Voi näitä! Emäntäni Coral oli vaihtanut pyyhkeet ja siivonnut huoneeni, vaikka eilen sanoin, ettei todellakaan tarvitse. En malttanut nukkua päikkäreitä (tietyö jatkui ikkunani takana), vaan menin kauniiseen puutarhaan lukemaan, samalla kuuntelin Areenasta maanantai-illan musiikkiohjelmaa. Jumppasin kättäni samoilla ohjeilla kuin syksyllä 2024, kun solisluuni murtui. Myöhemmin ilahdutin Coralia laittamalla Dubrovnikin korallikorvikset, kun lähdin ulos. Jäin yhdelle vielä aurinkoiselle aukiolle päivittämään blogia. Kun palasin Araceliin, isäntä vuorostaan kyseli käteni vointia ja nyt keskusteluun vedettiin jo anoppikin mukaan. Kukaan ei puhu englantia, joten joudun kaivamaan aivoistani kauan sitten oppimani espanjankielen sanat. Madre mia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti