Palencia - Valladolid 🛺 + 🚂 🤕🇪🇦

Meillä oli valmiina junaliput Valladolidiin, menimme kuitenkin ajoissa asemalle, kun olimme ensin tyhjentäneet keittiössä mehu- ja jogurttitölkit. Kiitimme henkilökuntaa, huoneemme siivottiin joka päivä ja sain muovikasseja käteeni suihkua varten. Matkalla yritin löytää postilaatikon, mihin tiputtaa Burgosin kortit. Asemalla 5-laiturille pääsy oli eristetty lippusiimoin ja Renfen virkailija kertoi, että ratatyöt estävät täältä eteenpäin pääsyn. Matka alkoikin Renfen bussilla seuraavaan kaupunkiin (Venta de Baños), jossa hetken odottelun jälkeen nousimme yllättävän tyhjään Madridiin menevään junaan. Seuraava pysäkki olikin Valladolid.

Asemalla on infopiste ja tietenkin hain sieltä paperikartan. Tyttö merkkasi siihen juna-aseman, majapaikkamme ja kaikki nähtävyydet; kirkot, luostarit, aukiot, museot, marketit, baari- ja ravintolakeskittymät. Kaikki ovat kävelymatkan päässä, asumme aivan keskustassa eikä tämä onneksi niin iso olekaan, mitä pelkäsimme. 

Kävimme matkalla (400 metriä) tervetulo-oluilla La Cantina de Recoletosin terassilla, kun kello oli niin vähän. Pääsimme heti majoittumaan Residencia Universitarian 2h-opiskelijasoluun. Molemmille omat sängyt, kaapistot ja kirjoituspöydät. Oma kylppäri ja jääkaappi. Hintaan 186€/3 yötä sisältyy myös aamiainen. Respan tyttö ei tiennyt, missä on postilaatikko tai sairaala.  

Vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle ja purimme osan tavaroista kaappeihin. Huomasin, että Cantinan listalla oli Caesaria ja palasimme sinne lounaalle. 

Suosittu paikka! Matkalla löysin sekä postilaatikon että lähisairaalan. Syötyämme kävinkin kysymässä Hospital de Recoletasta, onnistuuko kipsin poistaminen lähipäivänä. Vaksi olisi ohjannut minut pitkään jonoon, mutta sanoin tulevani aamulla uudestaan ja otan dokumentit (ja kirjan) mukaan. Kirja oli repussa nytkin ja menin suureen Campo Grande -puistoon kävelemään ja istuskelemaan. 

Hannu lähti edeltä kämpille. Kun otin kuvia riikinkukosta, se alkoi pörhistellä minulle perssulkiaan. Riikinkukkoja oli puistossa useita, ainakin yksi vaatimattoman näköinen naaras ja neljä tätä kosiskelevaa urosta. Kun juttelin oraville, yksi yritti kiivetä lahjetta tai kipsiä myöten syliin. Voi ystäväpieni, pähkinät jäivät rinkkaan, ehkä sitten huomenna!   

Palasin kämpille, ruokalassa oli lounasaika viimeisillään. Hissiin tuli kanssani kolme opiskelijapoikaa. Jossain kerroksessa kaksi tyttöä pyrki mukaan, mutta he jäivät odottamaan seuraavaa. Yhdelle pojista tuli kiire avata hissin ovet, mutta tytöt olivat jo menneet. "Guapas chicas", totesin ääneen ja pojat naureskelivat osoittaen ovea avanneesta pojasta "Guapo chico, tambien!"

Suihkun ja pyykinpesun jälkeen huilimme hetken, ennen kuin totesin, etten tullut tänne johonkin opiskelijakämppään makoilemaan. Lähdimme kävelemään kohti Plaza Españaa, mutta kun vilkaisin selkäni takaa nousevia ukkospilviä, kännyimme Calle Gamazolle ja jäimme "irkkupubin" terassille, siinä on tarvittaessa myös varjot ja kotimatka on lyhyt. Hannu sai Ipansa, minulle ei mieleistä olutta löytynyt ja tyydyin paikallistenkin suosimaan Martiniin. Ehdimme kämpille juuri ennen kuin sade lankesi. Illalla kuuntelin Merisään ja katsoin Unelmia Italiassa ihanan 9:n jakson. 

Nyt jää Peijaskin toiseksi! Olen odottanut jo viidettä kuudetta tuntia Hospital Clinico Universitariossa päästäkseni röntgeniin. Ensin traumapolilla, josta minut ohjattiin rakennuksen toiselle puolelle päivystykseen. Kipsin poistosta olen jo menettänyt toivoni. Olisi pitänyt mennä siihen sairaalaan, missä eilen kävin ja luottanut siihen, että kipsi auttaa vähän ja IF paljon. Onneksi on lämmintä, kun takin hiha ei mene tämän päälle. 🤕 Alan pikkuhiljaa epäillä, etteivät kutsu minua, kun kukaan ei osaa englantia. Takanani olevalla penkkirivillä nuori nainen potki jatkuvasti minun penkkirivini metallijalkoja ja nosti välillä omat koipensa viereiselle tyhjälle penkille. Kun tätä oli jatkunut noin 15 kertaa, käännyin ja sanoin selvällä suomenkielellä "Voisitko nyt saatana lopettaa sen potkimisen, por favor!" Heti ymmärsi. Kun vihdoin pääsin (mies)lääkärin vastaanotolle, hän sanoi ettei kädelle tehdä yhtään mitään ennen kuin 20 päivää on kulunut. Tyhmä sairaala! Ei puhdasta sidettä käteen, ei reseptiä särkylääkkeisiin, ei edes sairaalan leimaa vaelluspassiin. 🖕

Kaikesta huolimatta keskiviikko alkoi ja päättyi mukavissa merkeissä. Aamulla menimme alakerran opiskelijaruokalaan, jossa saimme saamillamme korteilla valita niin paljon tarjottavaa kuin halusimme. Tunnetusti buffé on minulle täysin turha, sillä jaksan syödä normit kaksi palaa leipää, jogurtin, mehun ja kaksi kuppia kahvia. Ehkä huomenna vaihdan sahanpurun makuiset paahtoleivät sämpylään ja jogurtin suklaamunkkiin tai churroihin? Maijamyöhäiset saapuivat ruokalaan pyjamat päällä ja hiukset suihkunmärkinä, osa tytöistä oli jo suoriutunut aamiaisesta bleiserit päällä ja meikit viimeisteltyinä. Syötyäni lähdinkin jonottamaan sairaalaan...

Hukkareissuni jälkeen teimme treffit Plaza Mayorille (se Espanjan ensimmäinen, painotti turisti-infon tyttö, sitä ovat matkineet mm. Madrid ja Salamanca). En uskaltanut päivän aikana juoda yhtään vettä mukana olleesta pullosta, ettei tarvinnut käydä vessassa ja jäädä mahdollisesti kuulematta, jos/kun nimeäni kuulutetaan. Ehkä jään tänne ikuisesti kummittelemaan? 👻 Olut siis maistui Saharan kuivuiselle kurkulleni! Matkalla Mayorille ohitin montakin baaria ja ravintolaa, jotka näyttivät poikkeuksellisesti tarjoavan ruokaa vielä ennen viittä. Palasimme hetken matkaa takaisin päin ja jäimme Casa Tinon terdelle syömään talon picantet perunat ja pikkuribsit. Kyllä maistuikin hyvältä! Myös Hannulle joka oli hänkin ollut päivän lähes ilman ruokaa. Sieltä suoriuduimme yliopistolle, kävin pesulla ja hetken huilin jälkeen totesin, että tarvitsen ulkoilmaa. Ja kahvia (eilen kummastelin päänsärkyä, kunnes huomasin, että olin ollut koko päivän ilman suffea). Sadekuuro oli kastanut monen terassin tuolit, jäimme jonkun pikkuplazan viereiselle auringonpaisteiselle terassille kahvittelemaan, kunnes uhkaavat pilvet pakottivat meidät takaisin kämpille. Tulikin aivan mahtava ukonilma, love it! Avasimme Hannun tuoman "vappusiman" ja maistoimme makeita mansikoita. 🍓🥂

Ennen reissua suunnittelin, että teen aurinkotervehdyksiä aina, kun tilaa ja puhdasta lattiaa löytyy. 🧘‍♂️ Sitten menin murtamaan ranteeni. Ehkä on parempi jatkaa syväkyykyillä, rinkalla tai ilman. Se on ihmeellistä, että jalkasäryt loppuivat kuin seinään, kun käsi tuli kipeäksi. Onko siis niin, että kipujen (kuten paheiden) summa on vakio? 

Torstai, vappuaatto. Minulle riittävän aamiaisen (tarjolla ei ollut churroja eikä suklaamunkkeja, vaikka on vappuaatto!) jälkeen lähdin käymään juna-asemalla. Sain pelkällä espanjalla ostettua meille liput huomiseen Ávilaan junaan (yht. 25,40). Sen jälkeen kävelin puiston läpi, näkemättä Hannua. Joku espanjalainen eläkeryhmä pyöri yhden riikinkukon ympärillä saaden sen pörhistelemään, jotta rouvista saatiin kivat kuvat. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ollut joku alakouluryhmä. Otin suunnaksi katedraalin ja istuin sen hämärään saliin kuuntelemaan nauhoitettua munkkikuoron laulua. Sähköiset kynttilät vain 0,10€ ja tyhjensin hilut lompakosta. Jäin katedraalin hoodeille lukemaan mukana kulkevaa kirjaa. 

Hannu ilmoitti itsestään ja teimme treffit Plaza Españalle, joka ei olekaan varsinainen aukio vaan eilen ohittamani tori-alue ja baarikatu. Aurinko pilkisteli pilvien raoista ja istuimme oluelle. Vitriinissä ollut lohileipä oli jo myyty, kun harkitsimme jäämistä samaan paikkaan lounaalle. 

Kävelimme katedraalin hoodeille ja pysähdyimme syömään hyvät leivät (montaditos), ennen kuin palasimme kämpille suihkuun ja huilimaan. Hannu poikkesi kauppaan ostamaan toivomani rosén, minä tapasin hississä kaksi portugalia puhuvaa neitosta; toinen Lissabonista, toinen Brasiliasta. Taitavat kaikki nuoret olla täällä Erasmus-vaihdossa. 

En arvannut nukahtaa, kun pelkäsin hyvän sään menevän hukkaan. Ehdotin aperitiivejä, ja istuimme läheisen "irkkupubin" terassille. Jotain kai oli vielä syötävä, mutta ruokaa olisi tarjolla vasta kahdeksalta. Olin ajatellut, että kävelisimme joenvarteen, mutta Hannu on lonkkavaivoineen niin hidas, että päädyimme ensimmäisen päivän kantikseen Cantina de Recoletosiin syömään tapaksia, Espanjan "nakit ja perunasalaatit". Joimme iltakahvit samassa paikassa ja palasimme kämpille pakkaamaan ja lukemaan. Siinähän se vappuaatto sujuikin mukavasti. Huomenna meitä odottaa ah niin tuttu ja ihana Ávila!

Valladolidin viimeinen aamiainen.

Kun illalla jätin arvioitani varaamistani majoituspaikoista, yritin muistaa kiittää niitä kaikkia majoittajia, jotka olivat kaikin tavoin tarjonneet apua, kun sitä tarvitsin. 💓

Huhtikuun kirjoja;

Gil Courtemanche "Kigalin sunnuntait". Onhan se aivan hirveää lukea näin hienolla reissulla näin kamalaa tarinaa, joka kaiken lisäksi on totta. Ruandan kansanmurha 04/1994. Olen jo jossain aiemmassa blogikirjoituksessani kummastellut sitä, etteivät kansainväliset yhteisöt (ml. YK) lainkaan reagoineet tähän 800.000 uhria vaatineeseen kansanmurhaan.