tiistai 22. elokuuta 2023

RMK Hiidenmaa 2023; Heltermaa - Hellamaa - Partsi - Kärdla 33 km

Aurinko paistoi aamulla lämpimästi, kun avasin huoneistomme verhot ja oven terassille. Harmi, että aikaa oli vain yhden yön verran Haapsalussa. Olisi pitänyt aikaistaa tuloa päivällä tai parilla. Hannu saattoi minut Niinen pysäkille, hänen bussinsa Tallinnaan lähtisi vähän myöhemmin. Olisin voinut ostaa lipun Heltermaalle saakka (3,50€), mutta ymmärsin sen vasta, kun joku osti itselleen sellaisen.

Lautta rantautui Heltermaan satamaan ja pääsin poistumaan ensimmäisten joukossa. Parkkipaikalla juttelin hetken suomalaisen motoristipariskunnan kanssa, he olivat Hondallaan käymässä Hiidenmaalla vain päiväreissulla. Lähdin seuraamaan RMK:n reittiä, joka johdatti minut pois Heltermaa-Kärdla maantieltä. Hetken harhailin jonkun pihalla ja vasta sieltä pois lähtiessäni huomasin verkolla aidatussa tarhassa ison koiran. Tosi hiljainen vahtikoira, joka ei päästänyt ääntäkään, vaikka minä haahuilin isäntäväen takapihalla.

Vaelsin pitkin mukavia metsäteitä, osittain kuraisia peltoteitä, hiekkateitä ja pikiteitä. Muita ihmisiä en juurikaan nähnyt, vain hevosia ja lehmiä, jotka kirmasivat aidan viereen, kun emäntä toi niille saavikaupalla omenia. Yksi vanhempi rouva pysähtyi tarjoamaan autokyytiä ja yksi papparainen kysyi, olenko Tartosta. Kerroin olevani suomalainen ja tämä siihen "Aga sa räägit Eesti keelt?" Ohitin Hellamaan rannan, mutta nyt ei ollut aikaa uimiseen. Jätin käymättä myös yhdellä RMK:n nuotiopaikalla, kun ei ollut tarvetta tehdä tulia. Tosin siellä olisi ollut istumapaikka, niitä ei matkani varrelle juuri osunut ja söin aamulla evääksi tekemäni leivät tasaisella kivellä istuen. Puskapissallekaan en uskaltanut mennä, niin paljon minua on viime aikoina peloteltu kyykäärmeistä.

Kymmenen kilometriä sain kävellä näitä jalalle ystävällisiä teitä, ennen kuin matka jatkui taas pitkin asfalttia. Kurin jälkeen olin ottamassa viimeistä kuvaa RMK:n kilometripylväästä ja tarkistamassa sijaintini risteyksessä, kun puhelimen akku loppui. Olin turhaan pitänyt Maps.meen koko ajan auki. Tienhaaroissa suunnan tarkistaminen olisi riittänyt. Tarkoitukseni oli pysähtyä Partsissa Hiiu Kohvikiin ja päättää siellä, jatkanko kävellen vai bussilla loppumatkan Kärdlaan. Ilman nettikarttaa en kohvikia löytänyt, ainoastaan Partsin bussipysäkin. Luultavasti ohittamani tienviitta "Partsi Moisa" olisi johdattanut minut Hiiu Kohvikiin. Jatkoin päätien vartta Paladen bussipysäkille, jonka info kertoi bussin saapuvan (ehkä?) reilun puolen tunnin kuluttua. Jo kotona vaivannut kipuilu kantapäässä ilmestyi taas asfaltilla kävellessä ja nostin peukun pystyyn. Postiauto pysähtyi ja otti minut kyytiin. Ei postmees, vaan Fixus-autokorjaamon kaveri, joka oli hakenut mantereelta auton rikkoutuneen tilalle. Hän kertoi asuneensa koko ikänsä Hiidenmaalla, kauhisteli kilometrejäni ja heitti minut Kärdlan keskustaan.

Mamma Mia Guesthouse

Majoituin Mamma Mia Guesthouseen, mutta first things first; puhelin latautumaan, käynti vessassa ja sen jälkeen mainio paikallinen stout terassilla (tuntui, että kymmeniä kilometrejä hikoiltuani haisin kamalalta). Maksoin majoitukseni ja menin omaan kylppäriin suihkuun. Jalkojen rasvauksen jälkeen laskeuduin alakerran ravintolaan. Mietin kolmea vaihtoehtoa ja koska haluan saarella syödä kalaa, tilasin paistetun kampelafileen lohkoperunoilla. No, en huomannut kysyä, että eihän kala ole leivitettyä. Siitä huolimatta annos maistui hyvältä, toki nälällä saattoi olla osuutta asiaan. Taidan tulla tänne perjantaina lounaalle matkalla Kassariin, varsinkin kun Tuuli kertoi Kassarin ravintoloiden lopettaneen kautensa viime viikonloppuun. Ettei minun tarvitse montaa päivää syödä juustonakkeja! Naapuripöytään tuli kuusi paikallista miestä, joista yksi kysyi tarjoilijalta Apteekri viinaa. Juu, kyllä löytyy (84% mikäli ymmärsin oikein). Ja pullo maksaa? Laskutoimituksen jälkeen tyttö ilmoitti hinnaksi 140€. Taisivat kuitenkin tilata omavalintaiset paukkunsa, pari jopa alkoholittomana.

Huomenna on puolet lyhyempi kävelymatka, silti pyysin aamiaisen jo kahdeksaksi. Join vielä espresson, ettei tule pää kipeäksi, ennen kuin vetäydyin viehättävään neidonkammariini lukemaan Ulla-Lena Lundbergin kirjaa "Kuninkaan Anna". Sopii hyvin reissukirjaksi saarelle, varsinkin kun siinä mainitaan myös Viron rannikko.

maanantai 21. elokuuta 2023

RMK Hiidenmaa 2023; Haapsalu

Jätimme Kalamajan majoituksen kymmeneltä ja kävelimme reilun kilometrin Balti jaamalle. Tarkistimme vielä bussien aikataulut ja lähdimme ensimmäisellä kohdalle osuvalle Bussi jaamalle (2€/lippu). Siellä oli tunnin verran aikaa kulutettavana. Hannu tapasi entisen työkaverinsa, joka oli myös tulossa Haapsaluun vaimonsa kanssa. Juttua riitti koko matkan ajan ja he sopivat alustavasti treffit päivälliselle. Pääsisimme majoittumaan kahden-kolmen hoodeilla, jäimme bussin kyydistä Niinellä ja kävelimme Taksi pubin terassille.

Taksi pubi

Wiigi Kohvik

Kävimme kaupassa ja majoituimme tuttuun huoneistoon Postikadulle. Suihkun ja kahvin jälkeen Hannu alkoi kysellä meille ruokaseuraa, mutta koska nämä olivat majoittuneet Framareen, he olivat tietenkin saunoneet ja uineet itsensä jo väsyksiin. Lähdimme kahdestaan kävelemään Väige Viikin rannalla olevaan Wiigi Kohvikiin (minä halusin syödä ankkaa). Sisätila oli varattu täyteen, istuimme terassille, jossa tarkeni pilvisestä säästä huolimatta hyvin. Haapsalussa useat hyvät ravintolat ovat kiinni maanantaisin, siksi valintani osui Wiigiin. Ei ollenkaan huono!

Apartment Posti 19

Loppuilta kuluikin "omasta" kodista nauttien, lueskellen ja musiikkia kuunnellen.

Apartment Posti 19
Taivas selkeni ja aamulla aurinko paistoi. Saattaa tulla hikinen päivä!

perjantai 18. elokuuta 2023

RMK Hiidenmaa 2023; Tallinna

Jes, odottamani matka on pian toteutumassa. Hannu lähtee mukaan Tallinnaan ja Haapsaluun, sen jälkeen tiemme eroavat ja minä jatkan Hiidenmaalle, josta olen varannut itselleni neljä majoitusta. Toivottavasti voin vaeltaa välimatkat, vaikken pystykään noudattamaan Viron RMK:n vaellusreittiä, joka kiertää koko Hiidenmaan rannikkoa myöten (240 km), ilman mitään palveluja. Minä menen taas majoituksesta toiseen. Ja maksan kahden hengen majoitukset yksin.

Viking Linen Expressillä tapasimme Timon, joka oli Hannun entisen työpaikan porukan kanssa päiväristeilyllä. Laiva oli aivan täynnä, olihan lauantai. Kirja ei pitkälle edennyt, kun saimme seuraksemme viehättävän irakilaisen nuorenparin. Perillä kävimme ensin Maren luona kahvittelemassa, samalla hän selitti minulle, miten löydän heidän mökkinsä Hiidenmaalta ja miten pääsen ohittamaan sähköaidan (villisikoja varten). Puhelimeeni kilahti ohjeet Kalamajan majoitukseen ja lähdimme kävelemään sinne. Vanha talo, vanhahtava sisustus, mutta tilavat huoneet ja sijainti lähellä Telliskiveä.

St. Vitus
Kaja Pizza

Pääsimme majoittumaan, vaihdoin  kevyemmät vaatteet päälle ja lähdimme St. Vitukseen tervetulo-oluelle. Olin ehdottanut Hannulle Kaja Pizzaa Pelgulinnassa ja sehän olikin mainio paikka. Useitakin suomalaisia oli löytänyt tien pizzeriaan. Kotimatkalla poikkesimme Rimiin, jonka itsepalvelukassalla jouduimme monta kertaa pyytämään henkilökuntaa hätiin. Emmekä olleet ainoat!

Sunnuntaina vietettiin Viron uudelleenitsenäistymisenpäivää, olen siis samaan aikaan liikkeellä kuin edellisellä Viron vaelluksellani. Aamiaisen jälkeen lähdimme omille kävelylenkeillemme. Liput liehuivat tangoissa, kun kävelin Kunglaa ja Koplia pitkin Balti jaaman bussiasemalle tsekkaamaan huomiset bussit Bussi jaamalle.

Vastapäätä Telliskiven Rimiä oli isossa puutalossa ilmeisesti ullakkopalo, ohitin savuisen paikan ja kävelin Loomalinnaken korukivikauppaan, joka oli pyhäpäivästä johtuen suljettu. Viimeksi jäi käymättä kenkäkaupassa, nyt löysin Salamanderin alennusmyynnistä itselleni uudet Riekerin vaellussandaalit.

Pööbel
Bao Jaama
Treffit teimme Pööbelin terassille, siitä jatkoimme Harjumägeen, jossa alkoi Maren mainitsema konsertti kahdelta. Kuuntelimme hetken kaupunginorkesteria (?) ja sen solisteja, ennen kuin laskeuduimme Toompean näköalatasanteen kautta Balti jaama turgille. Tarkoitus oli syödä Balta Uulitsassa, mutta siellä alkoi juuri puolen tunnin paussi ja menimme naapuriin, Bao Jaamaan syömään kana- ja pulled pork baot. Palasimme kämpille huilimaan ja kahville. Jossain alakerrassa vietettiin lasten synttäreitä, musiikki soi ja äänistä päätellen yläkerrassa pelattiin tennistä.

torstai 10. elokuuta 2023

Mysteerimatka 2023; Lohja!

Hannu oli siinä uskossa, että järjestämäni Karkkilan reissu oli jo tämän kesän Mysteerimatka. Lisäksi olin jo aiemmin ostanut hänelle synttärilahjaksi Ukraina-paidan. Pyysin häntä kutsumaan tyttäret lapsineen meille grillaamaan viikolla, koska "olen luvannut Suville mennä viikonloppuna Lohjalle". Koiravahdiksi? Keskiviikkona olisi ollut hieno sää, mutta tytöille sopi paremmin torstai. Torstaina tietenkin satoi. Onneksi sää selkeni ja illasta tuli kaunis.

Perttilän Ismet

Viikonlopulle luvattiin kaunista säätä ja pakkasimme mukaan vain kevyet vaihtovaatteet. Matkalla Lohjan keskustaan poikkesimme Perttilän Ismetiin lounaalle. Puh! Eipä tarvitse mitään muuta tänään syödäkään.

Gasthaus Lohja

Pääsimme heti majoittumaan Gasthauseen. En itsekään ole koskaan ollut siellä hotellivieraana, terassilla on tullut käytyä fillaroiden muutaman kerran. Kävin pikasuihkussa ja menimme terassille Ipalle. Seuraa saimme Amista ja Roksusta, jotka jättivät autonsa hotellin parkkiin ja kävelimme yhdessä Aurlahden rantaan.

Juha Lehti

Antti Ketonen
Elias Kaskinen
Lohjan kaupunginorkesterin solistina aloitti Juha Lehti, hänen jälkeensä Antti Ketonen ja Elias Kaskinen, kaikki lähtöisin Lohjalta. "Me ollaan täällä ilmapallojen luona" viestitti Helena. Ilmapalloja myyvä mies vaihtoi jatkuvasti paikkaa, mutta lopulta löysimme Helenan ja Riitan miehineen, joten puolet noitaporukasta oli koossa. Tapasimme muitakin tuttuja, myös sukulaisiani.

Rannan kahdelle terassille oli tolkuttoman pitkät jonot. Emme olleet varustautuneet omin eväin, vaikka sekin oli sallittua. Pidemmän paussin aikana nousimme keskustaan ja istuimme Opus K:n terassille yksille. Palasimme rantaan, kun Sanni (hänkin entisiä lohjalaisia) aloitti oman bändinsä kanssa. Johan oli rannassa porukkaa!

Sanni

Tungoksessa ei enää päästy lähellekään esiintymislavaa, mutta musiikki kantautui pitkin rantaa. Lähdimme kävelemään pois päin ennen konsertin loppua ja poikkesimme Soilin ja Pasin luona yömyssyillä, ennen kuin palasimme hiljaiseen hotelliin nukkumaan. Ei jaksettu yöllä nousta parvekkeelle katsomaan mahdollisia perseidejä.

Sunnuntaina söimme Gasthausen maittavan aamiaisen, johon oli lisätty edellisillan juhlista jääneitä voileipäkakkuja, leipäjuustosalaattia ja täytekakkua. Puoliltapäivin ajelimme Suvin luokse ja saimme lisää kakkua. Onnilla ja Noelilla oli myös synttärit tällä viikolla. Sipe oli hurmoksissa; lisää vieraita! Ei enää mikään pentu; koira teki hienoja loikkia terassilta nurmikolle ja on jo kuulemma ensimmäisen juoksun kuumotuksessa.

Koulujen alettua  siirryin uimaan Kuusijärvelle, sillä Keravanjoessa on bakteereja.

perjantai 4. elokuuta 2023

Teijo - Salo - Karjalohja

Sadekuurot jatkuivat perjantaina, Hannu pakkasi auton kuurojen välissä ja vaikka siivosimme mökin kunnolla, olimme jo aikaisin valmiina lähtöön. Yritin hillitä Hannun lähtöhaluja, sillä Teijon Masuuni avautuisi vasta yhdeltätoista. Sitä odotellessa kävimme tutustumassa Teijon pikkuruiseen kivikirkkoon, joka kerrankin sattui olemaan avoinna.

Tanja Huntus "Summer's End"

Tanja Huntus

Carita Kansin "Birdbones - the daughter of the Seer"

Carita Kansin "Wake up and smell the coffee"

Mikaela Holmberg

Mikaela Holmberg

Mirjam Lehtonen
Masuunissa oli esillä huikea "Kasvokkain" -näyttely, johon oli koottu Piitu Nykoppin, Tanja Huntuksen, Carita Kansinin, Johanna Hulkko-Inkin ja Emilia Niemisen teoksia. Lisäksi "A Light Inside" -näyttely; Mikaela Holmbergin upeat valokuvat, joissa malleilla oli päällään pukutaiteilija Mirjam Lehtosen hienoja asuja. Tuli ihan mieleen Tallinnan Fotografiskassa näkemäni Kirsty Mitchellin "Wonderland" -näyttely.

Tommi Ketonen

Masuunin alakerrassa oli lasitaiteilija Tommi Ketosen valaistuja teoksia.

Meeri Koutaniemi

Salon Veturitallissa on syyskuuhun saakka näyttely "Kätketty vapaus - Hidden Freedom", johon Meeri Koutaniemi on koonnut omista kuvistaan osuvimmat ja asettanut ne verrattaviksi Gertrude Bellin (1868-1926) mustavalkoisten kuvien rinnalle. Kuvat kymmenestä maasta kertovat, miten kulttuuri, arkkitehtuuri ja ihmiset ovat yli 100 vuoden aikana muuttuneet. Silti jotkut asiat Aasiassa tai Arabimaissa eivät välttämättä ole muuttuneet lainkaan; tyttöjen silpomiset, naisten alistettu asema ja miesten ylivalta.

Pienessä huoneessa oli "Vaikuttavien kirjojen kirjasto", jonne oli koottu sadan keskivertosuomalaisen valitsema kirja, joka on vaikuttanut heidän elämäänsä. Raamatusta/koraanista Harry Potteriin ja Taru sormusten herraan. Mukana myös teoksia, jotka minäkin olen lukenut (olisin itsekin valinnut "Sadan vuoden yksinäisyyden").

Poikkesimme Jorman luona kahvilla. Pikkuhiljaa Tosca-koirakin alkaa tuntea meidät, vaikka arka onkin. Ja kuten aina Salossa ollessamme, alkoi sataa rankasti.

Sampo Mäkelä "Lohja"

Hannu halusi Karjalohjan kirjastosta jonkun tietyn kirjan, onneksi minulla on edelleen Lukki-kortti tallella. En ole itsekään koskaan käynyt tuossa viehättävässä, punaisessa puutalossa olevassa kyläkirjastossa. Yläkerrassa oli näytillä Sampo Mäkelän akvarelleja. Upeita, harmi että omat seinät ovat jo täynnä!

Linnut olivat syöneet kaikki loput kirsikat. Keravanjoen vesi oli viime viikon mittauksen mukaan 18-asteista.

Porvoon Kalatalo
Kun maanataiaamuna avasin ulko-oven, tuntui kuin olisin astunut saunaan. Kesän kuumimpana päivänä päätimme ajella Hondalla Porvooseen, pitkin mutkaista pikkutietä. Kävimme lounaalla Porvoon Kalatalossa (lohikiusaus) ja joenrannan kioskilla Porvoon Jäätelötehtaan jätskillä, joka oli helteessä syötävä nopeasti. Kotiin palattuamme vaihdoimme uikkareihin ja päräytimme Keravanjoelle. Hannukin pääsi vihdoin eroon talviturkistaan. Vesi oli edelleen viileää, veden pinta ruskeana lentävistä koivunsiemenistä. Onneksi kuitenkin kävimme uimassa, sillä tiistaina tuuli puhalsi lähes myrskylukemissa. "It's quite fress here", sanoisi irlantilainen. Pelkään, että joudumme siirtämään Hannun tämän viikon BBQ-kestit sisätiloihin.