Hannu inhoaa syksyä. Minä rakastan syksyä. Kehun syksyn kuulaita, aurinkoisia ja värikylläisiä päiviä. 20 astetta liian vähän lämpöä, murisee pessimisti, joka mieluiten vaipuisi talviunille. Vedän ässän hihasta; ilman syksyä ja sateita ei olisi sieniä. Johan hiljeni! Sunnuntaina lähdimme tahoillemme lähimetsään, sieniä löytyi sen verran, että pataan kertyi 50/50 kanan paistilihaa ja suppareita.
 |
| Kahvila Toasti |
Pitkästä (liian pitkästä!) aikaa noitakerho kokoontui Lohjalla. Kaikki kuusi olivat kerrankin paikalla ja vaihdoimme kuulumisia pyöreän pöydän äärellä Kahvila Toastissa. Pirjon näin viimeksi toukokuussa Portugalissa, Hellun maaliskuussa Andalusiassa, muut ties koska. Ehdimme syödä lounaan ja juoda kahvit (ja minä onneksi käydä vessassa), kun palohälytin alkoi soida ja kuulutus kehotti kauppakeskuksen asiakkaita ja henkilökuntaa siirtymään ulos. Liekö ollut liikaa noitamagiaa; älkää meitä syyttäkö! Otamme ulkona yhteiskuvia, illalla lähetän yhden niistä Suville. "Aika Spice Girls!" Erkavoituessamme toivomme tapaavamme vähän useammin. Ehkä on paras treffata jossain toisessa paikassa, varmuuden vuoksi. Kun hain auton parkista, Ilona huuteli perääni. On niin pieni ja hiljainen tyttö, etten edes huomannut! Kotiin ajaessa kehällä oli ruuhkaa ja Tuusulantiellä oli valtava ruuhka. Hetken ehdin hengähtää ennen illan joogasessiota.
 |
| Hannaleena Heiska |
 |
| Briossi |
 |
| Tori Wrånes |
 |
| Tori Wrånes |
Toimiston lukupiiri siirtyi eteenpäin, lähdimme kuitenkin Ritun kanssa syysmyrskyä uhmaten keskiviikkona Helsinkiin. Sää olikin sopiva sisätiloissa harhailuun ja istumiseen. Ensin suuntasimme Deliberiin lounaalle, tarjolla oli kuhaa kanttarellikastikkeesa ja salaattibuffetti. Seuraavaksi Ritu haki varaamansa liput Avoimet Ovet -teatterin lippuluukulta, samalla saimme kattavan selostuksen loppuvuoden esityksistä ja keskusteluilloista. Designmuseo oli lähellä ja kävimme katsomassa sen Fix: huolla ja korjaa -näyttelyn. Bulevardilla poikkesimme Helsinki Contemporaryyn katsomaan Hannaleena Heiskan teoksia. Kahvia teki mieli ja lepuutimme sateelta suojaisessa, lämpimässä Briossissa. Kävimme vielä HAM:ssa katsomassa Tori Wrånesin näyttelyn BIG WATER. Odotin näkeväni valokuvia, mutta siellä pyörikin 360° video, jossa Röllit uivat meressä ja soittivat huilua luolassa. Ulkona tuuli riepotteli sateenvarjoja niin kovin, että siirryimme Kampista rautatieasemalle metrolla. Ennen kuin Hannu haki minut ja heitti Ritun kotiin, kävimme kirjastossa kuuntelemassa Satu Vasantolan haastattelun (ihana ihminen!) ja lainasimme hänen esikoisteoksensa.
Torstaina kokoontui lukupiiri, perjantaina tein viikkosiivouksen, veimme kanervat Honkanummelle ja menimme Ikeaan kynttiläostoksille. Samalla söimme fish & shipsit (kaksi ateriaa yhden hinnalla). Olen syönyt kalaa kuutena päivänä peräkkäin, luulisi lääkärinkin olevan tyytyväinen. Illalla viikon viides jumppatunti, sen jälkeen joimme kaakaokahvit autotallissa. Pullotin kirsikkaliköörin ja tein viimeisistä pakastekirsikoista (ja viimeisestä Viron vodkasta) uuden satsin tekeytymään.
Lauantain piti olla aurinkoinen, mutta juuri kun olin lähdössä metsään, alkoi sataa. Varustauduin sateenvarjolla, mikä on tosi hankala, kun poimii sieniä. Yritin pärjätä ilman varjoa, vedin takinhupun päähäni ja kuuntelin sateen ropinaa. Mukavasti löytyi jo suppareita, edelleen osa on vielä pieniä. Pitkästä, todella pitkästä aikaa tein makaronilaatikkoa ja ensimmäisen kerran elämässäni tein sen lihaliemeen. Lisäsin pannulle löytämäni sienet, lehtikaalia, sipuleita, mausteita ja vähän naudan jauhelihaa. Päälle parmesaaniraastetta ja pankojauhoja. Hyvää oli! Samassa uuninlämmössä paistoin uuniomenat, ehkä syksyn viimeisistä omenoista. Illemmalla menimme takapihalle ihailemaan kirkasta kuuta ja tähtiä, mutta ATLAS-komeetta jäi puiden taakse näkymättömiin. Maanantai-iltana hajosi telkkari.
Tiistaina ajoin Lohjalle Sipen seuraksi ja sain taas villin vastaanoton. Puoliltapäivin lähdimme lenkille, ennen kuin minä söin hyvää kanakeittoa. Taivas kirkastui ja oli ihana ilma, kun lähdimme toiselle tunnin lenkille. Kaikki muutkin naapuruston koirat tuntuivat olevan ulkona. Saunottuani teimme vielä iltalenkin. Taivas oli tähtikirkas ja kuu lähes täysi. Hannu käytti tilaisuuden hyväkseen ja oli Hyrylässä "pussikaljatreeneissä".
Kuva on otettu, ennen kuin menin nurin. Sipe oli illalla päivän lenkkien jälkeen tosi väsynyt ja alkoi kuorsata sohvalla jo ennen yhdeksää. Aamuyöstä kävi pusuttelemassa minut, mutta totteli, kun sanoin että nyt nukutaan. Heräsin itse puoli kahdeksalta, annoin Sipelle ruuan ja lähdimme aamulenkille. Oli vielä pakkasta, onneksi oli kuivaa eikä ollut liukasta. Lähdimme kävelemään radanvartta Virkkalaan päin. Kun käännyimme paluumatkalle, Sipe otti niin kovan startin, että kaaduin hiekkatielle. Ilmat menivät pihalle ja tunsin, että nyt sattui pahasti. Oma vika, kun en heti irrottanut otettani flexistä. Onneksi poika totteli, kun pyysin pysähtymään ja palaamaan luokseni. Liekö saanut vainun pellolla vaeltavista peuroista, kun niin kiire tuli? Laitoin Suville viestin, etten pysty ajamaan ja sovittiin, että he vievät kotiin tultuaan minut Peijakseen ja autoni kotiin. Päivystyksessä kului 2-3 tuntia, välillä kävin röntgenissä. En selvinnyt venähdyksellä, solisluussa on 2,5 sentin murtuma. Viikon kuluttua kontrolliröntgen ja lääkäri, siihen asti särkylääkkeitä ja kantoside 2-3 viikkoa. Käsipainotteisia jumppia (kuten jooga) pitää välttää kolme kuukautta. Onneksi voi lukea ja syödä yhdellä kädellä. Kunhan joku tekee sen ruuan.
Sain yön jotenkuten nukuttua. Selälläni, joten luultavasti myös kuorsasin. Aamulla oli turha haikailla suihkusta, lutrasin aamupesun lavuaarissa vesihanan alla. Onneksi minulla oli parturi varattuna, Hanne sai pestä hiukseni. Kävin apteekissa, lääkäri oli määrännyt minulle myös kodeiinia, josta saan hirveän sappikohtauksen. Pitää (taas!) pyytää, että laittavat siitä merkinnän tietoihini. Hain kirjastosta lisää lukemista. Valmistimme yhdessä paistettua kuhaa, keitinperunoita ja salaattia. Hannu pystyi syömään vasta illalla, päivällä hän pääsi vihdoin eroon tulehtuneesta takahampaasta.
Kaikkein hankalinta on vaatteiden pukeminen ja riisuminen. Täytyy nostaa hattua Zeljkalle, jonka oikea puoli on lähes kokonaan halvaantunut, silti hän pärjää enimmän aikaa yksin kotona. Perjantaina lähdin kävelylenkille ja kauppaan, Hannu jäi tekemään kaikki kotihommat; tuulettamaan petivaatteet, siivoamaan ja kokkaamaan. Lauantaina nappasimme Ritun kyytiin ja menimme katsomaan upean "Myrskyluodon Maija" -elokuvan. Kotimatkalla haimme vietnamilaiset Banh mi -leivät mukaan.
Sattuu, kun menen nukkumaan, sattuu kun nousen ylös. Sattuu, kun puen/riisun vaatteet, tai käyn pesulla. Rintaliivit; big no! Urheiluliivit voin unohtaa kaapin perukoille. Hannu auttaa siinä kun voi. Kun hän puhisee turhautuneena, muistutan siitä, kuka otti töistä vapaata ja auttoi häntä lonkkaleikkauksen jälkeen. Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä pihatöitä, mutta haravointi jäi Hannulle, minä hoidan kukkapenkit myöhemmin. Saatuani vaatteet päälleni ja napit korviin lähdin sunnuntain lenkille Laihon ja Lieteen seurassa. Kotona aika kuluu lukien, lepäillen ja levyhyllyn valikoituja cd-levyjä kuunnellen. Jos vajaa neljä vuotta vanha tv ei olisi juuri nyt hajonnut, olisin voinut katsoa pois nauhoittamiani elokuvia ja sarjoja.
Hannu pullotti toisen satsin omenaviiniä, joka kävi yllättävän kuivaksi. Sekoitin osan edelliseen, samasta omenalajikkeesta tehtyyn viiniin, joka puolestaan jäi makeaksi. Maanantaina näytän Hannulle, miten tehdään sienirisotto. Kun arki-illoista jäävät pois jumpat ja tv on rikki, minulla on ykskaks vuorokaudessa enemmän tunteja kuin koskaan ennen. Hain kirjastosta lisää lukemista.
Kylällä on varsin oma-aloitteisia, kohteliaita lapsia. Kesästä alkaen kaksi pikkupoikaa on kiertänyt ovelta ovelle keräämässä tölkkejä ja palautuspulloja. Samoin toisen vähän isompi sisko, joka iltapimeällä kolkutti ovea ja myi itsetekemiään joulukortteja. Respect!
Syksyn kirjoja;
Anni Kytömäki "Kultarinta". Jo esikoisteoksessaan Kytömäen teksti on kaunista, lähes runollista, jota tekee mieli lukea hitaasti makustellen. Upeaa luontokuvausta, sisältäen paljon tietoa. Yllättäen myöhemmässä teoksessa Margarita (jonka luin jo tätä ennen) on samoja henkilöitä. Onko tämä joku sukusaaga? Kadehtien luen Erikin viettämästä talvesta pohjoisessa, jossain erämökissä luontoa tarkkaillen ja lintuja laskien. Onhan minun haaveeni viettää joskus pitkä aika (mieluiten kesällä) jossain saaristolaismökissä varusteina kassillinen kirjoja. Luultavasti Kytömäkikin haluaa elää jossain erakkona, tai ehkä hän elääkin. Teos sisältää monta tarinaa; Lidian, Erikin, Mallan ja Joelin/karhun.
Satu Vasantola " En palaa takaisin koskaan, luulen". Kirjailijavierailulla Vasantola kertoi saneensa idean esikoisteokseensa ollessaan Englannissa. Hän on tutkinut paljon terveydenhuoltoa, lähisuhdeväkivaltaa, maahanmuuttopolitiikkaa, rasismia, juridiikkaa ja hyödyntänyt tietojaan tässä romaanissa. Havaittavissa on myös vivahteita hänen omasta elämästään (kuten uusimmassa teoksessa), onhan hän kirjan Susannan tavoin kotoisin Pohjanmaalta, muuttanut Helsinkiin opiskelemaan ja sukunsa ensimmäinen akateemisesti valmistunut. Kirja aikaansai monenlaisia tunteita; liikutusta, kiukkua, myötätuntoa, onneksi myös iloa. Hyvän kirjan merkki!
Robert Seethaler "Kokonainen elämä". Hurmaava tarina saksalaisen Andreas Eggerin elämästä, joka alkoi huonosti 1930-luvulla ja päättyi omaehtoiseen yksinäisyyteen 2010-luvulla. Siihen väliin mahtuu rakastuminen majatalon kauniiseen Marieen, muutama onnellinen vuosi pariskuntana itse rakennetussa vuoristomökissä, leskeksi jääminen, paljon raakaa työtä, sotavuodet ja vankileiri Venäjällä, sieltä paluu kotikylään ja erakoituminen viimeisiksi elinvuosiksi pieneen majaan kylän yläpuolelle. Upeaa luontokuvausta, joka tuo mieleeni Zakopanen kauniit vuoret ja laaksot.
Tommi Kinnunen "Pimeät kuut". Herkällä kielellä kerrottu romaani eläkevuosiaan odottavasta kuusikymppisestä naisopettajasta. Elna on riitaantunut äkkipikaisen pikkusiskonsa kanssa ja tullut heitetyksi heidän yhteisesti perimästään kotitalostaan. Sodan jälkeen on puutetta rakennustarpeista, rakentajista ja opettajista. Silti Elnalle naisena tarjotaan vain väliaikaisia virkoja jostain maaseudulta, metsien takaa. Jotkut tarinat jäävät harmiteltavan kesken; yhden oppilaan äiti astuu hillasuolla miinaan, menettää jalkansa ja Elna lähtee mukaan viemään tätä soutuveneellä kirkonkylän sairaalaan. Miten naisen käy? Uuden koulun rakennustyömaalla käy lautavarkaissa jopa koulun johtokunnan jäsen, eikö häntä rangaista vai jättääkö Elna paljastamatta miehen? Elnan ja Niilon suhde avautuu lukijalle pukkuhiljaa, Elnan tulevaisuus sen sijaan jää arvailun varaan.
