Hääpäivämatka Riihimäelle

20 vuotta sitten avioiduimme Lohjan maistraatissa, kippistelimme kuoharit perheeni kanssa ja lähdimme kahdeksi viikoksi saarihyppelemään Kreikkaan. Sellainen ajatus oli mielessä tällekin vuodelle, mutta lentohinnat Kreikan saarille ovat kovin korkeat, eivätkä pakettimatkat houkuttele meitä. Viron reissun jälkeen Hannu pesi Hondan, sivulaukut ja omat ajovaatteensa. Minä olin sitä mieltä, ettei ajokausi vielä päättynyt - vastahan sen aloitimme juhannuksen jälkeen - ja pyysin hääpäiväajelua Suomen Lasimuseoon.

Elokuu, mutta varsin koleaa kyytiä! Vain muutama muu motoristi oli liikkeellä. Hannu halusi taas ajaa pienempiä teitä ja kiertelimme Hyvinkään keskustassa. Oi, pääsenkö hääpäivän yllätyksenä Sveitsin kylpylään?! No en.

Tamara Aladin

Tamara Aladin

Aimo Okkolin

Lasimuseon yläkerrassa on vielä Tamara Aladinin hieno näyttely. Kiertelin perusnäyttelynkin ja etsin Aimo Okkolinin vaaleanpunaista Lumpeenkukka-maljakkoa, jolle käyn joka kerta vilkuttamassa. Mihin se on siirretty, onko joku varastanut sen?! Löysin vain vitriinissä olevat vaaleansiniset Lumpeenkukat. Ennen perusnäyttelyitä on esillä uudempien lasitaiteilijoiden teoksia, mm. Alma Jantusen "Roselia". 

Alma Jantunen

Lasimuseon Klaas-ravintola on nykyään Ravintola Fasetti, siellä oli tänään tarjolla possua, joten käänsimme Hondan takaisin Tikkurilaan ja menimme sushille Konnichiwaan. Vai onko se nykyään HOUWEI Sushi? Syötiin sen verran tuhdisti, että kotona riitti päikkäreitten jälkeen kahvit vielä aurinkoisella pihalla. Illemmalla kuuntelimme (uudelleen) Ultra Bran konsertin Areenasta, samalla nautimme herukkakuoharit ja varasimme majapaikat syksyn Baltia-kierrokselle.

Keskiviikkona kävin Honkanummella ja Ikeassa. Kotiin toin kantarelleja, tein niistä iltapalaksi sieni-papu-pekonipiirakkaa.

Helsinkipäivä kaverin kaa

Kävin pitkästä aikaa verikokeissa. Tuloksessa oli sen verran punaista, että peruin jo varaamani ajan verenluovutukseen. Pidimme Ritun kanssa kuitenkin kiinni siitä, että käymme keskustassa näyttelyissä ja lounaalla.

Anna Estarriola

Anna Estarriola

Ensin menimme Amos Rexiin katsomaan Anna Estarriolan värikkään näyttelyn "Lavastettuja olosuhteita ja kasoittain asioita".

Ritu ei ole ennen käynyt Hakasalmen huvilassa, joten kävimme katsomassa "Kimallus ja kumarrus - kartanonväen kaksi maailmaa". Minua ei niinkään kiinnosta kartanoromantiikka kirjoissa tai taiteessa, mutta tämä oli hauskasti ja mielenkiintoisesti toteutettu näyttely. Kun pysähtyi katsomaan tauluja, huomasi joissakin liikettä. Pikkutyttö hymyili ja käänsi lukemansa kirjan sivuja, eläimet astelivat ja linnut lensivät, kartanon piipusta tuprutti savua.

Xavier

Olin etukäteen tutkaillut lounaslistoja, päätimme testata Mikonkadun Xavierin. Olikin tosi hyvää ruokaa, ystävällinen henkilökunta ja siisti, tosin vähän askeettinen tila. Eiköhän tulla tänne toistekin. Toinen jo melkein kantis on Kaivopihan Kitty's Public House, jossa kävimme lasillisella, ennen kuin lähdimme kotiin. Taidehallin uusi näyttely jäi toiseen kertaan.

Sain kuolinpesän asiat (toivottavasti!) hoidettua loppuun ja uskalsin vihdoin antaa Hannulle luvan siirtää tiedostot vanhasta Samsungista uuteen (joululahja) puhelimeen. Kaikki meni muuten hienosti (kuvatkin kahteen kertaan), mutta pankkitunnukset eivät enää toimineet. Lisäksi puhelin päivittää jatkuvasti, vanhat tunnukset ovat hukassa ja se tarjoaa kaiken maailman turhia sovelluksia. Sain Nordean Tikkurilan digipalvelusta apua nopeasti, ilman jonottamista tai ajanvarausta.

 

Omat omenapuumme pitävät välivuoden tai kevään kylmyys on vienyt omenien alut. Onneksi naapurin omenapuussa on runsas sato ja kävinkin muistuttamassa, että haemme viiniomenat lähiviikkoina. Pakastin papuja ja Hannun mandoloimia tarjousporkkanoita talven keittoja ja patoja varten. Viikonloppuna oli vielä aurinkoista ja niin lämmintä, että grillasimme pihalla. Ehkä viimeisen kerran tänä kesänä? Sunnuntaina pullotin mustaherukkaliköörit, jotka olivat tekeytyneet kuukauden. Tänä vuonna en muita liköörejä teekään, kun kirsikoita ei tullut yhtään. Samaan aikaan pesukone pyöritti olohuoneen valkoisia verhoja. Maanantaina tein (vihdoin viimein) ison kattilallisen kesäkeittoa. Uusien perunoiden ja kukkakaalin joukkoon lisäsin niitä tarjousporkkanoita ja -papuja, sipulia, tilliä ja tietysti Koskenlaskijaa.

 

Elokuun kirjoja;

 

Karin Collins "Säilyt sydämessäin". Hanko-trilogian ensimmäinen osa kertoo sotavuodesta 1939-1940. Kaunis kesä kääntyy synkkään syksyyn ja jäätävään talveen. Venäläiset alkavat pommittaa Hankoa, nuoret miehet on jo siirretty turvaamaan itärajaa, naiset ja lapset pakenevat sisämaahan sukulaisiin, osa lapsista lähetetään Ruotsiin saakka, onhan heidän äidinkielensä ruotsi. Kaupunkiin jää vain vanhempia miehiä ja muutama sinnikäs nainen pitämään huolta taloista, rakentamaan pommisuojia ja sammuttamaan tulipaloja. Kaikesta on pulaa, on kylmä ja nälkä. Ruotsista saadaan apuun nuoria miehiä ja kunnon kalustoa. Lopulta solmitaan rauha, jonka hinta on kova; Venäjä haluaa Hangon itselleen. 

Viljandi 》Tallinna noin 160 km

Kun aamupäivällä lähdimme liikkeelle, taivaanrannassa oli tummia pilviä vasemmalla ja oikealla. Jos olisimme lähteneet Pärnuun, sade olisi luultavasti saavuttanut meidät nopeastikin. Päätimme kuitenkin jättää Pärnun ensi kesään, samoin saaret, muuten olisi tullut 2-3 viikon reissu. Nyt kastuimme noin kolmas osan matkasta, eikä sade ollut kovinkaan rankka. Tallinnassa paistoi taas aurinko. Tämän päiväisellä ajolla näimme enemmän haikaroita, pesiä ja kurkia kuin minään muuna päivänä.

Ennen lähtöä olimme katsoneet Tallinnan tämän päivän lounastarjoukset. Jäi kaksi vaihtoehtoa; Pull tai meille uusi Bistro Ovaal. Ehdotin jälkimmäistä, koska olemme pyörällä liikkeellä ja se on kauempana, Pulliin voi kävellä koska vain. No Hannu muisti väärin ja ajoi suoraan Nautican parkkipaikalle, lähelle Pullia. Siitä jatkoimme Ovaliin, joka on ilmeisesti lähitoimistojen työpaikkaruokala. Uunissa kypsennetty ankankoipi oli ihan hyvää, yksi vaihtoehto olisi ollut kermainen uunilohi (lounas 8,20). Päräytimme Patareille ja Hannu ajoi Hondan pihalle parkkiin. Tiesimme, ettei isäntäväki ole kotona, mutta avain odotti meitä lokerossa. Home sweet home! Tavarat paikoilleen ja taas ollaan kotona.

 

Kävimme suihkussa ja yritimme hetken huilia, mutta ei siitä tullut mitään. Keitin pressot ja varasin Hannulle lipun huomiseksi Da Vinci -näyttelyyn. Vaihdoin vaatteet ja lähdin kauppaan, kroppa kaipasi liikuntaa ja raitista ilmaa. Kävelin Baltijaaman torille edestakaisin Vana-Kalamajaa pitkin, ostin Selverin savukalasalaattia ja paistopisteestä leivän. Salaattipuffet täälläkin (kuten Rimissä) 11,90€/kg. Porukkaa oli paljon liikkeellä lämpimässä alkuillassa.

Keskiviikkona tuli käveltyä kymmenisen kilometriä. Aloitimme sen Telliskivestä, kun saatoin Hannun Da Vinci Genius -näyttelyyn. Sen aikana istuin Fotografiskan edessä auringonpaisteesta nauttien ja kirjaa lukien. Taitoin taas lipstikanoksan mukaani tomaatin päälle silputtavaksi. Minulle ei nyt uusia näyttelyitä löytynyt; Kumu on väärässä suunnassa ja Fotografiskassa on rumia kuvia. Jatkoimme kävelyä kohti Koplia, ihan sinne saakka emme nyt menneet, vaikka mieli tekikin. Se kun jäi käymättä heinäkuussa Tallinnan lomallani. Ehdottamani käynti Kalma saunassa ei sekään saanut kannatusta, johan tässä saunottiin kolmena iltana Tartossa.

 

Yksi nähtävyys, joka oli meiltä vielä näkemättä, on Žorik-koiran patsas Erikatiellä. Ville Hytönen kertoo kirjassaan koiran liikuttavan tarinan. Sen jälkeen oli tarkoitus noudattaa ohjettani "omat eväät, parhaat eväät". Pettymys olikin suuri, kun jouduimme toteamaan Põhjalan kaupan olevan kiinni. Toinen pettymys oli, ettei Lore Bistrossa ollut tänään lounastarjousta. Ja kolmas, kun kävelimme entisen Linda Linen sataman Kai Kohvikiin, joka avautuisi vasta viideltä. Kävelin Linnahallin raput ylös ja alas, Hannu mieluummin kiersi rakennelman ja toisella puolella kohdattuamme menimme sataman yhdelle terassille oluelle. Siinä istuessamme tutustuimme itävaltalaiseen kuusikymppiseen fillaristiin, jolla on nyt takana paritonnia. Jos sää pysyy hyvänä ja hänen suunnitelmansa toteutuu, matkaa kertyy yhteensä 5.000 kilometriä. Huh!

Olin plarannut päivän lounastarjouksia, eikä mikään keskustan paikka houkutellut, tosin minulle olisi mainiosti kelvannut Pullin Nizzan salaatti. Yhteisestä päätöksestä menimme Mere Restoon syömään Angus-burgerit (9,50€). Ruoka on siellä aina hyvää, vaikka palvelu onkin tylyä neukkutyyliä. Tällä kerralla istuimme terassilla, missä ilma liikkui. Syötyämme ostimme kukkatorilta Marelle ruusukimpun, ehkä nämä kestävät pidempään kuin Rimin edullisemmat kukat.

Tavoistaan ei pääse eroon ja tiesin Hannun haluavan Vallibaariin millimallikkaalle, minä vaihdoin Aperolin lennossa valkoviiniin. 

Sen jälkeen erkavoiduimme; Hannu käveli suoraan kotiin, minä Baltijaaman Selveriin ostamaan lisää savulohisalaattia, vadelmia ja kuoharin.

Ehdin käväistä Rimissä ostamassa lähtöaamun tuoreet croissantit, kun Mare kutsui meidät kahville. Kuulumisten lisäksi juttelimme kirjoista ja näyttelyistä, ennen kuin meidän oli siirryttävä omalle puolelle pakkaamaan. Satamaan oli kertynyt motoristeja Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tsekistä, Saksasta ja Puolasta. Reissulle kertyi kilometrejä yhteensä 600, eli vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Bensa (98 oct.) maksoi Virossa 1,649 - 1,679/litra.

Kotona odotti naapureitten synttärilahja Hannulle. Laitoin pesukoneen pyörimään ja hain kaupasta pakastepizzat, nyt ei jaksa kokkailla.

Tartto 》Viljandi

Jätimme Tarton industrial/kellarikämppämme ja suuntasimme Hondan Viljandiin. Olen (taas!) ollut huolissani haikarapopulaatiosta - vasta kolme havaittua haikaraa ja yksi hylätty pesä noin 400 km:n matkalla - mutta vähän ennen Viljandia näin haikararyhmän pellolla.

Ajoimme Viljandin keskustan toiselle puolelle, näin "kaukana" emme ole ennen asuneetkaan. Tämä on neljäs kertamme Viljandissa. Pyysin aikaisempaa majoittumista ja avain odottikin lokerossa jo ennen kahta. Ihana majapaikka; pitsiverhot ikkunassa, kukkia sisällä ja ulkona, oma terassi, pesukoneet ja kylppärissä lattialämmitys. Täällä on myös peili, joka puuttui Tartton majoituksesta (ai tuoltako näytän, hui kauhistus).

 

Outo kaupunki; lähes kaikki ravintolat ovat kiinni sunnuntaina. Plarasin blogiani ja löysin sieltä yhden auki olevan, meille sopivan baarin; Suur Vend/Big Brother. Istuimme terassille syömään, minulle hyvä kanacaesar ja Hannulle juustolla kuorrutettua possua. Kävelimme takaisin kämpille (1,5 km) ja kävimme läheisessä Maximassa ostamassa ilta- ja aamupalaa. Koko alkumatkan olen etsinyt marjoja/marjanmyyjiä, vasta nyt löysin jogurtin joukkoon (pensas)mustikoita, nekin Puolasta tuotuja. Missä ovat kaikki paikalliset mansikat ja metsämustikat, kysyy hän. Keitin pressot, Hannu pyöräytti pyykit koneessa ja istuimme terdellä kirjoja lukien. Uiminen jää siis huomiseen.

Illalla ukkosti ja siirsin pyykkitelineen sisälle. Matka on tähän asti sujunut hyvin, huolimatta alkukankeudesta, kun Hannu unohti kotiin EU-Kelakortin ja käteiset rahat ja melkein kadotti Hondan avaimet tulomatkalla. Kuivina ollaan päästy tähän asti!

Maanantai oli taas aurinkoinen päivä. Aamiaisen jälkeen lähdimme omille kävelyillemme, minä suunnistin uimarannalle. Tosin Maps.me kierrätti minut sinne melkein keskustan kautta; ohitin Jaani kirikin, linnoituksen rauniot ja Viljandin Villat.

Rannassa oli meneillään jonkunsortin kansainvälinen kisa ja laituri oli täynnä osallistujia. Jouduin uimaan laiturin ja rannan välissä, yleensä uin täällä avovedessä. 

Otin Google.mapsin käyttöön, johan löytyi rantareitti. Ohitin Viljandin laskettelurinteen (!), joten tuli vähän mäkitreeniäkin. Hannu oli jo palannut kämpille ja tasasimme lenkkioluen omalla terassilla. Tiedä sitten, johtuuko vilkas liikenne tulevan Lidlin rakennustöistä, mutta kova on meteli, kun istumme ulkona. Onneksi ikkunoissa on hyvät tiivisteet ja liikenne hiljenee yöksi.

Lähdimme syömään ja kävelimme keskustaan Vana Kalmistun kautta. Se on suuri, puistomainen hautausmaa.

Armeenia Köök Soso Juures oli tänään auki, vein tuliaisiksi uusimman Baltic Guiden numeron, jossa on artikkeli Armeenia Köökin omistajan pojan, Steffin uudesta Tallinnan ravintolasta. Täällä taisi ulkonäöstä päätellen olla Steffin veli töissä. Söin hyvän kanasaslikin, Hannu jotain possua.

Hannu palasi edeltä kämpille, minä jäin vinguttamaan muuseumkaartia. Maanantaisin auki taitaa olla vain Kondase keskus. Siellä on perusnäyttelyn lisäksi nyt näytillä naivistitauluja. Huilailimme hetken, ennen kuin keitin pressot ja siirryimme terdelle lukemaan. Oli vielä niin kova meteli, että otin korvanapit käyttöön kuullakseni musiikkia.

 

Elokuun kirjoja;

Ville Hytönen "Toisten virolaisten valtakunta". Vähän erilainen matkakirja, vaikka maassa vakituisesti asuva Hytönen kertookin myös omista Viron reissuistaan. Historiaa, nykypäivää, kulttuuria, politiikkaa, kaikkea mielenkiintoista tarinaa nuoresta maasta. Kirja antaa vinkkejä myös muiden kirjoittamiin teoksiin ja artikkeleihin. Ja hauskoja esimerkkejä virolaisten luonteesta. "Virolainen autoilukulttuuri ei ole turvattomampaa vaan hieman erilaista. Edellä ajava hidas auto ei halua antaa tietä takana matelevalle autojonolle, toisaalta vastaantuleva auto väläyttää oikeanpuoleista vilkkua viestittääkseen, ettei tiellä ole ratsiaa, hirviä tai muita esteitä ajaa mahdollisimman kovaa. Vilkkuja ja pitkiä valoja käytetään enemmän viestintään kuin mihin ne on tarkoitettu. Kahdella hätävilkkujen välähdyksellä kiitetään." Tämän mekin olemme oppineet. Kehuin Ville Hytösen kirjoja tallinnalaiselle ystävälleni. Mare kertoi, että kirjastosta löytyy yksi Hytösen kirja ja hän aikoo lainata sen, kyllä hän niin paljon osaa suomea.

Viro Hondalla 2025; Kuru 》Kallaste 》Tartto 110 km

Aamiainen oli taas kevyt; kahvia, mehua ja emännän tuoma kulhollinen vesimelonin viipaleita. Pakkasimme rauhassa, sää oli aurinkoinen ja ennen puoltapäivää suuntasimme Hondan Kallasteen. Ohitimme yhden vuosien takaisen majapaikkamme ja Kallasten kirkon.

Tässä on pysähdyttävä joka kerta, kun olemme lähistöllä; Peipsi Kalapunkt ja mainiot kuhawrapit. Hannu kehui rouvalle, että käymme täällä iga suvi (no ei sentään joka kesä, tämä oli vasta kolmas kerta) ja tämä kiikutti meille vielä jälkkärit kaupan päälle.

Tarton tietyöt yllättivät meidät taas kerran ja teimme ylimääräisen kierroksen asuinalueellamme. Majoituksemme on lähellä ennen käyttämiämme, nyt Võrutiellä. Ehkä hippasen yllätyimme, että asumme jollain teollisuusalueella (kaikkeen on vuosien varrella totuttu!), mutta kun löysimme avaimen "kellariin", siellä meitä odotti tilava huoneisto. Ja sauna! Vain vilvoittelupenkki puuttuu pihalta.

Roudasimme laukut alakertaan, vaihdoimme vaatteet ja kävelimme läheiseen Maximaan, josta ostimme saunaoluet, aamu- ja iltapalat. Suihkun jälkeen levytimme hetken. Hannu lämmitti saunan jo kuuden jälkeen, joten iltakävelyt jäivät tältä päivältä. Tuulinen tulomatka oli vienyt mehut molemmista.

Tein iltapalan ja vietimme rauhallisen saunaillan lepäillen ja lukien.

Aamiaisen syötyämme kävelimme keskustaan, sää oli viilein tähän asti, ei tarvinnut enää hikoilla. Raatihuoneentorin lähettyville oli tuotu lukuisia myyntikojuja, joihin viritettiin valoja illalla alkavaa ruoka- ja viinifestivaalia varten. Hain infosta esitteitä ja karttoja ja suunnittelin tämän päivän museokierrokseni. Erkavoiduimme ja lähdimme omille reiteillemme.

Kiertelin yksikseni Tartu Ülikooli kunstimuuseumin, jossa on esillä vain kipsipatsaita ja pieni egyptiläinen huone. Ei siis minulle, kun pidän edemmän kuva-, valokuva- ja lasitaiteesta. Hienoa kuvataidetta (akvarelleja) oli tarjolla Tartu Kunstimuuseumissa, jossa on esillä virolaisen Karin Lutsin maalauksia Pariisista, Venetsiasta ja muualta Italiasta. Ylemmissä kerroksissa on näytillä tuoreempaa taidetta ja virolaisten hopeaseppien hienoja töitä; koruja, aterimia ym. Teimme treffit Raatihuoneentorille ja otimme oluet irkkupubin terassilla. Ruokapaikan valitsimme hinta edellä; Pompein lounastarjous 5,50€/annos.

Hannu lähti takaisin kämpille, minä ylitin Emajoen ja kävin vielä katsomassa Tartu Linnamuuseumin, joka esittelee mm. Tarton eri kaupunginosat. Asumme samoilla hoodeilla (paria poikkeusta lukuunottamatta) kuin ennenkin, mutta edelleen minulle on hämärää, missä on Vaksalin ja Karlovan raja. Kävin samalla kävelyllä ruokakaupassa ja kannoin ostokset kämpille. Aurinko paistoi, mutta kun yritin huilia, ikkunan takana alkoi sade ropista. Keitin kahvit ja jätimme harkintaan, kannattaako tänään enää palata keskustaan. Kuuden jälkeen oli vielä pilvistä ja tuulista, joten Hannu lämmitti saunan. Ruokafestivaali jää siis huomiseen ja tein meille iltapalan. Huomiselle on luvattu kaunista säätä ja sitten kyllä kierretään kaikki kojut, Hannu saa valita oman synttäriruokapaikkansa.

Synttärin kunniaksi otimme aamiaisella belliinit. 

Sitä saa mitä tilaa; sitten mentiinkin KGB:n eristysselliin. Samanlaisiahan nämä KGB-museot ovat maasta riippumatta, täällä oli niin lämmin, ettei tullut kylmiä väreitä. Yhdessä huoneessa kuului jatkuvaa koputusta, ehkä joku onneton vanki pyysi päästämään ulos kopistaan?

Seuraava käyntikohteemme oli Tartu Ülikooli tähetorn, jossa Hannukin (korkeanpaikan kammoisena) kapusi kapeat portaat ylös näköalatasanteelle. Korkeat puut haittasivat näköalaa keskustaan.

Ruoka- ja viinifestivaali oli levittäytynyt kävelykadulle ja puistoon. Kojujen hinnat olivat ravintolatasoa, menimme mieluummin syömään ravintolaan. Kävimme kämpillä suihkussa ja myöhemmin iltapäivällä kävelimme Aparaattiin, jonne on meiltä kävelymatkaa noin 500 metriä.

Halusin tarjota Hannulle synttäriaterian. Totuttuun tapaan tilasimme jaettavan antipastilautasen, minulle tietysti ankkaa, Hannu tilasi itselleen naudanlihahampparin. Pois lähtiessä huikkasin naapuripöydässä istuvalle nuorelle suomalaisparille, että nää lähtee nyt saunaan. Otettiin kuitenkin ensin pikkupäikkärit.