Reissujen väliviikot

Baltiasta kotiuduttuamme kävin viikonloppuna lähimetsässä sienessä, mutta saalis jäi surkean pieneksi. Vielä on jäljellä vähän viime syksyn kuivattuja suppareita, tein niistä, pavuista ja lehtikaalisilpusta maidottoman kasvis-makaronilaatikon.

Maanantaina lähdin Helsinkiin kertomaan eläkkeellä oleville matikanopettajille vaelluksistani. Ehdimme katsoa Camino Francesin kuvista tekemäni tiivistelmän, ennen kuin söimme Perhon hyvää appelsiinikanaa. Hannu oli hakenut naapurilta ämpärillisen omenoita, tein illalla omenasosetta niin paljon, kuin isoon kattilaan mahtui. Nyt on pakastin täynnä, loput laitoin lasipurkkeihin. Maija kutsui meidät keskiviikkona kahville, hän on kotona jalkapuolipotilaana. Vein lämpimän omenapiirakan ja purkin sitruunalla maustettua omenasosetta. Pahus, unohdin että Maijalla on gluteeniton ruokavalio. Onneksi hän oli tehnyt itselleenkin sopivan juustotortun.

Sain vihdoin aikaiseksi varata ajan lääkärille näyttääkseni kivuliasta jalkaani. Täytin alustavan kyselylomakkeen (jossa kysyttiin samat asiat noin kymmeneen kertaan) ja kerroin siinä, että kipu on jatkunut puolisen vuotta ja pahenee koko ajan. Jätin vielä takaisinsoittopyynnön terveyskeskukseen. Sairaanhoitaja vastasi viestillä, että vapaita aikoja ei ole, kokeilepa kolmen kuukauden kuluttua uudelleen! Näin meitä veronmaksajia ajetaan pois julkisesta terveydenhoidosta. Varasin ajan Terveystalon lääkärille.

Torstaina lukupiiri ja illalla vauhdikas lavistunti, jonne menin autolla. Muutenkin huono hämäränäköni on entisestään huonontunut, pakko varata aika silmälääkärillekin. Perjantaina oli kaunis syyssää, tuuletin petivaatteet, laitoin pyykit kuivumaan terassille ja tein meille retkieväät. Hannu teki fillarilenkin, minä kävelin Kuusijärvelle ja lämmitimme savukinkkutortillat nuotiopaikalla.

Aina pitäisi ottaa sieniveitsi mukaan lenkille! Nyt tuli Hannulle enemmän putsattavaa, kun lauantaina löysin lähimetsän normilenkiltä pieniä suppiksia, jotka tunnetusti lähtevät juurineen, vaikka kuinka yritin katkaista niitä varresta. Tulipahan harjoiteltua Mathildedalin sieniviikkoa varten.

Sunnuntaina tein vähän pihahommia, Hannu pullotti omenaviinin. Oli kotikokin vapaapäivä, kun menimme Rekolan Kinoon Octoberfest-lounaalle. Hyvää ruokaa, harmi etten pysty kerralla syömään kovin paljon.

Lokakuun kirjoja;

Henrika de Kermadec "Säädytön". Yhtäkkiä tekee mieli Ranskaan! Tai Italiaan, ihan sama.

Riika - Tallinna

Ja taas istuimme FlixBussin kyydissä, nyt matkalla Tallinnaan. Viimeksi ajoimme tätä puuduttavan suoraa tietä Hondalla koronakesänä 2020. Tämän reissun aikana olemme viettäneet busseissa yhteensä lähes vuorokauden, riittää ainakin minulle vähäksi aikaa. Kun saavuimme Viron puolelle, tienvierustat siistiytyivät, joka paikassa on nurmikot ajettu. Bussin netti alkoi tökkiä, ja MTV Katsomo lakkasi toimimasta.

Tallinna, kuin kotona olisi! Hyppäsimme bussiaseman lähellä 2-ratikan kyytiin ja kurvasimme sataman kautta Patarein lähimmälle pysäkille (maksu 2€ pankkikortilla). Mare oli aiemmin laittanut viestin, että he ovat lähteneet Laulasmaalle, avaimet odottivat lokerossa. Pikainen wc-käynti ja matka jatkui kävellen Baltijaamalle. Istuimme meille uuden La Copan terassille, jota aurinko vielä lämmitti mukavasti. Pidemmälle ei jaksettu enää lähteä, vaan söimme BaoJaaman hyvät baot. Hannu valitsi mustekalatäytteen, minä bbq-possun. Vähänkö harmitti, että vaihdoimme toiset sämpylät, sillä mustekalat oli friteerattu. Kävimme Selverissä ostamassa ilta- ja aamupalaa, mitään ei enää kuitenkaan jaksettu syödä, vaan ilta kului suihkun ja kahvin jälkeen lukien ja musiikkia kuunnellen. Yläkerrasta kuului taas tuttua pienten jalkojen töminää.

Tiistai oli minulle Museokorttipäivä. Ilma oli kaunis, kuten tähänkin asti, mutta aamut alkavat olla yön jäljiltä varsin viileitä. Puistoissa tuoksuu syksy, kun puut ovat pudottaneet lehtiään. Jos olisi vähän lämpimämpi ja kirja mukana, olisin istunut kauniissa Kadriorgin puistossa lukemassa. Sen sijaan kävelin Kumuun, jossa oli avautunut Anna-Stina Treumundin näyttely "Mistä lesbon tunnistaa?" Se ei minulle antanut mitään, ehkä enemmän ajateltavaa lukuisille koululaisryhmille, joita museossa kierteli.

Perusnäyttelyistä katsoin (taas) "Identiteettimaisemat. Viron taidetta 1700-1945". Sieltä löysin ainakin pari Karin Lutsin taulua. Hänen akvarelleihin ihastuin elokuussa Tarton Taidemuseossa.

Kadriorgin taidemuseo antoi yllättäen minulle paljon enemmän, nyt ei ollut esillä vain perusvanhaa, perinteistä taidetta, vaan värikäs "Nautintojen puutarha" -näyttely. Metalliset, suuret kukat muistuttavat Anu Pentikin hienoja keramiikkakukkia, tauluissa loistivat upeat kukat ja jopa kukikkaista kankaista ommellut vaatteet olivat itsessään taideteoksia. Olisin ruusuisessa takissani soluttautunut helposti teosten joukkoon, mutta takki ja kassi piti jättää narikkaan. Ensimmäisen kerran minulta kysyttiin ID:tä, kun näytin Museuumikaartin. No eipä ollut passi mukana, onneksi nimi ja maa riittivät (myöhemmin muistin, että onhan minulla puhelimessa kuva passista).

Teimme treffit Rotermaniin ja söimme lounaan Capitol Restaurantissa (8,50€/annos). Kävimme digestiiveillä Vallibaarissa, Hannu lähti sieltä kotiin, minä Adamson-Ericu museoon.

Alakerran vaihtuva näyttely "Hitauden politiikka" ei sekään paljoa minulle antanut, joten siirryin yläkertaan ihailemaan Adamson-Ericin laajaa tuotantoa. Juutuin taas kauniiden keramiikka-astioiden ja nahkatöiden ääreen. Onneksi Muuseumikaart on vielä pitkään voimassa, voin poiketa tähän kodikkaaseen museoon vaikka jokaisella Tallinnan reissulla. Ostin Adamson-Eric -kirjan, joka kertoo taiteilijan ja museon historiasta. Kotona voin ihailla kuvia taiteilijan tuotannosta. Toivottavasti näyttely saadaan vielä minun aikana pääkaupunkiseudulle.

Kotimatkalla hain kaupasta itselleni synttäriruusut, ne jäävät tavan mukaan ilostuttamaan Marea.

Kaunis syyssää jatkui, aamukahvin jälkeen kävelin Toompealle. Sieltä laskeuduin Raatihuoneentorille ja menin Suurkillan taloon. Näyttely on laaja, enemmän siitä olisi saanut irti opastettuna kierroksena. Onneksi voin poiketa sinnekin useamman kerran. Nyt paikalla oli hälisevä alakoululaisten ryhmä. Yhdessä huoneessa oli näytilla kansainvälisen Arvo Pärt Art Bookbinding -kilpailun kirjoja/kirjankansia. Miten tuon paremmin selittäisi? No, hienoja teoksia, taustalla soi Pärtin musiikki.

Näytillä olevista esineistöstä voi päätellä, että kiltaherroilla oli aikoinaan mellevät oltavat; suuria tinatuoppeja, kristallilaseja, mittava asevarasto ja oma viinikellari. Kauppiaat olivat suuresti arvostettuja ja kauppaa käytiin vilkkaasti muiden hansakaupunkien kesken.

Teimme treffit Telliskiven Literaatiin, Hannulle fish & chips minulle ankkasalaatti (yht. 14,80€). Hain kaupasta synttärikuoharin ja kävelin Patarein vankilamuseon takaa rannan kävelytietä kotiin. Olin suihkussa, kun Mare kävi kutsumassa meidät naapuriin kahville ja luumutortulle. Samalla saimme Lohusalusta poimittuja pieniä, keltaisia villiluumuja. Olisimme saaneet myös vastatehtyä kurpitsasäilykettä, mutta en halunnut lasipurkkia painoksi laukkuuni. Sovimme, että käytämme Eckerön tarjouksen ja palaamme joulutorien aikaan.

Aamukahvin, pakkaamisen ja keittiön siistimisen jälkeen veimme avaimet naapuriin. Sain suklaarasian synttärilahjaksi. Marelle jäi ruusut, Jaanille meidän roskat. Lähetin Marelle rommiluumu-ohjeeni, tosin noin pienistä luumuista kivien poistaminen käy työstä. Ostimme Eckeröltä portugalilaiset tarjousviinit mökkiviikolle.

Reissun viides maa ja viides pääkaupunki; Helsinki. Aika ihanaa tulla kotiin!

Syyskuun kirjoja;

Eeva Turunen "Sivistynyt ja miellyttävä ihminen". Pääni sisällä asustaa (muunmuassa) pieni, nutturapäinen äidinkielenopettaja. Siksi kauhistuin kirjan tyyliä; ei isoja alkukirjaimia, ei pisteitä lauseiden lopussa! Mutta kaikkeen tottuu, eikä tyyli tarpeeksi pitkälle luettuani enää häirinnyt. Ukin pojantytär (näin tulkitsin, vaikkei sukupuolta mainittu kertaakaan) on arkkitehti, kuten isoisänsäkin. Kertoja käy läpi ukkinsa elämää, viimeisiä elinaikoja ja tämän hautajaisten järjestelyä. Aikaa ei tahdo löytyä parisuhteen hoitamiseen (naisoletettu puoliso, minun tulkintani) ja koulurakentamisen työmaapalaverit stressaavat ja ottavat nekin oman aikansa. Kaikki pitää hoitaa pieteetillä, niin kuin ukki olisi kaiken tehnyt. Väkisinkin tulee mieleen, että tämä on hyvin henkilökohtainen teos, kirjoittajan omaa surutyötä ukkinsa poismenoon. Lämmintä huumoria, värikästä kieltä, uusia sanoja, joiden merkitys on helppo tunnistaa; lakanasto, innoke, rusehva jne. Ylisukupolvinen teos, jossa kertojan vanhemmat sivuutetaan lähes kokonaan, samoin mummi. Muuten hyvä, mutta aivan liian pitkä. Työmaakokouksia, listoja oman elämän tulevaisuuden suunnitelmista, luetteloita ukin talon tavaroista, näitä olisi voinut hyvinkin tiivistää. Toki lukija voi hypätä ne yli. Niin minä lopulta tein.

Riika, Latvia (bussiretkemme kolmas maa)

Varsovasta(kin) tuttu Stalininhammas toivotti meidät tervetulleeksi Riikaan. Saavuimme pääbussiasemalle lähes aikataulun mukaisesti, poikettuamme ensin lentokentälle. Sieltä kyytiin nousi virolainen nuoripari, jolle perillä poistuessani toivotin "head reisi!"

Etukäteen olin esittänyt toiveen majoittua edes yhteen hotelliin, jossa on aamiainen (tuntuu enemmän lomalta, jos minun ei tarvitse aina valmistaa aamu- ja iltapaloja). Kävelimme parin kilometrin matkan bussiasemalta hotelliin luotisuoraa tietä pitkin. Hannulle olisi kelvannut alakerran pizzapaikka, minä halusin vanhaan kaupunkiin. Matkalla sinne otimme portterit aurinkoisella terassilla.

Pētergailis on hinnoitellut meidät ulos, vaikka se onkin lempiravintolamme Riiassa. Yhdessä paikassa soi Sunrise Avenue, mutta listalla oli vain kalliita burgereita. Jäimme Ravintola Colonelin terassille syömään, taas kerran turhan raskaasti. Ankka confit maistui minulle.

Ei jaksettu käydä kaupassa, vaan istuimme hotellin baariin espressolle ja Metaxalle. Tullessa olin tyytyväinen, kun saimme huoneen sisäpihan puolelta. Ei kuulunut liikenteen melua, mutta pihalla piti älämölöä joku nuorisoporukka lähes koko yön. Taisivat käydä välillä jossain baarissa ja tulivat takaisin jatkamaan metelöintiä (omat eväät autossa?) ja kahden jälkeen joku kippasi lasipullot kilisten keräysastiaan. Ikkuna on niin korkealla, ettemme saaneet sitä kiinni. 

"Olisitte tulleet sanomaan!" totesi respa, kun aamulla valitimme metelistä. Kävimme aamiaisella, joka oli ainakin minulle ihan riittävä. Hetken sulattelun jälkeen lähdimme kävelemään, treffit sovimme parin tunnin päähän.

Riika on niin tuttu, että nähtävyydet ja aukiot löytyvät helposti. Otinkin suunnaksi kauempana olevan Kronvalda-puiston, jossa en ole ennen käynyt. Kauniita puistoja Riiassa riittää, muistan lukeneeni jostain, että kaupunginjohtaja/pormestari (tms.) olisi aikoinaan palkannut jonkun puutarhurin suunnittelemaan kaupungin puistot ja kukkaistutukset. Ollaan melkein lokakuussa, mutta kukkaloisto on vielä komea. Jotkut terassikeskittymät on jo tältä kaudelta suljettu. Jokilaivat kierrättävät turisteja vielä kanaaleja pitkin.

Pyhäpäivän kunniaksi poikkesin pienessä kirkossa, jossa oli ovet auki ja messu meneillään. Teimme treffit tuomiokirkon aukiolle ja menimme pieneen baariin. Sisälle, koska tuuli oli niin viileä. Glögikausi on avattu! Join hyvänmakuisen kuuman viinin, joka helpotti tukkoista oloa.

Lounaan söimme toisessa kahvilassa, Hannu leivän sisään kipatun kaalisopan, minä rapusalaatin. Ei mitään ihmeellistä ja laskukin piti maksaa käteisellä. Onneksi olin ottanut mukaan omankin lompakon.

Alakerran baarissa espresso + kaksi 0,5 desin paukkua = 8,40€. Hotelli meidän makuumme!

Vilna, Liettua

Pitkä bussimatka Vilnaan alkoi kymmeneltä. Ennen bussiin nousua kuski tarkisti passimme. Matkan aikana näimme paljon peltoja, kaunista metsää ja joitakin järviä. Tyhjiä (ihmisten tekemiä?) haikaranpesiä ja yllättävän monia muistoristejä suorien teiden varsilla. Rajan ylitettyämme maisema ei muuttunut mitenkään, mutta tie muuttui huomattavasti huonommaksi. Eikä liettualaisella huoltoasemalla myyty alkoholia (kun Blitz Toursin bussi aikoinaan pysähtyi puolalaisella huoltiksella, kaikki ryntäsivät ostamaan olutta).

Samalla bussilla olisimme päässeet vaikka Riikaan, Tallinnaan, Helsinkiin tai jopa melkein kotiin (Vantaan lentokentälle). Milloinhan olisimme olleet perillä? 

Kuski ajoi Vilnan bussiasemalle omituisia mutkia seuraillen ja olimme myöhässä perillä. Majoitukseen oli parin kilometrin kävelymatka, olin ilmoittanut emännälle, että tulemme viiden, kuuden välillä. Vielä hoodeilla pyörimme jalkakäytävällä ja pihalla, kun ketään ei näkynyt. Lähetin viestin ja Dana ilmestyi asunnosta; "olen odottanut teitä!" No pitikö meitä sisällä odottaa? Siirsimme vain laukut sisälle, kävimme vessassa ja lähdimme uudelleen ulos. Olen taas pois kartalta, aiemmilla kerroilla olen majaillut keskustan toisella puolella. Haahuilimme keskustassa, Hannun ehdottama Asian Viet (tms.) oli hälisevä itsepalveluravintola kauppakeskuksessa. Jos haluan syödä illallisen ravintolassa, siellä saa olla pöytiin tarjoilu ja oma vessa. Kurvasimme Asia Tastyyn ja söimme taas ihan liikaa. Todella hyvä Kung po, mutta ankka oli harmikseni friteerattu. Palasimme kauppakeskuksen Lidliin. Oltiin niin täynnä, etteivät aivot käsittäneet sanaa "aamiainen". Ostettiin vain mehu ja jogurtti, kahvimaitokin unohtui. Viiniä ei enää myyty, olihan kello jo yli kahdeksan. Kotimatkalla poikkesimme viinilasillisille Kansallisteatterin kahvilaan. Johtuiko sitten viilenevistä illoista, ilmastoiduista busseista vai siitä, että nukumme ikkuna auki, niin tai näin, minulla alkoi olla flunssan oireita. 

Asuntomme ikkunan takana olevaa tietä kaivetaan ja tasoitetaan. Kahdeksalta miehet aloittivat tietyöt. Olin taas nähnyt kummallisia unia (äiti on tällä reissulla kulkenut mukana). Keitin itselleni mustaa teetä, jos se edes vähän helpottaisi nuhaista oloa. Suihkun jälkeen aamiaiseksi oli tarjolla vain mustaa kahvia ja jogurttia. Tässäkin asunnossa on pyykinpesukone ja kuivausteline ulkona, mutta ei minkäänlaista pesuainetta. Pitää ottaa vanha tapa käyttöön; pulveria mukaan minigrippiin. Pesuainekapselit kun kerätään pois käsimatkatavaroista Helsinki-Vantaalla.

Lähdimme kävelemään kohti Užupiesin "tasavaltaa", matkalla Hannu yritti löytää turisti-infon, jotta minä saisin paperikartan. Ei löydetty, kun haettiin sitä tien väärältä puolelta.

Missiomme oli viedä mukana kuljettamani rakkauslukko Užupiesin sillan kaiteeseen. Sinnehän se solahti mukavasti muiden joukkoon. Avaimia emme heittäneet tavan mukaan jokeen, jaamme ne kotona ja kumpikin voi käydä yhdessä tai erikseen kiillottamassa lukkoa vuosien varrella.

Poikkesin Užupiesin pienessä kirkossa sytyttämässä kynttilät läheisille. Sen jälkeen otimme lasilliset aurinkoisella terassilla ja palasimme keskustaan etsimään lounaspaikkaa.

Yksi pakollinen paikka käydä Vilnassa on Šnekutis, mainio kansankuppila, jossa isäntäkin sattui olemaan paikalla. Tilasimme molemmille salaatit, Hannulle tietysti zeppeliini ja minulle pelmenit. Tultiin taas niin täyteen, että päätettiin pysyä loppuilta kämpillä. Haimme Lidlistä jyväisiä sämpylöitä (0,25€/kpl), juustoa, jogurttia ja punkku. Tällä kerralla muistimme myös kahvimaidon.

Nyt on ollut niin raskaat ruuat, että kärsin närästyksestä läpi yön. Aamukahvin jälkeen lähdimme omiin suuntiimme; Hannu kapuamaan kolmen ristin kukkulalle, minä hakemaan kaupunkikartan ja muutaman postikortin. Ennen kuin suuntasin Maps.meen ohjaamana joen toiselle puolelle postiin, kävin kuvaamassa Frank Zappan patsaan. Ylitin Neris-joen ja nousin mäen päälle postiin, mutta se onkin joku pakettitoimisto ja sain neuvon palata vanhaankaupunkiin. Hannu lähetti osoitteen yhteen postitoimistoon, treffasimme sen edessä ja pääsin eroon korteista.

Otimme lasilliset kesäisen lämpimällä terassilla, ennen kuin lähdimme syömään. Edelliskerran hyvä italialainen on suljettu, mutta Casa della Pasta oli lähellä ja menimme sinne syömään Nizzan salaatin ja hyvät pastat.

Ilma oli niin kaunis, että halusin käydä uudelleen Užupiesissä, Hannu lähti hänkin kuvaamaan Zappan patsaan.

Lupasin käydä kaupassa ja otin Maps.meen ohjeen Lidliin. No se ei ollut meidän Lidlimme, vaan olin kävelemässä kukkulan yli väärään suuntaan. Hikisenä palasin kaupan kautta kämpille ja suihkuun. Ei kannattanut enää mennä päikkäreille. Kaikkine harhailuineen tuli käveltyä 10 km.

Lauantainakin katumme tietyöt jatkuivat. Aamiaisen jälkeen siistin keittiön ja lähdimme kävelemään hiljaisia katuja pitkin bussiasemalle. Vilna on kyllä kiva kaupunki, mutta olen ollut koko ajan hukassa, vaikka välimatkat eivät kovin pitkiä olekaan. Paras pysyä vanhassa kaupungissa, sieltä löytyvät kauneimmat kujat, kaupat ja ravintolat. Kahviloita on ihan hirmuisesti, vaikeampi oli löytää baari, joka olisi päivällä auki ja josta saisi olutta tai viiniä. Pari baaria myi jopa Baltic porteria.

 

Syyskuun kirjoja;

Karin Collins "Sun luonas kaipuuni on". Hanko-sarjan toinen osa. Venäläisten vallattua Hangon asukkaat joutuvat evakkoon, kuka minnekin. Kakkososa jatkaa Hjalmarin ja Saran, Ainon ja Berntin sekä Disan tarinaa. Kaikki he toivovat Hankoon paluuta, mutta joutuvat uudelleen evakkoon, vielä kauemmas kotiseudustaan.