Yhteinen joululahja; kolme yötä Tallinnassa

Hannulla oli aamulla kipeä kuhmu kallossaan, vaikkei hän ole omien sanojensa mukaan kolauttanut päätään mihinkään. Lähdimme kuitenkin aamujunalla reissuun. Hän tietenkin unohti kotiin EU-kelakorttinsa.

Laivamatkalla tutkimme taas lounastarjouksia, lähinnä niitä, jotka ovat matkan varrella "kotiin". Nyt lykästi, Kalaranna Restossa emme ole käyneet, viimeksi kävelimme ohi kun haimme vain terassia, missä ottaa oluet. Aivan mahtavat ruuat; lohifilé valkoviinikastikkeessa ja Kievin kana (molemmat 7,30). Nousimme raput ylös Suur-Patareille ja Mare kutsui meidät saman tien naapuriin kahville. Vaihdoimme kuulumiset ja näytin hänelle Yle Areenasta Martin Clunesin matkan Madeiralle (he olivat siellä viimeksi).

Torkuimme hetken ja auringonlaskun aikaan lähdin käymään kaupoilla ja kuvaamaan Raatihuoneentoria. Ostin Selveristä hyvää savulohisalaattia ja valkosipuli-mustleipäsipsejä.

Raatihuoneentorille oli kerääntynyt jo mukavasti porukkaa, pääosin ulkomaalaisia turisteja. Ohitin kalliit glögikojut ja otin vain kuvia. Kotiin palasin Rimin kautta, ostin iltapala- ja aamiaistarvikkeet ja vähän herkkuja huomisille vieraille. Hannu oli tehnyt pienen lenkin ja jättänyt avaimen lokeroon. Harmi vain, että ulkovalo ei riitä siihen. Joku naapuri päästi minut sisälle rappukäytävään ja hain taskulampun. Loppuillan lueskelimme ja kuuntelimme Jouluradiota.

Kiireinen (ja kivulias) viikko

Viikon neljäs ohjattu liikuntatunti oli vauhdikas lavis. Hannulla oli Hyrylässä bändin "pikkujoulutreenit" joten sain auton käyttööni eikä tarvinnut rasittaa kävelyllä muutenkin kipeitä jalkojani. Laviksesta jalat kuitenkin tykkäävät, johtunee korollisista zumbakengistä.

Perjantaina olin naapurin pikkupoikien seurana, kun heidän päiväkotinsa oli kiinni. Aamupuuron jälkeen katsottiin hauskoja lastenohjelmia, rakennettiin magneettilevyillä ja pistettiin olkkarin sisustus uusiksi siirtämällä sohvatyynyt lattialle. Siinä vaiheessa, kun Samuel alkoi riidellä isoveljen kanssa kaikista leluista, vaihdoin hänet kuiviin ja otin viereeni filtin alle. Hetken päästä hän otti kiinni kädestäni ja nukahti kainalooni. Isoveli tiesi hetkensä koittaneen, haki tabletin ja alkoi pelata.

Lauantain vietimme Mirjan ja Masan luona tarjoilusta nauttien ja musiikkia kuunnellen. Ja tietenkin matkoja muistellen. Sunnuntaina tein pidemmän lenkin, kun kävelin Rekolan Marttojen joulumyyjäisiin ostamaan pullat. Kaikki hiekkatiet olivat aivan peilijäässä, onneksi metsälenkillä löytyi pehmeää piennarta, jossa kävellä. Jalka ei tykännyt yhtään.

Kuukausi jouluun ja reilusti ennen aattoa lähdemme mökille. Ei siis kannata stressata, silti haluan, että koti on siivottu ja vähän koristeltukin. Tähän asti on vasta vaihdettu parit matot ja viritelty valoja. Jouluun saakka on lähes jokaiselle arkipäivälle jotain menoa. Pitäisi ryhdistäytyä ja paistaa edes piparit ja tehdä bataattilaatikot pakastimeen.

Tiistai-illan vietin Irenen kanssa kaupungintalolla vapaaehtoisten kiitosjuhlassa. Puheita, kakkukahvit, mukavaa yhdessäoloa ja hienoa musiikkia. Esiintyjinä Vaskivuoren lukion nuoria ja Trio Sonho Azul.

Keskiviikkona olin Foibe Akatemiassa kuuntelemassa Maarit ja Sami Hurmerinnan haastattelua ja musisointia. Kakkukahvien aikana jutustelin Irenen ja hänen opettajakolleegansa kanssa. Olisin juuri ja juuri ehtinyt käväistä kotona, mutta lähdin junalla yhdellä vaihdolla Myyrmäkeen, sururyhmän toiseen tapaamiseen. Voin suositella vertaistukea kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä.

Kirkosta kirkkoon tieni vie

Osallistuin Vantaankosken seurakunnan järjestämään sururyhmään. Myyrmäen kirkolle kokoontui pieni joukko, jokaisella kerrottavana oma murheellinen tarinansa.

Perjantaina suuntasimme auton kohti Jämsää; tiedossa tämän vuoden neljännet hautajaiset. Matkalla pysähdyimme ostamaan aamiaistarpeet Mäntsälän Cittarista. Siellä on käytössä pinkit sinkkukorit, niitä en ole muissa kaupoissa nähnytkään. Hannu halusi taas ajaa pikkuteitä pitkin, onneksi lähdettiin ajoissa, että ehdimme lounaalle. Tarkoitukseni oli matkalla lukea kirjaa, mutta oli niin mutkainen tie, että luovutin, muuten olisin saanut unohtaa sen lounaan. On kyllä kiva tie ajella kesällä Hondalla.

Ajoimme suoraan Himoksen Rinneravintolaan. Lounaspuffetissa oli hyvä salaattipöytä, kolme pääruokaa, pizzapaloja, jälkkäriksi karkkeja ja mokkapaloja. Mukava omistajapariskunta toivotti meidät tervetulleiksi toistekin. Mikä ettei, kunhan ei taas tarvitse tulla hautajaisiin.

Ajoimme muutaman kilometrin päähän ja löysimme varaamani mökin. Ymmärrettävästi se oli viileä, tuskin täällä ketään on ollut kun sesonki ei ole vielä alkanut. Nostimme kassit sisälle, laitoimme patterit ja ilmalämpöpumpun päälle ja petasin sängyt. Parvella olisi tilaa vielä neljälle. Mökki lämpeni sen verran hitaasti, että laitoimme saunankin lämpiämään. Vessan, suihkun ja saunan lattiat olivat jääkylmiä, Hannu löysi lattialämmityksen katkaisimen, mutta lattian lämpeneminen kestää tunnetusti kauan. Sen sijaan patterit lämpenivät ja säädimme ne pienemmälle. Saunomisen välillä vilvoittelimme terassilla. Illalla alkoi sataa lunta.

Aamulla oli pikkupakkanen ja hentoinen lumipeite maassa. Hannu oli jo yhdeksältä valmiina lähtöön, kun minun piti vielä tiskata, siivota ja pakata. Kymmeneltä - kuten olimme etukäteen sopineet - lukitsimme mökin oven ja ajoimme Jämsänkoskelle, jonka kukkakaupasta hain kukat arkulle.

Asko siunattiin Jämsänkosken kappelissa ja miehet kantoivat arkun sukuhautaan. Letkassa ajoimme Ritarinkankaalle kahvitilaisuuteen, jonne kokoontui varsin runsas saattojoukko. Heistä tunsin vain Eilan ja pikkuserkut, seuraava sukupolvi on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Lähdimme kotimatkalle valoisaan aikaan, eikä nyt ajettu pienimpiä teitä pitkin. Ohitimme Vääksyn kanavan ja matka jatkui Vanhaa Lahdentietä. Luin kirjaa niin pitkään kuin valoa riitti, kaupassa kävimme taas Mäntsälän Cittarissa. Kotona olimme viiden jälkeen.

Sunnuntaina menin Tikkurilan kirkkoon, jossa keskustelun ja kahvittelun jälkeen veimme kulkueena kaupungintalon eteen kynttilät itsemurhan tehneiden muistoksi.

25 vuotta sitten meillä oli ensitreffit Lohjan Pyhän Laurin kirkon hautausmaan portilla. Maanantaina ei lähdetty sinne ajelemaan, vaan vietimme aamun joogatuntini jälkeen koko päivän kotona. Hannu oli ostanut meille spumanten, minä hain pakastepizzat ja tein salaatin. En yhtään muista, mitä söimme ensitreffeillä (söimmekö muuta kuin Fazerin sinistä?). Taisimme käydä Opus K:ssa ja vietimme illan (itse asiassa koko viikonlopun, sunnuntain flamencotuntiini saakka) asunnossani viiniä maistellen.

Kirkoissa käymisten välissä tein kotona uuniruokia. Broileripataa lehtikaalilla, pavuilla ja porkkanoilla chili-ruokakermassa tai valkosipulibroileria ruusukaalilla, porkkanoilla ja kookosmaidolla. Molempien lisänä täysjyväriisiä sienillä.

Marraskuun kirjoja;

Jane Austin "Arkaileva sydän". Toimiston lukupiirin kirja, tuskin muuten olisin tarttunut siihen. En pidä kartanoromantiikasta, olkoon kyse kirjoista, tv-sarjoista tai elokuvista. En käsitä peribrittiläisen ylhäisön pokkurointia, lady sitä ja tätä, baronetti se ja tuo. Liikaa kapteeneja, liian monta Charlesia. Olisin taas tarvinnut fläppitaulun tietääkseni, kuka on kuka. Neiti Elliot, herra Elliot, Elliot-serkku jne. Eikö näillä hahmoilla ole lainkaan etunimiä? Kaikkien ilkimysten joukosta poiketen Anne Elliotin voisi julistaa pyhimykseksi.

Helsinki-päivä ja viikonloppu kotona

Keskiviikko olikin sopivan sumuinen ja kostea päivä lähteä katsomaan keskustan näyttelyitä. Hyvä syy tälle päivälle oli illallistreffit Hannun tyttöjen ja Tiituksen kanssa.

Keskustan näyttelyt olivat viime käyntini jälkeen vaihtuneet uusiksi. Ensin kävelin Taidehalliin katsomaan kokoelmanäyttelyn Miettinen Collection; Katson kohti maata. Julmetun isoja tauluja, joista en ymmärtänyt mitään. Oikeastaan ainoa mistä pidin, oli Antti Laitisen luonnonmateriaaleista tehty "2D Tree".

HAM:ssa on esillä Ars Fennica 2025; neljän taiteilijat tilateokset. Yleisö saa äänestää oman suosikkitaiteilijansa. Hanna Vihriälän hyvältä tuoksuva irtokarkkiteos on tosi makea.

Ehdin vielä Arkkitehtuuri- ja Designmuseoon katsomaan Tove Janssonin "Pako Muumilaaksoon" -näyttelyn, jossa eri huoneet esittelevät Tovelle merkityksellisiä paikkoja; saaristo, mökki, Helsinki ja ateljee. Meni vähän läpijuoksuksi, kun meillä oli Hannun kanssa aperitiivitreffit. Pitää mennä uudestaan! Lisäksi monta muuta näyttelyä jäi vielä seuraavaan kertaan.

Kaivopihan Kitty's Public House on minun kantisbaarini, jos kolmesta (neljästä?) kerrasta tulee kanta-asiakas. Hannu oli kertonut, että menemme syömään Citykäytävän Tawook Labbiin, joten sijainti oli mainio.

No hän oli ymmärtänyt väärin, Tiitus ja tytöt odottivatkin meitä Kluuvin Tawookissa. Jäin ilman kanafileitä salaattipedillä, jonka olin jo etukäteen valinnut listalta. Sitä ei tässä Tawookissa ollut. Oli mukava tavata lapset ja vaihtaa kuulumiset. Saimme Kaisalta kyydin kotiin.

"Viinikellariimme" oli ilmestynyt papanoita, Hannu laittoi juustonpalat loukkuihin ja illalla siellä oli jo yksi uhri. Hiiriparka!

Lauantaina säästin jalkojani ja poikkesin metsälenkillä sienipaikoilleni. Näin paljon! huokaisi Hannu (joka putsaa ja pilkkoo sienisaaliini). Ei kai niitä metsäänkään voi jättää, kysyn minä.

Sienet kuivuriin ja me takapihalle grillaamaan makkarat. Aargh! Illalla näin kellarin jääkaapin päällä uudet papanat. Asuuko täällä koko hiiriperhe? Sunnuntaina Hannu ripusti jo kausivalot pihalle. Kuten lähinaapuritkin. Onneksi kaikilla on samansävyiset, lämpimänkeltaiset valot, eikä mitään vilkkuvia tai räikeän värisiä. Jo neljä hiirtä käynyt pyydykseen!

Marraskuun kirjoja;

Chimamanda Ngozi Adichie "Kotiinpalaajat". Nigerialaiset Ifemelu ja Obinze käyvät samaa koulua ja rakastuvat toisiinsa kotihipoissa. Heillä on yhteinen unelma; päästä Amerikkaan jatko-opintoihin ja tehdä siellä uraa. Vain Ifemelu saa viisumin, Obinze jää sairastuneen äitinsä seuraksi Lagosiin. Miehille ei niin vain viisumia Amerikkaan annetakaan ja Obinze päätyy Lontooseen. Suositussa blogissaan Ifemelu pohtii rasismia ja rotuja: afro-amerikkalaisten ja afrikkalaislähtöisten eroja, miten eri tavoin heihin suhtaudutaan Amerikassa. Parin suhde hiipuu ja kumpikin elää omaa elämäänsä omien vaikeuksien kanssa. Kunnes molemmat päättävät palata Lagosiin.

Kirjamessut - Tallinna - Kallio

Päivät tuntuvat pitkiltä, kun en tee kilometrien pituisia päivittäisiä kävelylenkkejä. Pakkolepo, siltä se tuntuukin! Siihen sopii hyvin sateinen sää. Vietin sunnuntain Kirjamessuilla, istuin kuuntelemassa kolme hienoa haastattelua; Minna Rytisalo ja Jari Järvelä kertoivat omista teoksistaan, Li Andersson ja Pirjo Lonka suosikkikirjoistaan ja myöhemmin Joel Haahtela ja Harry Salmenniemi teoksistaan. Välillä poikkesin Ruoka & viinimessuilla, mikä oli niin ylihinnoiteltu, että päätin säästää nälkäni kotiin. Kirjamessuilla kuljin laput silmillä, olenhan päättänyt olla ostamatta enää lisää uusia kirjoja. Onneksi löytyi myös kirjojen kierrätyspisteitä ja antikvariaatteja. Mieli teki jäädä kuuntelemaan vielä Juha Itkosen ja Samuli Putron haastattelut, mutta ihmispaljous alkoi ahdistaa ja lähdin kotiin syömään Hannun tekemää Janssonin kiusausta.

Maanantaina olin parin viikon paussin jälkeen joogatunnilla, samoin tiistaina. Kävelin vain kauppaan ja takaisin, joogatunnille menin sateen sattuessa autolla. Ensimmäinen päivä pitkästä aika ilman särkylääkkeitä. Ehkä siihen auttoi kinesioteippi, joka tuntui tukevan nilkkaa joogatunnilla. Vielä pitäisi ostaa geelipohjalliset lenkkareihin.

Teippasin nilkkani, ennen kuin Hannu keskiviikkona heitti minut asemalle. Otin vain repun mukaan tuliaisia varten, loppuvuoden skumpat kulkevat kotiin omassa kassissaan. Olin ajatellut, että joku vieruskaveri voi vahtia reppua ja takkiani, kun käyn vessassa, kahvilassa tai myymälässä. Porukkaa oli kuitenkin niin vähän, että sain istua yksin kuuden hengen pöydässä. Matkalla tutkin tämän hetken näyttelyitä ja tämän päivän lounaita. Loppumatkan luin kirjaa tai tuijotin meren harmaata selkää.

Löysin pari hyvää lounaspaikkaa, toinen oli liian kaukana päiväristeilylle, siellä voisi käydä vaikka ensi kerralla. Päädyin intialaiseen Chakraan, jossa emme olekaan käyneet vuosiin. Tilasin mausteisen katkarapuvaihtoehdon, muuten hyvä, mutta tilkka soijaa olisi tehnyt siitä vielä paremman. Häveliäisyyttäni en taaskaan kehdannut pyytää soijaa tai suolaa.

Kävelin hetken vanhassa kaupungissa ja kun tuli aika etsiä vessaa, menin katsomaan EDTM:n näyttelyt. Olin tulkinnut museon sivut väärin; uusi näyttely avautuu vasta 7. marraskuuta. Ensi kertaan jää sekin. Eikä siellä ole edes vessaa! Satamaan kävellessä poikkesin Viron Arkkitehtimuseoon. Ohitin perusnäyttelyn ja menin katsomaan Pascal Bronnerin piirustuksia ja teoksia 2-kerrokseen. Mitähän sieniä tämä brittiläis-saksalainen mies on syönyt, tuumin itsekseni, kun katselin hänen omituisia suunnitelmiaan. Ostin rommin jouluksi Sadama turgista ja join kahvin, ennen kuin nousin laivaan. Tyhjää oli paluureissullakin ja istuin yksin "omassa" pöydässäni.

Onneksi olin ostanut kotiin Halloween-karkkeja, kun perjantaina illan pimennyttyä lapset kolkuttivat oveen; naapurin Ella kavereineen ja tuttu pullonkerääjäporukka muovikasseineen.

Pyhäinpäivänä veimme havut ja kynttilän Honkanummen haudalle. Kävelin kotiin ja nilkka alkoi heti kipuilla, kun pääsin asvaltille, huolimatta uusista geelipohjallisista.

Kallion kirkossa luettiin kaikkien vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja iät (2kk-102v) ja jokaiselle sytytettiin kynttilä. Sen jälkeen kävimme Las Vegasissa kiittämässä henkilökuntaa heidän lähettämästään adressista. Harmi, ettei paikalla ollut yhtään Timon kaveria.

Sunnuntai oli aluksi lähes aurinkoinen ja tuuletin petivaatteet. Kipuileva jalka kesti juuri ja juuri kaupassakäynnin, sen jälkeen maastouduin lähimetsän mättäille keräämään tihkusateessa purkillisen suppareita, jotka Hannu putsasi ja pilkkoi kuivuriin. Osan käytin tuoreina naudanlihapataan. Viime sunnuntaina jätin väliin naapureiden kutsun heidän porealtaaseen, nyt otin kutsun mielelläni vastaan. Tuntui, että lämpimässä vedessä lillumisen jälkeen oli pitkästä aikaa kivuton yö. Alkuviikosta soitin fyssarille, ensimmäinen vapaa aika oli vasta 10. joulukuuta. Sain neuvon välttää liikuntaa, joka aiheuttaa kipua. Eli kävelyä.

Kurpitsapellon kautta kotiin

Lähdimme puoliltapäivin kotimatkalle ja pysähdyimme tietenkin Perniön Kebabiin lounaalle. Kuten aina, jaksoimme syödä vain puolikkaat rullakebabit, loput lähtivät kotiin iltaruuaksi.

Olin suunnitellut kotimatkan niin, että pääsen näkemään Veturitallin uuden näyttelyn ja sään salliessa poikkeamaan Halikon Kurpitsaviikoilla.

Jukka Lehtisen värikäs, äänien rikastama "Olipa kerran" -näyttely on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Halikon Kurpitsaviikoilla ei todellakaan ole kurpitsoja säästelty! Niin paljon niitä on koverrettu vanhan kivisillan reunoille ja kasattu pellolle koristeiksi. Onkohan kaikki malto käytetty kurpitsamakkaroihin, niitä kun myytiin lähes joka kojussa?