Vain Gisella nukkui koko yön, me muut kolme kuuntelimme hänen kuorsaustaan ja yritimme vuorotellen herättää häntä kuiskimalla hänen nimeään. Pari kertaa jopa tönäisin Gisellaa ja pyysin häntä kääntymään kyljelleen, ilman toivottua tulosta. Annoin hänen lähteä ennen minua ja toivoin, ettemme enää osu samaan dormiin.
 |
| Calzada Romana |
Aamu aukeni pilvisenä ja usvaisena, mutta Suzan lupasi päivän olevan aurinkoinen ja lämmin. Kylästä poistuessa ei tarvinnut etsiä keltaisia nuolia, kunhan seurasi tiellä olevia terran värisiä kurapalleroita (Calzadillasta löytyy myös Casa El Cura).
Calzada Romana jatkui 3-4 km tasaisena, päällystettynä maantienä, sen jälkeen miellyttävämpänä hiekkatienä. Reitillä ei ole baaria/kahvilaa, ei edes vesipistettä. Kävelin yhtä yksin kuin eilenkin, ohitin vain kanadalaishoitsut ja brassipariskunnan. Suunnilleen puolivälissä matkaa huomasin sade/aurinkosuojan, jonka penkille istuin lepuuttamaan jalkoja. Otin Ibumaxin, suklaata ja suolapähkinöitä. Seuraava levähdyspaikkani oli kai karjasuoja, jonka aurinkoiselle nurmelle istuin ja kevensin rinkkaani juomalla pois eilen ostamani San Miguelin.
Muistutus siitä, ettei caminolle voi lähteä kovin huonokuntoisena ja että vettä pitää olla mukana paljon, varsinkin kesäkuussa. Tuntui, että tie jatkui loputtoman pitkään. Lohdutin taas ohittamaani brassipariskuntaa, ettei tätä enää jatku kuin 3-4 kilometriä.
Kun lähestyin Reliegosia, ajattelin, ettei tuolla voi olla yhtään mitään. Edes kirkontornia ei näkynyt. Reitti jatkui kuitenkin suoraan "keskustaan", Albergue Giliin (8€), joka oli toinen etukäteen katsomistani majoituksista. Sen terassilla istui tuttuja vaeltajia; mm. Gisella (apua!), Poblacionissa tapaamani saksalainen pariskunta ja eilinen floridalainen pöytäseurani. Heistä kukin jatkoi matkaa, tavalla tai toisella.
Majoituttuani 6h-dormiin istuin aurinkoiselle terassille lounaalle. Sain dormiini seuraa, mutta ehdin ensimmäisenä (ainoaan) suihkuun. Äitienpäivän kunniaksi menin kulman takana olevan La Torre Barin terassille brandykahville. Naapuripöydän brassiseurueen yksi mies pyysi luvan kuvata jalkani, että hän voi todistaa ystävilleen "Esta es un camino real!"
Iltapäivällä vetäydyimme herraseurani (×5) kanssa siestalle. Ulkona aurinko jatkoi helottamistaan ja baarin puolelta alkoi kuulua älämölöä. Menin sinne päivittämään blogiani ja tilasin itselleni kanapaellan. Ainakin 2-3 pöydässä läimittiin kiihkeästi korttia. Toivoin, ettei keittiöstä tulviva käry johtunut minun paellastani.
Yläpedin saksalaismies kertoi kuulleensa minusta (Ninalta jolle toivotin hänen kielellään hyvät yöt) ja minä puolestani kuulin jo toisen kerran suomalaisesta Sallasta, joka kulkee jossain edelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti