Población de Campos - Carrión de los Condes 16,3 km

Carry on, carry on!

Aamu oli pilvinen, ei liian kuuma kulkea. Joku tiesi illalla kertoa, että iltapäiväksi on luvattu sadetta. Manolo oli lähtenyt aikaisin pitämättä mitään ääntä. Minä lähdin seuraavaksi, rastatyttö ja Ivan jäivät vielä pakkaamaan. Kävelin taas sandaaleilla ja alku tuntui täysin mahdottomalta. Tiedä sitten, auttoiko ½ Ibumax vai koinko jonkun ihmeparantumisen, mutta pari kilometriä käveltyäni kipu hävisi ja kävely kulki sutjakkaasti. Ohitin taas muita vaeltajia, yhtään tuttua selkää ei tullut enää vastaan. Valitsin pidemmän, Ucieza-jokea seuraavan reitin. Joki tosin oli lähes kuiva, ilmeisesti vedet kanavoidaan viljapelloille.

Söin aamiaisen Villalcázar de Sirgassa ja hain passiini leiman sen karunkauniista Iglesia Santa María la Virgen Blancasta. Kirkko tuo mieleeni Barcelonan Basilica de Santa Maria del Marin (kirja; Merten katedraali). 

Iglesia Santa María la Virgen Blanca

Villalcázar de Sirga

Carrión de los Condesiin ei ollut enää pitkä matka, tie oli tasainen ja kulki ajotien ja peltojen välissä. 

 

Carrión de los Condes

Saavuin Carrión de los Condesiin 11.30 ja löysin Albergue Santa Marian kirkon vierestä. Jätin rinkkani oven eteen ja lähdin oluelle Bar el Españan terassille. Baari osoittautui kaupungin bussipysäkiksi, josta voi ostaa bussiliput. Siellä tapasin taas pariskunnan Washington DC:stä. Alberguessa vaeltajat vastaanotti pieni, iloinen nunna. Pyysin alapetiä ja tämä vastasi "Sorry, we don't have any left. No, I'm just joking!" Hän kertoi talon säännöistä ja tarjonnasta (siunausta, messua ja musiikkia). Sain petini ja kävin suihkussa. Naapuripedin brittilääkäri oli huolissaan nähtyään jalkani. Jos se tuosta vielä pahenee, peli on hänen mielestään menetetty. Ehkä pidän huomenna lepopäivän tai nöyrryn bussikyytiin. Kävin alhaalla pyykillä ja lähdin syömään. Jalassa varvastossut, että jalat saavat ilmaa (ei kärpäsiä, kiitos).

Aurinko paistoi ja jäin Cerveceria J-M:n terassille menu del dialle (terassihinta 12€). Tilasin pitkästä aikaa punaista lihaa. Uunihärkä punaviinissä oli suussasulavaa. Kaksi kaunista kissaa kalusivat luiset palat putipuhtaiksi. Jätin kaupunkikävelyt sikseen, ei tullut sadetta joten nautin auringonpaisteesta jalka oikosenaan toisella tuolilla. Palatessani albergueen poikkesin Iglesia de Santa Maria del Caminoon sytyttämään kynttilän läheisilleni.

Kelloni on varsinainen lomakello; lähes joka reissulla siitä joko katkeaa hihna tai loppuu patteri. Nyt se tipahti käteeni, kun nahkaremmi meni poikki. Tästä eteenpäin elän vain caminoaikaa.

Alberguen nunnat pitivät alkuillasta yhteislaulutilaisuuden. Jokainen sai kertoa (jos halusi) nimensä, mistä on kotoisin ja mikä on oman caminon tarkoitus. Kerroin syöpään kuolleista/sairastuneista ystävistäni sen, minkä liikutukseltani pystyin. Lauloimme espanjan/italian/ranskan/englanninkielisiä lauluja, lisäksi jokainen sai laulaa jonkun laulun omalla kielellään. Tanskalaisperhe esitti laulun, jota he laulavat jouluisin, mutta heidän mielestään se sopii myös caminon ja luostarin tunnelmaan. Se oli "Maa on niin kaunis" ja mielessäni pystyin laulamaan sen suomeksi. Ukrainalaistyttö esitti omalla kielellään hauskan laulun, jonka elekieli kertoi kaikille laulun sanat. Yhteislaulun jälkeen italialaiset valloittivat keittiön ja valmistivat yhteistä illallista. Ulkona alkoi sataa, enkä olisi mihinkään enää jaksanutkaan lähteä.

Timon-päivän kunniaksi Maija lähetti minulle kuvan lumisesta puutarhastaan!