Castrojeriz - Boadilla del Camino 19,1 km

Sunnuntain vaellukseni oli kivuliain tähän asti.

Alberguessa oli tarjolla vapaaehtoismaksuinen aamiainen, otin neskahvia ja tuoretta leipää Magdalenan seuraksi. Aamu alkoi totuttuun tapaan alkulämmittelyllä; 12%:n nousulla Alto Mostelaresiin (900 mpy). Alkoi olla jo kuuma ja puolivälissä mäkeä oli pakko vähentää vaatteita. 

Laella oli tasaista, joku pienyrittäjä oli perustanut sinne kioskin, josta voi ostaa kahvia ja virvokkeita. Pysähdyin puuskuttamaan ja ihailemaan maisemaa. Vaikka näkymät eivät päivittäin juuri miksikään muutu, kokee joka päivä monta WAU-efektiä, kun harjanteen takaa avautuvat uudet maisemat tai seuraava kylä kirkkoineen tulee näkyviin.

Alamäki oli vähintään yhtä jyrkkää, hyvä etten kierimään lähtenyt rinkkoineni. Sen jälkeen oli taas pitkään tasaista, ilman varjon antamaa suojaa, ennen kuin Fuente del Piojassa, jossa pidin toisen paussin. Yksi päivä ilman rakkolaastaria oli tehnyt tehtävänsä ja jalka tuntui kipeämmältä kuin kertaakaan rakkulan synnyn jälkeen. Olisi pitänyt ostaa S-marketista ainakin kolme pakettia Rainbow-rakkolaastareita (kiitos Anna vinkistä!). Ne ovat paljon parempia ja edullisempia kuin täkäläiset. 

Itero de la Vega toivotti vaeltajat tervetulleiksi baarin suurella terassilla, jossa sain kiinni Camillan ja Jameksen. Camilla oli käyttänyt 5€:n kuljetusta rinkalleen säästäkseen jalkojaan. Ehkä minäkin käytän sitä joku päivä? Nautin päivittäisen vitamiiniannokseni ja jatkoin matkaa. Canal Psiergan ylittävän sillan kohdalla hain vaelluspassiin leiman pienestä kirkosta, jota hoiti italialainen vanhempi (pappis)mies.

Tie jatkui taas loivasti nousten, ilman varjoa tai muuta viihdykettä. Vähän ennen Boadilla del Caminoa ohitin uusiseelantilaiset ja vaistonvaraisesti kävelin suoraan Rural Hotel/Albergue El Caminoon.

Ja löysin kahdeksan euroa maksavan paratiisin! Olin niin hikinen (viimeiset kilometrit kärpästen ympäröimä), että kävin suihkussa ennen olutta. Terassille taivalsi myös Aussi-Tricia, jonka seurassa söin lounaan; iso olut, salaatti, valkoviini ×2 ja tuplakahvi yht. 10€, uskomatonta! Ihmettelen, miten nämä majapaikkoja pitävät ihmiset voivat muistaa vaeltajat nimeltä, vaikka väki vaihtuu päivittäin (50-100 henkeä). Minut sisäänkirjoittanut mukava mies arvasi (ilmeisesti aksentista?) minut heti suomalaiseksi ja sen jälkeen hän aina minut nähdessään tervehti nimeltä.

Lounaan syötyämme menimme pyykille ulkoaltaille. Pyykit ripustettiin mihin mahtuivat. Samalla voi kuunnella San Martin -kirkon katolla asustavien haikaroiden kovaäänistä kalkatusta. Miten ne voivat pesiä aivan kirkonkellojen viereen, kun minäkään en osannut nukahtaa päikkäreille? 

Puutarha oli niin kaunis ja koivet niin kipeät, etten lähtenyt lainkaan kylille. En siis enää tavannut Camillaa ja Jamesta.

10 euron illalliselle sain seurakseni vanhemman pariskunnan Washingtonista. He olivat lähteneet caminolle (Ranskasta) yhdessä lapsenlapsensa kanssa, mutta tyttö oli pudonnut vauhdista jalkavaivojen takia. Ei ollut uskonut mummia, joka oli kehottanut hankkimaan tarpeeksi isot vaelluskengät!