Kesä-heinäkuu

Nyt lehmukset kukkivat ja tuoksuvat. Yskin edelleen ja (Hannun pakottamana) varasin ajan lääkärille. Viisi viikkoa sitten pääsin vain lähihoitajalle, eikä hänen sinänsä hyvät ohjeet (teetä hunajalla, lepoa ja Buranaa) tepsineet tähän tautiin. Lääkäri oli tosi mukava ja koska yskäni oli niin "rouhea", hän määräsi antibioottikuurin, keuhkoröntgenin ja laajan verenkuvan. Olen käynyt verikokeissa 7-9 vuoden välein, niin onhan nekin hyvä tarkistaa. Jos ei muuten, niin vertailun vuoksi.

Iltapäivällä olin menossa Sipen seuraksi Lohjalle. Koska on myös siskoni syntymäpäivä, pakkasimme kakut ja kahvit koriin ja kävelimme hautausmaalle piknikille, kun en halunnut tartuttaa mikälietautia hänelle. Etsimme varjoisan penkin jolle istua, oli taas hillittömän kuuma päivä. Sipe oli parantunut ripulistaan, mutta oli helteen uuvuttama, kuten me kaikki. Teimme pienen lenkin, että minä sain opetella uuden flexin käyttöä. Perhe lähti golfkentälle, me vähän puhaltelimme Sipen kanssa. Kunnes hän alkoi osoittaa mieltään kantamalla jostain sukkia ja puremalla minua ranteisiin, kuten pentuna. Ei kun ulos, nyt metsän varjoisille poluille vähän pidemmälle lenkille. Sipe simahti viileälle kivilattialle, minä lämmitin itselleni saunan. Se tuntui heti auttavan tukkoiseen oloon.

Torstaina ajoin Lohjalta suoraan Pitäjänkirkolle Laurin päiväkonserttiin, jossa esiintyi lauluyhtye Schola Sancti Henrici laulaen gregoriaanista kirkkomusiikkia.

Perjantaina kävin aamulla labrassa ja sydänfilmissä (!). Tulokset tulivat jo puoliltapäivin. Nyt tulee lääkäriltä noottia ja pistää minut vielä dieetille!

Ilman lääkärin määräystäkin syömme aika kasvispainoitteisesti. Lauantaina Hannu grillasi kotimaista kaalia, sienivartaita, kesäkurpitsaa ja minulle maissia (Hannu ehti jo kyllästyä). Kuvan ulkopuolelle jäivät makkarat, voi ja Aurajuustodippi. 

Hannu sai matot pestyä ja kuivatettua. Sadetta odotellessa!

Teki mieli jätskiä ja päräytettiin tiistaina Hondalla Porvooseen. Ajettiin kuitenkin suoraan Kalataloon syömään lohisoppaa, vasta sen jälkeen joenrantaan jäätelölle. Vihdoin viimein - keskiviikkona - meilläkin satoi vettä. Oli aivan ihanaa kävellä metsäpoluilla, tuntea kaikki tuoksut ja kuunnella linnunlaulua.

Ninni Poijärvi ja Olli Haavisto

Ehdittiin vielä toiseenkin heinäkuun päiväkonserttiin ja puhuin Mirjan mukaamme. Ninni Poijärvi esitti syksyllä julkaistavalta levyltä uusia kappaleita mukanaan Olli Haavisto. Oli outoa nähdä Ninni ilman viulua, tällä kerralla hän säesti lauluaan pianolla. Kirkko oli lähes täynnä ja kiitollinen yleisö sai kuunnella ylipitkän päiväkonsertin. Sen jälkeen menimme JuFuun lounaalle. Jätimme Mirjan kyydistä, pakkasin auton ja lähdin Lohjalle.

Elisa-kirja yhdistyi (myytiin?) BookBeatiin, sain siitä tiedon ollessani Kroatiassa, enkä silloin reagoinut viestiin. Hyllyssäni on keskeneräisiä/lukemattomia kirjoja, joita olen saanut tai ostanut Elisan alesta. Tiedotteen mukaan niitä pitäisi voida lukea maksutta, mutta aina kun kirjaudun BookBeatiin, pitää valita joku maksullinen kuukausipaketti. Kyllä nyt harmittaa! Osallistuin toimiston lukupiirin kesähaasteeseen lukea Volter Kilven "Alastalon salissa" ja ostin sen Elisa-kirjalta lukeakseni yli 800 sivuista kirjaa puhelimesta reissuillani. Nyt oli pakko varata teos kirjastosta, sitä odotellessa etsin lukemista omasta kirjahyllystä. Samaan aikaan, kuin hain "Alastalon salissa" kirjastosta, BookBeat lähetti ohjeen, miten löydän omat Elisa-kirjani. Nyt voin lukea hyvässä valossa kirjaa, hämärässä e-kirjaa.

Kesän kirjoja:

Gordon McGill "Pikku Buddha" (1994). Kolme tiibetiläistä munkkia lähtee etsimään kahdeksan vuotta sitten Amerikassa kuolleen opettajansa lama Dorjen reinkarnaatiota. Munkit ovat saaneet vihiä, että uudelleensyntynyt lama voisi löytyä Seattlesta, missä asuu täsmälleen hänen kuolinhetkenään syntynyt Jesse-poika. Amerikkalaisperheen elämä alkaa muuttua, kun ovelle ilmestyy kolme munkkia hämmästyttävine väitteineen ja edessä on matka Himalajalle. Isä vastustaa ajatusta pojan lähettämistä niin pitkälle tuntemattomien miesten matkaan, mutta läheisen ystävän/työtoverin kuoltua äkillisesti isä muuttaa mielensä ja matkustaa Jessen ja munkkien mukana Nepalin kautta Bhutaniin. Bernardo Bertolucci teki käsikirjoituksen pohjalta elokuvan jo 1993.

Juhannusjuhlista jaloin

Eipä tullut tänäkään juhannuksena sauna- tai mökkikutsuja. Olemmeko todellakin käyttäytyneet niin huonosti?

Torstaina pääsin kesän ensimmäiselle mp-ajelulle, kun päräytimme Hondalla Lohjalle. Veimme vaatteita ja kenkiä Pelastusarmeijan kirpparille, sen jälkeen vierailimme Soilin ja Pasin kuumalla, katetulla terassilla, jonne oli saapunut myös heidän ystäväpariskunta (Yamaha V8). Matka jatkui Gunnarlaan Sipeä tapaamaan. Suvi oli huolissaan, ettei koira muista meitä. Kovasti näytti rakastavan Hannua, edelleen. 

Juhannusaattoaamuna kävin kaupoilla ostamassa vielä tuoreita mansikoita ja uusia perunoita. Sen jälkeen tein kävelylenkin ja poimin luonnonkukkia juhannuskimppuun. Sillä aikaa Hannu pesi ikkunat ulkopuolelta. Naapurit viettävät kesän Virossa perheensä luona ja Greten luvalla haen pioninkukan yksi kerrallaan heidän pihaltaan. Aattona nautimme savukalaa, sillejä, anjovismössöä ja salaattia. Ja tietysti kuoharia mansikoiden kera. 

Juhannuspäivänä tein lenkin uimarannalleni. Keravanjoen vesi on torstain mittauksen mukaan ollut lämpimämpää kuin ilma! Poikkesin puutarhapalstoille; ei ketään tuttua näkyvissä. Anu tekee vuoroviljelyä, nyt upeat kukat ovat saaneet tehdä tilaa hyötypuutarhalle. Ehkä saamme sieltä tänäkin vuonna lehtikaalia? 

 

Kotiin palattuani marinoin herkkusienet vartaisiin ja tein niille sinihomejuustodipin. Taisimme saada uuden herkkusuosikin tälle kesälle! Lisäksi grillattua broileria, eilisiä perunoita, tuoresalaattia ja persikoita. Vielä kukkui käki illalla.

Sunnuntaina kävelin Honkanummelle hoitamaan Hannun perhehaudan. On niin rauhoittavaa vaeltaa vanhalla hautuumaalla, tutkiskella patsaita, erilaisia hautakiviä ja vanhoja nimiä. Paluumatkalla jo manasin itseäni, kun en ottanut kuulokkeita mukaan. Olisin voinut viihdyttää itseäni kuuntelemalla aamupäivän radio-ohjelmia.

Ensimmäisen kerran tänä kesänä grillasimme kasvisten lisäksi porsaan kasleria, tähän asti olemme tyytyneet broileriin. Ruokaa olisi riittänyt naapurin Viktorillekin, mutta hän palaa kotiin vasta iltalautalla Tallinnasta.

Kliiviani otti vihdoin mallia kangaskukista ja alkoi punkea omia kukkiaan. Viimeksi se teki sen, kun olimme jollain Viron reissulla ja se alkoi kukkia Soilin hoidossa.

 

Kesän kirjoja:

Aino Kallas "Reigin pappi" (1934). Tarina Reigin papista, Paavali Lempeliuksesta. Liekö puolitotuutta/historiaa/kansantarinaa? Toompean pappi Lempeliusta syytetään nuoren miehen taposta, mutta hän välttää vankilatuomion, sen sijaan hän saa pappisviran Hiidenmaan Reigistä. Mukaan lähtee nuori vaimo Catharina Wycken, joka suree heidän kahta tauteihin kuollutta lastaan. Kun he saavat vieraakseen ruotsalaisen Jonas Nicholaus Kempen, vaimo ihastuu itsensä ikäiseen mieheen (miestään huomattavasti nuorempaan), ja näiden välille syttyy rakkaussuhde. Sen tullessa ilmi pariskunta tuomitaan kuolemaan, joka toimeenpannaan Tallinnan Raatihuoneentorilla. Myöhemmin pappi Lempelius surmaa joutsenen, jonka silmissä hän näkee Catharinan katseen. Samoin kuin Aino Kallaksen kirjassa Suden morsian. Tarina on samaistuttavissa myös Ainon omaan elämään iäkkään, umpiuskovaisen miehen vaimona, joka rakastuu itsensä ikäiseen Eino Leinoon. Kirjan kieli on vanhtava ja siinä vilahtavat niin latina kuin raamatunlauseetkin. "Vaan kamarista minä loysin Catharina Wyckenin päähuivin ja vyöliinan, kussa oli vielä hänen hiustensa ja ruumiinsa tuoksu tallella, joka oli niinkuin orvokinjuuren, ei väkevä, vaan makia ja suloinen, niinkuin maan yrtit".

Viime vuonna vaelsin Hiidenmaalla ja poikkesin myös Reigin kirkossa ja sen kauniilla kirkkomaalla. Tänä suvena aion viedä sinne Hannun, kun olemme liikkeellä Hondalla.  

Pekka Hakala & Juha Metso "Putinlandia - tarinoita Venäjältä" (2018). Jos lähihistoriaa kirjoitettaisiin oppikirjoissakin näin värikkäästi ja mielenkiintoisesti, oppilaatkin innostuisivat siitä. Pekka Hakala (1959-2024) kertoo Putinin ajan Venäjästä omien kokemusten kautta ja antaa uutisista tutuille nimille kasvot. Tekstin tukena on Juha Metson vaikuttavat valokuvat. Hakalan olisi suonut jatkavan hienoa dokumentointiaan, mutta kuten muistokirjoituksessa (HS 24.6.24) luki; pilkun tilalle tulikin piste.

Päivä Tallinnassa

Olin varannut meille Eckerö Linen päiväristeilyn keskiviikolle, mutta kun sille päivälle oli luvassa sadetta, vaihdoimme risteilyn tiistaille. Asemalla kuulutettiin, että Käpylän ja Pasilan välillä on jotain ongelmia, odotettavissa ennalta ajallisesti arvioimatonta odotusta. Kanssamme junaa odottava rouva kertoi, että viime viikollakin junat pysähtelivät, silloin odotusta kesti 50 minuuttia. Ehdimme jo suunnitella eri vaihtoehtoja, mutta juna jatkoikin perille normaalisti.

Terminaali ja Finlandia olivat täynnä enemmän kuin milloinkaan meidän reissuilla. Ehdin kuitenkin varaamaan vakipaikat kahvilan vierestä merinäköalalla. Matka kului joutuisasti lukien ja lounaspaikkaa etsien. Kävelimme satamasta suoraan Fotografiskaan. Olin ostanut itselleni Viron Museokortin, mutta Fotografiskaan se ei kelvannut, koska se on yksityinen museo.

Kyllä näin hienoista näyttelyistä kannattaakin maksaa! Kattava, eri kuvaajien kokoelmanäyttely "In Bloom", jolla samalla juhlistettiin Tallinnan Fotografiskan viittä vuotta.

Kary H. Lasch; Salvador Dali

Kary H. Lasch; Brigitte Bardot

Yläkerrassa oli Kary H. Laschin näyttely "The Golden Years", jonka kuviin on taltioitu varsin tuttuja kasvoja menneiltä vuosikymmeniltä.

Vernalia Kohvik

Ravintolalistallani on pitkään roikkunut Vernalia Kohvik, joka sijaitsee lähellä Noblessneria, Tööstusekadulla. Päivän lounaslistalla oli ahventa, siis sinne! Kahvilan interiööri on upottavine nahkatuoleineen kuin herrojen tupakkahuoneesta, mutta ruokalinjasto kuin kansakoulusta tai työpaikkaruokalasta. Niin hyvää kalaa, niin hyvää uunikanaa (7,50€/annos)!

Pööbel

Kävelyreittimme jatkui Balti Jaama Turgin kautta Pööbeliin päivän oluelle, sieltä Toompean näköalapaikalle, jossa juttelimme kiinalaispariskunnan kanssa. Oletteko Tallinnassa ensimmäistä kertaa, kysyi shanghailaisrouva. No todellakin olemme! Laskeuduimme alas vanhakaupunkiin ja Hannun piti saada perinteinen Millimallikas Vallibaarissa. Tutut, yrmeät miehet olivat vaihtuneet viehättävään naistarjoilijaan, jolta varovasti kysyin, löytyykö Aperolia. Tietenkin, ja sain drinkkini hintaan 6,50€ (vrt. Dubrovnik 15,50€).

Kotimatkalla ostin Eckerö Linen taxfreesta hyvät tuliaiset; portugalilainen LAB Reserva 3 litraa 22,90 (Alkossa 36€) ja portugalilainen Setencostas Fresh & Fruity 3 litraa 20,90 (Alkossa 32€).

Kesän juhlia

Kun heräsin kotona, tarkistin ensimmäiseksi tilukset. Kuten arvasin, kaikki oli jo kukkinut, vain Rhodossa oli vielä vähän kukkia. Omenapuissa on tulossa jokunen omena, kirsikoita saadaan runsaammin. Hannu oli hoitanut terassikukat hyvin, nyt uskalsin ostaa niitä jo lisää. Lähes päivittäin lähetin Zeljkalle lyhyen viestin, johon liitin jonkun luontokuvan. Jos kuittausta ei kuulunut saman päivän aikana, olin tosi huolissani. Nyt myös toinen ystäväni (tässä tapauksessa suomalainen) aloittaa syöpähoidot. 😔 Pihalla ilta-auringossa istuessani luin kertyneitä lehtiä ja päivitin samalla Lukemattomien kirjojen -listaani. Ei kannattaisi tehdä sitä auringonpaisteessa, nyt onnistuin hävittämään koko listan. Apua! Toisaalta, uusia kirjoja tulee jatkuvasti niin paljon, etten ehdi lukea kaikkia, vaikka käyttäisin siihen koko loppuikäni. Aloinkin heti tehdä uutta kirjalista, kai ne listalta hävinneet kirjatkin joskus tulevat vastaan.

Voikohan näitä syödä?

Onneksi saimme myös iloisia uutisia; Ilona sai toivomansa opiskelupaikan ja viikonloppuna on tiedossa rippijuhlat sekä 6v-synttärit. Luin kertyneet lehdet niin myöhään, että Osmo Ikosen torstain konsertti Pitäjän kirkolla meni sivu suun (korvien). Täytyy laittaa allakkaan kaksi tulevaa päiväkonserttia. Perjantaina kävin kampaajallani leikkauttamassa oman mallini takaisin. Hyvästi, Portugalin tädin leikkaama otsatukka! Aloimme katsoa nauhoittamaani kotimaista "Sekunnit"-sarjaa. Hannu joutui nielemään ennakkoluulonsa.

 

Six feet under?

Anttonin konfirmaatiopäivä oli aurinkoinen, mutta ei liian helteinen. Oli hauska tavata pitkästä aikaa Hannun tyttärien äidin sukulaisia ja nauttia hyvästä tarjoilusta. Kotimatkalla poikkesimme Honkanummen hautausmaalle, jossa enää valkoiset rhodot olivat voimissaan.

Avoimet puutarhat, Mikkola

Sunnuntaina vietettiin Avoimet puutarhat -päivää, Vantaalta niitä löytyi kahdeksan. Yksi Mikkolassa, lenkkipolkuni varrella. Kävelin sinne ja portilla totesin; no berhana, tännehän me polkaistiin viime kesänä. Lisäksi olin paikalla liian aikaisin; virallinen avautumisaika oli 12.00. Isäntä päästi minut pihalle, jos loppusiivous ei minua häiritse. Olisiko taas pitänyt tarttua luutaan? Niin kaunis talo, niin kaunis puutarha eri tasoineen, perennoineen, kasvihuoneineen ja varsinkin erilaisine pioneineen! Paluumatkalla toivoin, että Stephen ja Tarja olisivat olleet pihallaan.  Olisin kysynyt, onko teilläkin avoimet ovet, pitäisi päästä vessaan ja saisinko lasillisen vettä, kiitos! Eivät olleet.

Iltapäivällä oli vähän villimmät juhlat, kun menimme naapurin Danielin 6v-synttäreille. Paikalla oli paljon pikkuvieraita, jotka viihtyivät varsinkin pomppulinnassa. Tarjoilu oli vähintään yhtä hyvää kuin eilen. Ja kotimatka lyhin mahdollinen. Naapurimme ovat ihanasti ottaneet meidät omikseen, kun lasten isovanhemmat asuvat Virossa.

Vuoden ensimmäinen puolisko on ollut varsin vilkas matkailun osalta; jo kolme kivaa reissua. Tai neljä, jos lasken Tallinna-viikon mukaan.

Maanantaina kävin pitkästä aikaa seurakunnan kahveilla tuttuja tapaamassa. Sen jälkeen, vihdoin viimein, kunnostimme kukkapenkin. Istutin siihen monivuotiset liljan ja pionin, yksivuotisen laventelin, pupujen syönniltä säästyneet tulppaanien ja narsissien sipulit. Nyt odotellaan sadetta. Iltakahdeksalta se alkoi. Ihanaa, ensimmäinen kesäsateeni kotona!

Olimme aika pitkälle ulkoruokinnassa, kun grillailimme, mutta tein myös salaatteja. Kauppiaat ovat nostaneet hevi-osaston hintoja, kun tietävät, että juhannuksena tehdään paljon salaatteja. Ikävä Kroatian kasvisten hintoja!

Kesän kirjoja:

Silja Vuorikuru "Aino Kallas - Maailman sydämessä". Aino Kallas (1878-1956) oli suomalainen kirjailija, jonka myös virolaiset omivat itselleen. Aino oli aikansa feministi ja edusti naiskirjailijoita ympäri maailmaa. Sen aikaiset (mies)kriitikot arvioivat häntä lähinnä miehensä Oscarin suurlähettilään vaimona, joka edusti maailmalla Viroa. Suomalaiset apurahat jäivät saamatta, kun hän asui Virossa tai muissa maissa, virolaiset hylkäsivtä hänet, kun hän liian suorasukaisesti kertoi virolaisesta mentaliteetista. Hienosti koottu elämäkerta, joka innosti ainakin minut tutustumaan myös Aino Kallaksen teoksiin. "Olen itse kuin hiipuva hiillos, joka hitaastimustuu ja sammuu." Aino Kallas 1954

Dubrovnik

Yöllä kuului ukkostavan ja satavan rankasti, onneksi otin illalla tuolien pehmusteet sisälle. Tuolit, pöytä ja koko terassi olivat havunneulasten ja ruskeiden pilkkujen peitossa. Aafrikan tuuliko puhalsi tuoden hiekkaa mukanaan? Putsasin yhden tuolin paperilla (siivoustarvikkeita ei ole tässäkään huushollissa, vessanpytyn pesin astianpesuaineella). Keitin kahvit ja söin kevyen aamiaisen, kannettavaa ei jäänyt kuin vähän sekasalaattia ja pari tomaattia. Pakkasin tavarani ja siistin jälkeni. Emäntä heitti minut autollaan pysäkille, bussi tuli 20 minuuttia myöhässä. Makarskassa oli perinteinen ruuhka; kapea tie liikennevaloineen oli taas tukossa. Yllättäen matka jatkui rantakadulle, sinnekin on ilmestynyt maailmanpyörä. Oih, nyt tuli ikävä Bracin Sumartiniin (aiemmin tuli jo ikävä Montenegron Perastiin)! Bussi palasi päätielle ja ruuhka punaisine valoineen jatkui.

Bussi saapui Dubrovnikiin yli tunnin myöhässä, onneksi ei ollut lentoa lähdössä. Ilmoitin Zeljkalle käyväni lounaalla ja kaupassa, jos hän tarvitsee jotain. Kävin sataman siistissä (ja ilmaisessa) vessassa ja jäin syömään kanaburriton (15€) bussiaseman läheisimpään ravintolaan, joka lähes aina on täynnä. Nytkin jouduin jonottamaan vapautuvaa paikkaa. Naapuripöydässä istui nuoripari Virosta ja melkein sanoin heille, että Tallinnassa on paremmat burritot ja puolet halvemmalla. Kävin Konzumissa tekemässä ostokset ja odotin taas loputtomalta tuntuvan ajan bussia Nuncijataan. Zeljka viestitti, että keskustassa on kreisi ruuhka, mutta luulisin näiden kaupunkibussien kulkevan aikataulun mukaan. Lopulta pääsin Zeljkan luokse, hän vaikutti todella väsyneeltä ja odotti fyssariaan, joten vetäydyin omaan kerrokseeni ja menin suihkuun. Olin jättänyt jääkaappiin kananmunia ja kinkkua, nyt se oli aivan tyhjä, jopa Zeljkan kirsikkahillot oli viety. Hänen naapurinsa oli vuokrannut yläkerran muut huoneet joillekin työmiehilleen ja siivonnut sen jälkeen. Ilmeisen hyvin, sillä hammastahnakin oli hävinnyt kylppäristä. Kävin lähikaupassa ostamassa munia ja kinkkua ja tein itselleni iltapalan. Aikaa on enää niin vähän, ettei kannata edes laukkua tyhjentää.

Zeljka oli todella väsynyt, mikä osittain johtui huonosti nukutusta yöstä, osittain hillittömästä helteestä. Hän kertoi, että yhtenä päivänä hänen ravintoletkunsa oli irronnut ja ruiskuttanut sisällön ympäri huonetta. Onnekseen yksi hänen ystävistään oli sattumalta tullut käymään, siivonnut asunnon ja toimittanut Zeljkan sairaalaan, jossa nuori lääkäri oli hoitanut homman hienosti.

 

Ivo Guest House

Sain avaimen "omaan huoneeseeni" jonne olin jättänyt pyyhkeet ja osan tavaroistani. Kävin suihkussa ja hoidin pakollisen nesteytyksen. Loppuillan istuimme Zeljkan terassilla vaihtamassa kuulumisia. Hän oli saanut lisää kukkia muiltakin ystäviltään!

Zeljkan pulska serkku (nainen) kävi aamulla alakerrassa ja oli huomauttanut, että asuntoon johtavat raput ovat kovin roskaiset. No miksei tarttunut luutaan, kysyn minä?! Yhteisten aamukahvien jälkeen lähdin kävelemään kohti Stari Gradia, kai sekin on koluttava, kun täällä olen. Pilen portin lähellä voi täyttää oman juomapullonsa, mikä on suuri etu tällä helteellä.

Jäin tuijottamaan tosi kauniita sormuksia ja korviksia korukaupan ikkunan taakse. Pitäisikö ostaa jotain kitschiä itselleen matkamuistoksi? Jätin asian hautumaan ja pujahdin vanhankaupungin kapeille, varjoisille kujille. Kukkia oli joka paikassa!

Runsaan vedenjuonnin takia piti päästä vessaan, harmi vain, että valintani osui sataman ravintolaan, jonka kyyppari huomautti, että wc on tarkoitettu vain asiakkailla. Tottakai! totesin, käyn vain ensin helpottamassa oloani. Tilaamani Aperol oli reissun kallein, mutta hintaan sisältyi kitaramusiikkia livenä. Kaivoin kirjan kassistani ja istuin terassilla koko rahalla.

Kävelin takaisin korukaupan ikkunan taakse ja kun oikein tihrustin, huomasin pienistä lapuista, että hinnat olivat 250-500€. Siis aitoja koruja ja käsityötä. Huokaisin, jatkoin matkaa ja löysin joulukaupan! Varsinaista kitschiä laidasta laitaan. Sen vieressä on hauska kauppa hyllyt täynnä erilaisia ankkoja.

Ennen vanhasta kaupungista poistumista poikkesin vielä hetkeksi pieneen kirkkoon.

Konoba Zrinski

Kotimatkalla kävin vielä tutulla hautausmaalla, niissä on aina niin rauhallista ja suurten puiden alla on viileää kuljeskella. Huomaamattani olen viime aikoina innostunut kuvaamaan haudoilla olevia haalistuneita (kangas)kukkalaitteita. Alakaupunkiin laskeuduttuani ihmettelin liikenneruuhkia, vaikka Zeljka oli maininnutkin niiden olevan lähes jokapäiväisiä. Tämän ruuhkan aiheutti satamakadulla tapahtunut onnettomuus, jossa mopo oli törmännyt autoon ja poliisi sulki kadut molempiin suuntiin. Apua! Mitä jos tällainen sattuu illalla, kun olen lähdössä shuttlebussilla lentokentälle?

Ensimmäisinä päivinä huomasin, että rantakadun varrella on Fast Food -kioski ja kävelin sinne. Siellä myytiin kuitenkin vain burekeja, olisin halunnut tortillan tai pitaleivän. Menin tuttuun Konoba Zrinskiin ja tilasin kanatortillan. Harmi vain, että tarjoilija unohti tilaukseni, salin puolella oli iso eläkeläisryhmä ja tarjoilijoilla riitti töitä heidän kanssaan. Lopulta sain ruokani pahoittelujen kera. Olihan minulla vielä tunteja aikaa ennen lähtöä, mutta oli myös paljon hommia. Kävin vielä kaupassa ja nousin lukuisat raput ylös Nuncijataan. Ensi töikseni lakaisin kaikki Zeljkan asuntoon johtavat raput ja laitoin lakanapyykin koneeseen. Siivosin yläkerran, vein pyykit kuivumaan ja petasin huoneeni sänkyyn puhtaat lakanat. Ennen kuin ehdin suihkuun, Zeljka soitti ja pyysi tulemaan alakertaan. Saksalaispariskunta oli saapunut jonkun välittäjän kanssa katsastamaan yläkerran makkarit, jos he haluavat varata toisen 2h-huoneen. Onneksi olin ehtinyt siistiä raput ja siivota yläkerran. Heidän lähdettyään menin vihdoin suihkuun, siellä ollessani näin oven raosta, että joku mies liikkui huoneistossa. Itse asiassa kolme miestä! Bosnia-Hertzegovinalaiset raksamiehet olivat tulleet takaisin, huolimatta siitä, että Zeljka oli sanonut naapurilleen, että he saavat tulla vasta minun lähdettyäni. Hiippailin pyyhe päälläni keittiöön ja kysyin, tietääkö Zeljka, että he ovat jo täällä. Näin he vakuuttivat, laitoin kuitenkin alakertaan viestin, että työmiehet ovat jo täällä. Miehet olisivat tarjonneet minulle ruokaakin ja lupasivat siistiä keittiön jälkeensä. Pyysin heitä olemaan siististi ja auttamaan Zeljkaa tarvittaessa. Pakkasin loput tavarani, puin päälleni ja menin loppuajaksi Zeljkan seuraksi alakertaan. Lähdin kuuden bussilla alakaupunkiin, shuttlebussin piti lähteä vasta myöhemmin, mutta yksi sellainen seisoi jo asemalla lähtövalmiina ja nousin kyytiin. Aikaa oli runsaasti ja sitä tuli lisää, kun Norwegianin lento saapui/lähti tunnin myöhässä. Dubrovnik on yksi niistä lentokentistä, joille ei voi tehdä check-inniä etukäteen, mutta se sujui hetkessä automaatilla. Istuin ensin ulkona lukemassa, sitten siirryin turvatarkastuksen kautta kalliille kahville ja taxfree-ostoksille. Lennolla taas yskittiin ja niiskutettiin, olin ainoa, joka käytti maskia (Anneli sai viikonloppuna koronan kotilennolla Málagasta). Lento laskeutui 2.30 ja Hannu haki minut kentältä. Ulkona oli sateen jälkeen niin vihreää ja raikasta. Oli vielä pakko tehdä ruisleipä kylmäsavulohella, ennen kuin menin nukkumaan.

Tämä oli hieno, mutta samalla murheellinen matka. Kiitos Zeljka ikuisesta ystävyydestäsi! Ja kiitos Hannu, kun ymmärsit, että minun oli pakko lähteä tälle matkalle. Olen suruissani siitä, että Zeljka ei lukuisista kutsuistamme huolimatta koskaan tullut vieraaksemme. Nyt se taitaa olla jo myöhäistä.