Condeixa-a-Nova - Coimbra 21 km

Eipä aamiaista olisi ollut tarjollakaan. Huoneeni ikkuna oli niin huurussa, etten tiennyt säästä mitään. Ulkona paistoikin aurinko, kun laskeuduin hostalin raput alas kadulle. Pysähdyin keskustassa nopealle pystykahville ja vähensin vaatetusta. Cernachessa söin tostamistan pienessä kahvilassa, jossa jo istuivat neljä uusiseelantilaista päiväreppunaista. He tunnustivat varanneensa Conimbrigan alberguen itselleen. Ja taksi vie tavarat aina etukäteen seuraavaan majapaikkaan. Istuin paikallisten mummojen pöytään ja sulauduin seuraan suvereenisti.

Reppunaiset jatkoivat matkaa, kun jäin syömään juustoleipääni. Seuraavassa ylämäessä ohitin heidät.

Iltapäiväoluelle pysähdyin Cruz de Mauroçosissa meluisaan pikkubaariin. Alkoi sataa ja kun lähtiessäni puin sadeviittaa päälleni, yksi naisasiakkaista ryhtyi auttamaan minua. Nyt siitä on huppukin rikki. Aivan turhaan, sillä sade loppui hetken kuluttua.

Coimbraan saapuminen sykähdytti mieltä, kaupungin siluetti avautui näkyviin jo kaukaa. Alunperin suunnitelmassani oli viettää kaksi yötä Coimbrassa, sillä tykästyin siihen viimeksi kovasti. Nyt olen kuitenkin jäljessä aikataulustani, joten yksi yö saa riittää. Hostel Sé Velha sijaitsee katedraalin takana korkean mäen päällä. En pitänyt mitään kiirettä, vaan jäin lounaalle Dona Taskan terassille, josta voin ihailla kaupunkinäkymää. Kanadalaiset kävelivät ohitseni.

Dona Taska

Ylitin Rio Mondegon ja kun odotin liikennevalojen vaihtuvan vihreäksi, alkoi sataa kaatamalla. Suojauduin turisti-infoon ja ajankuluksi tarkistin vielä suunnan hostelliini.

Suomi mainittu!

Ennen kuin nousin ylös katedraalille, kävin tarkistamassa Santa Cruz -kirkon edessä, vieläkö aukiolla liehuu Suomen siniristilippu (Portugalin entinen lippu). Kyllä, siellähän se edelleen on.

Sé Velha

Kapusin keskustasta raput ylös vanhalle katedraalille ja menin pyytämään leiman vaelluspassiini. Ilman sisäänpääsymaksua sain mennä kirkkoon ja luostarin puutarhaan. Yllätin itseni, kun kirkonpenkkiin istuttuani liikutuin ja pillahdin itkuun. Olin niin väsynyt ja jalkani niin kipeät!

Kirjauduin hostelliin, josta sain heti petini. Dormissa olivat ennen minua chileläinen Monica ja venäläinen Tatjana. Myöhemmin saimme sinne vettyneen pienen equadorilaisen tytön, joka levitti kaikki kastuneet tavaransa kuivumaan ympäri huonetta.

Käytyäni suihkussa en jaksanut enää laskeutua keskustaan, lipsuttelin varvastossuillani läheiseen Maria Portuguesaan, jossa söin sardiinipateeta ja pinaatti-sienipastaa.

Sain suruviestin Sveitsistä; Walter oli kuollut aiemmin huhtikuussa. Nyt kannan Annelin murhetta mukanani.