keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Alvorge - Condeixa-a-Nova 22 km, aivan hirveä päivä!

Yö lähes täydessä alberguessa oli hiljainen, mutta kylmä. Annoin taas muiden lähteä edeltäni, söin jonkun jättämän banaanin, otin huikan jonkun jättämästä portviinistä, pakkasin tavarani (myös edelleen kosteat eiliset pyykit) ja lähdin matkaan.


Pysähdyin Rabaçaliin aamiaiselle, kahvilassa istuivat jo kanadalaiset Sonya ja Sean. Tilasin bocadillon tuorejuustolla ja pyysin suolaa. Säästyypähän omat (Ikean) suolat ja vältyn krampeilta pohkeissani. Jatkoin matkaa pitkin pelto- ja hiekkateitä, pysähtyen välillä puun suojaan pukemaan sadeviitan päälleni. Ohitin kanadalaiset, jotka olivat pysähtyneet evästauolle.


Rio dos Mouros tulvi yli reunojensa, yli polkujen ja hiekkateiden. Jotkut kohdat pystyin kiertämään pellon kautta. Yhtä tulvivaa ojaa en pystynyt kiertämään enkä uskaltanut yksin hypätäkään. Riisuin sadeviitan, heitin sen ja vesipullon ojan yli ja tossuni kastamalla kävelin ojan yli. Eikä tässä vielä kaikki! Hetken kuluttua, kun taas kuljin kuraista polkua, liukastuin viettävällä polulla, iskien toisen käteni ja polveni mutaan. Sain boysenmarjapuskasta tikkuja kämmeneeni, mutta huomasin ne vasta päivän, parin päästä, kun ne alkoivat tulehtua.


Toivoin jo päässeeni kurasta eroon, kun tie alkoi jonkun kahden talon "kylän" jälkeen nousta ylöspäin. Vielä mitä! 


Yhden ison lätäkön läpi kävelin, kun ei sitä pystynyt kiertämäänkään. Hetken kuluttua pieni auto ajoi ohitseni pitkin kivistä ja kuraista tietä. Sen kun olisin aavistanut, olisin jäänyt odottamaan ja liftannut kyytiin.


Tarpeeksi extremeä ilman mitään ylimääräistä
Lopulta tie nousi jyrkästi kohti Conimbrigaa. Paikallisen koulun oppilaatkin tulivat katsomaan ylenpalttisesti tulvivaa jokea. Puuskutin mäen ylös, kävelin Conimbrigaan ja jäin ensimmäiseen kahvilaan oluelle. Tummaa olutta hanasta, ei huono! Harmi vain, että läheisen alberguen mainoksessa oli päällä lappu "complete" eli täynnä. Ei auttanut muu kuin kävellä pari lisäkilometriä Condeixa-a-Novaan. Paikallisten neuvomana kävelin alas katua, jonka varrelta löysin Residencial Ruinasin. Herätin vanhan herran päiväuniltaan, tämä puisteli päätään kun kerroin olevani yksin, mutta velotti kuitenkin 2hh-hinnan 30€/yö. Tämän päivän jälkeen tuntui vain kohtuulliselta maksaa ylimääräistä omasta huoneesta, kylppäristä, pyyhkeistä ja lakanoista. Ja lämpimästä patterista, jonka päällä sain kuivatettua eiliset pyykit (ja märät tossuni).


Manjar Romano
Suihkun jälkeen lähdin etsimään ruokapaikkaa, tietenkin väärään suuntaan (väärään aikaan) ja tietenkin alkoi sataa. Palasin hostaliin huilaamaan ja lämmittelemään. Kun lähdin uudelleen ulos, respan vanha herrasmies (omistaja?) tarjosi minulle sateenvarjon mukaan. Kartan mukaan n. 60 metrin päässä (nyt oikeaan suuntaan) on Restaurante Manjar Romano. Jälkeeni sinne tuli asiakkaita ravintolan täydeltä. Tilasin tukevaa lohturuokaa: Francesinha ranskalaisilla. Eipähän tarvitse syödä aamiaista huomenna! Varmuuden vuoksi varasin Booking.comin kautta seuraavan yön hostellista.

Kun palasin kylläisenä hostaliin, omistaja toivotti minulle käsisuudelman kera hyvää yötä ja hyvää matkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti