Alvaiãzere - Alvorge 23 km

Kävin alhaalla syömässä paahtoleipäaamiaisen. Annoin muiden lähteä edeltäni vaeltamaan ja odotin kahdeksaan asti, että sade lakkaisi. Ei lakannut. Heti alussa oli melkoista ylämäkeä (485 mpy) ajotien laitaa. Reitti jatkui mukavalle hiekkatielle ja siitä kuraiselle metsäpolulle. Joku oli jättänyt suklaamunan kiviaidalle, nappasin sen mukaani, onhan pääsiäinen jo ohi. Yhden koko tien levyisen vesilätäkön kiersin niityn kautta, kastelin kenkäni mieluummin märässä ruohossa kuin kuravellissä.

Päädyin lopulta Ansiãoon ja pysähdyin kahville. Sillä aikaa taivas kirkastui ja pakkasin sadeviitan rinkan sadesuojan sisään. Brittimies käveli kahvilan ohi, ilmeisesti hän oli pysähtynyt johonkin aiempaan leipomokahvilaan. Kaupungin jälkeen alkoi taas nousu ja kävelin mukavaa metsäpolkua. Takaani soivat kirkonkellot viehättävää melodiaa.

Tulin taas haukutuksi moneen kertaan. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee. Alkoi sataa rakeita, ukkonen jyrisi ja suojauduin suuren puun alle pukemaan sadeviitan takaisin päälleni. Seuraava (karttaan merkitty) lepopaikka oli huoltoasema, jonka kahvilassa istuivat jo brittimies ja iloinen korealaispariskunta. Nämä tarjosivat minulle keitetyn kananmunan ja appelsiinilohkoja (olivat nyysineet ne aamiaispöydästä), voileivistä kieltäydyin. Annoin heidän lähteä edelläni. Irkut saapuivat ja kysyivät, miten olin eilen löytänyt illallispaikan. Näytin opaskirjaani, siinähän on mainittu kaikki reitin kahvilat ja ravintolat. Ihmettelen, miten nainen, joka kertoo toimivansa Dublinissa vapaaehtoisena camino-neuvojana, ei käytä tätä opasta (John Brierley: Camino Portugués).

Sade loppui ja lähdin päivän viimeiselle neljälle kilometrille. Tämän päivän vaellusreitti oli todella mukava ja kaunis. Harmi vain, että lähes koko ajan satoi vettä.

Saavuin albergueen, jonne olin päättänyt majoittua. Albergue Igrejassa muut vaeltajat sanoivat, että minun pitää hakea avain kylän kahvilasta. Jätin sadeviitan kuivumaan, rinkan sisälle, varasin yhden alapedin ja kävelin kipeillä jaloillani takaisin keskustaan. Irkut olivat pysähtyneet lounaalle matkallaan Rabaçaliin. Jäin heidän seurakseen oluelle. Kahvilassa minulle sanottiin, etten tarvitse avainta, alberguen ovi on avoinna. Shit! Kävelin takaisin albergueen, kävin (kylmässä) suihkussa ja pesin parin päivän sukat ja alusvaatteet. Tuskin ne ehtivät kuivua aamuksi. Kävelin muiden perässä varvastossuillani kahvilaan, mutta siellä saisi ruokaa vasta illalla. Muut palasivat kämpille, minä tilasin juustoa ja leipää ja jäin kahvilaan kirjoittelemaan. Olin varpaat aivan kohmeessa, kun paikalliset jättivät aina ulko-oven auki tullessaan tai mennessään. Sisään kannettiin lupaavasti polttopuita kamiinaa varten, mutta sitä ei hiljaisista rukouksistani huolimatta sytytetty. 

Söin tukevan lihapadan yhdessä kanadalaisten ja ranskalaisten kanssa. Alati häsläävät ranskalaisdaamit kysyivät huolissaan, olinko saanut lainkaan aamiaista, kun korealaiset olivat tyhjentäneet pöydän omiin eväisiinsä. Palasin kylmään albergueen, vastaani käveli vielä illalla majoittunut mieskaksikko.