"No muerte en camino".
"Kulkurikissa putoaa aina jaloilleen."
Olin jo lopettanut kirjoittamisen ja lukemisen - Daniella nukkui - kun ikkunaamme koputettiin joskus yhdentoista jälkeen. "Albergue peregrinos?" joku huhuili pimeässä. Minä olisi varmaan vetänyt peittoa korvilleni, mutta Daniella kilttinä ihmisenä päästi huhuilijan sisälle. Mikään pyhiinvaeltaja ollut, vaan Eurovelo 1:n polkija, joka oli nostanut fillarinsakin täyttämään alberguen pieneen oleskelutilan, kuten aamulla totesin. Taisi olla kovin väsynyt mies, kun ei edes kylppäriä käyttänyt, vaan vetäytyi yhteen sänkyyn viltin alle.
Daniella ja hollantilaispari lähtivät pitkälle vaellukselle viideltä. He olivat varanneet majoituksen sieltä mistä vapaata vielä löytyi. Minä luotin taas tuuriini (tai Visaan) ja lähdin vasta seitsemältä, kun aamu alkoi jo valjeta. Löysin caminoreitin ja siitä alkoikin varsin mukava vaellus. En nähnyt ristinsielua (lehmiä ei lasketa) koko aikana. Riolobosissa (8+4 km) olisi ollut ensimmäinen mahdollinen majoitus, mutta se olisi poikennut muutaman kilometrin reitiltä. Jalka kesti taas mainiosti 10-12 km, sen jälkeen aloin tuntea kipua jalkapohjassa. Ei ihme, sillä rakkolaastari oli taas siirtynyt paikoiltaan. Ei siis todellakaan kannata rasvata jalkoja illalla, jos aikoo laastaroida ne aamulla! Loppumatkalla oli myös puuskuttavia ylämäkiä ja olin valmis maksamaan taivaspaikkani (?) yösijasta. Kun nousin Galisteoon, yllättäen Daniella poistui yhdestä ravintolasta (lähdettyään liikkeelle ainakin kaksi tuntia ennen minua). Emme olleet aamulla voineet hyvästellä, nyt hän hyppäsi kaulaani ja suukotti hikiset poskeni. Hänen yhteystietojaan en pyytänyt, kun yhteinen kielemme on harmiteltavan vähäinen. Daniella kertoi hollantilaisrouvan kompuroineen (taas!) kivisellä polulla ja naarmuttaneen nahkansa, mutta jatkaneen matkaa sitkeästi.
Kävelin tien toiselle puolelle Hostal Los Emigrantin baariin ja päätin kokeilla onneani. Onko varausta, kysyi baarimikko ja taas tuli kylmä rinki ties mihin, mutta ilman varausta sain 2h-huoneen ilmastoinnilla ja pehmeillä pyyhkeillä. Hän vei minut baarin yläkertaan, sain avaimet, kävin pikaisesti pesulla ja lipsuttelin flipflopeilla alakertaan oluelle. Sain leiman vaelluspassiini ja maksoin majoituksen (20€/yö!). Tässäkään kylässä ei pankkikortti kelpaa.
Suihkun jälkeen kävelin ylämäkeen muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin, jossa väki alkoi jo viettää vappuaattoa baarien täysillä terasseilla. Nuoret naiset olivat pukeutuneet minimekkoihin, mikroshortseihin ja korkeakorkoisiin sandaaleihin. Joku jo testaili ilotulitusta. Palasin Los Emigrantin terassille ja ehdin vielä tilata mustekala-annoksen, ennen kuin keittiö meni kiinni. Siis ei sushia tänä vappuna! Cavakin saa jäädä odottamaan Hannun saapumista.
Sain seuraa Dannysta, joka oli vaeltanut pitkän matkan Cañaveralista Galisteoon. Myöhemmin terassille tuli myös Doris ystävineen. He olivat kaikki majoittuneet kulman takana olevaan albergueen, jossa siis kuitenkin oli hyvin tilaa (siellä olisin saanut pestyä myös pyykkini).
Päivälevon jälkeen menin alas täydelle terassille, jossa paikalliset huusivat kilpaa keskenään. Myös vaeltajia oli paikalla, istuin heidän seuraansa ja vapun kunniaksi join kaksi tintoveranoa. Mitään ruokaa ei enää tehnyt mieli, ei tässä kuumuudessa. Kävin uudelleen jalkapesulla, pesin myös varvastossut ja levitin kylpypyyhkeen neidonkammarini lattialle matoksi. Sytytin ledivaloni ja ryhdyin päivittämään blogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti