maanantai 30. toukokuuta 2016

Haltialan lenkki

Polkaisin Haltialan lenkin nyt toisinpäin; lähdin Pitäjän kirkon mailta ja palasin Kartanonkosken kautta Jumbon nurkille. 


Vähän ennen Haltialan maatilaa hiekkatiellä makasi vanhempi rouva ja hänen ympärillään oli useampi nuori äiti lapsineen. Pysähdyin tarjoamaan vettä, mutta naiset sanoivat vanhuksen kaatuneen ja ilmeisesti loukanneen itsensä. Keskenään he ihmettelivät, mitä pitäisi tehdä ja sattuuko joku olemaan terveydenhoidon ammattilainen. Kehotin soittamaan ambulanssin paikalle, vanha ihminen kun kaatuu niin siinä lonkka murtuu herkästi ja on paras kuvauttaa vammat.

Haltialan tilan olivat vallanneet koululaiset ja päiväkotilapset. Pitkäkosken jälkeen edellisen kerran polkemamme hiekkatien ikävät alamäet olivat minulle nyt ikäviä ylämäkiä, mutta mieluummin poljen ne näin päin.

Kartanonkoskelle poljettuani päätin poiketa Maijan luokse mehulle. Vaihdettuamme kuulumiset kävin kotona tankkaamassa ja lähdin uimaan Keravanjokeen, joka oli peittynyt tuomen pölisevään kukintaan. Sorsarouvalla oli peräti kahdeksan poikasta.

Rubert von Rusakko on löytänyt rouvan itselleen. Eiköhän meidän pihalla pian vilistä myös pikkupupuja...

lauantai 28. toukokuuta 2016

Pihapuuhia 2016

Honkanummi
Viime kesänä maalasimme talon ulkoseinät muutaman ystävämme avustamina. Tänä kesänä on vuorossa pitkään suunniteltu pihan kohennus. Ennen Italian matkaani pihaan pamahti naapureiden kanssa yhdessä tilattu multakuorma, josta he ottivat omansa ja suurin osa jäi meidän levitettäväksi. Tarkoitus on parantaa tienpuoleista piha-aluetta, se on kallion päällä kovin köyhää ja ohutta. Viime kesänä Hannu poisti siitä pyynnöstäni yhden turhan männyn, sen paikalle haluan kukka/yrttipenkin. Multaa riittää levitettäväksi myös takapihalle. Suunnitelmissa oli myös pihatien päällystäminen soralla, mutta kesä tuntuu taas kuluvan käsistä ilman moottoripyöräilyä ja muita viikonlopun huvituksia, joten jätämme sen ensi kesään. Kunhan saamme mullan levitettyä, reunakivet laitettua ja nurmikon istutettua, niin se saa riittää tämän kesän projektiksi.

Lauantaina piti olla aurinkoinen sää ja meidän piti tehdä moottoripyörälenkki Helsinkiin ja poiketa Kaisaniemeen Maailma kylässä -tapahtumaan. Sää pysyi kuitenkin pilvisenä ja Hannu keskittyi mullan levitykseen ja neukkupyöränsä operoimiseen, minä hain kesäkukat ja kävin Honkanummella. Kävin myös (turhaa) taistelua voikukkia vastaan. Iltapäivällä grillasimme ja söimme lammasta terassilla.

Sunnuntainakin oli pilvistä ja kun lähdimme pyörälenkille, alkoi tihkuttaa vettä. Hannu kääntyi takaisin ajamaan nurmikkoa, minä polkaisin vain Tikkurilan markkinoille, josta löysin uuden nahkalompakon Milanossa varastetun tilalle. Sää selkeni illaksi ja jatkoimme pihahommia.

Tällä viikolla olemme kääntäneet kaikki mahdolliset radiokanavat Helmi-radioon. Sieltä tulee vanhaa kunnon musiikkia.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Karnaistenkorven luontopolku, Lohja

Sain kutsun Ilonan iltakouluun, jossa koulupäivä korvattiin patikkaretkellä Karnaistenkorpeen. Onni halusi lähteä mukaan, kun tiesi kaverinsa Rasmuksenkin tulevan pikkuveljensä ja äitinsä kanssa. Kokoonnuimme Kisakallion parkkipaikalle, opettajat jakoivat oppilaille eväät ja tehtävät. Ilona valitsi oman ryhmänsä, jossa oli jo neljä aikuista ja useita lapsia, minä lähdin liikkeelle Lauran ja poikien kanssa.
http://www.outdoorsfinland.fi/reitti/karnaistenkorven-luontopolku/
 
Ilma oli mitä ihanin ja oli mukava kulkea metsäpoluilla ja pitkospuilla Italian kivisten mäkien jälkeen. Reitin varrella oli tehtäviä ja lapsille opetettiin havainnoimaan ympäröivää luontoa. Laavulla grillattiin makkarat ja juotiin kahvit. Oppilaat olivat yhtä mieltä, että koulupäivät voisi useimminkin viettää näin.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kukkiva kotiinpaluu

Ilola

Italiasta kotiin palattuani poimin monta kielokimppua omalta pihalta tuoksuttamaan sisätilojakin. Kielojen lisäksi pihalla kukkivat myös tulppaanit, tuomet, hedelmäpuut ja valkoiset sireenit. Voikukat ovat vallanneet nurmikkomme. Lauantaina testasin uudet Merrellit ja kävin kuvaamassa Ilolan upeat tulppaani-istutukset, jotka vetivät jo viimeisiään. Pasta- ja pizza-aterioiden jälkeen oli mukava päästä omalle pihalle syömään grilliherkkuja.

Haltiala
Sunnuntaina teimme kevään ensimmäisen Haltialan lenkin (32 km) flllareilla. Honda saa edelleenkin pölyttyä tallissa. Cinque Terren kivisten mäkien kapuaminen oli kohentanut kuntoa siihen malliin, etteivät ylämäet pistäneet pahasti puuskuttamaan. Haltialan tilalla olisi voinut grillata omiakin makkaroita, mutta polkaisimme kotiin grillaamaan ja nauttimaan aurinkoisesta kelistä.

Maanantaina fillaroin Tikkurilaan selvittämään asioita IF:n ja Nordean kanssa. Vakuutusvirkailija lohdutti, että reissumäärääni nähden oli vain tilastollinen tosiasia, että taskuvarkaus joskus sattuu kohdalleni. Kävin heittämässä talviturkin Keravanjokeen. Alivuokralaisellamme Sakari-oravalla on iloisia perheuutisia; kaksi uutta pienokaista, jotka nököttivät terassilla, kun tulin kotiin. Nyt ne ovat linnoittautuneet terassilla olevan puisen laatikon taakse piiloon. Paitsi että nyt jompi kumpi, Tiku tai Taku juoksi avoimesta ulko-ovesta keittiöön.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Arrivederci, bella Italia!


Italia, epilogi

Vaikkei kaikki mennytkään ihan putkeen, reissu oli hieno ja sujui suunnitelmien mukaan. Seuraavan kerran teen sen itselleni helpommaksi ja varaan lennot lähemmäs kohdetta. Vaikka pidänkin junamatkustamisesta, pitkät siirtymät vievät rahaa ja aikaa.

Harvoin olen viihtynyt kuutta vuorokautta samassa kohteessa, mutta Cinque Terressä olisin halunnut olla pidempäänkin. Patikkareittejä olisi riittänyt vielä käveltäväksi ja voihan niitä lepopäiviäkin välillä pitää. Uikkarit kulkivat turhaan mukana, uimarantoja ei juurikaan ollut ja merenkäynti oli melkoinen. Uimakausi tulee siis avattua vasta Vantaalla.

Majapaikkojen valinnassa onnistuin mielestäni hyvin, vaikka varasinkin halvimmat löytämäni. Luccan hostelli on perustettu vanhaan luostariin, jossa naiset ja miehet nukkuvat eri dormeissa, jopa pariskunnat. Siellä oli paljon pyhiinvaeltajia, jotka kulkevat Rooman reitin, vai mikä sen nimi ikinä onkaan. Keittiötä ei ole käytettävissä, sen sijaan hintaan sisältyi kattava aamiainen ja iltaisin oli avoinna arvostetun tuntuinen ravintola, jota minä en testannut.

Biassan majoitukseni oli vähän kauempana Cinque Terren kylistä, mutta ilmaisella shuttle bussilla sai kyydin Riomaggioreen ja takaisin aamuin, illoin. Paikallisbussi maksoi 1,50€, junakyyti pitkin rannikkoreittiä 4€. Hostellin asukkailla ei ollut keittiötä käytössään, mutta sieltä sai astioita ja toisessa oleskelutilassa oli pieni jääkaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Monet näyttivätkin syövän omia eväitään. Hostellin valmistama aamiainen maksoi 4,50€, siihen sisältyi jogurttia tuoreiden hedelmien, marjojen ja tumman suklaan kanssa, tuoremehu, pieni suolainen ja makea pala ja kahvi oman valinnan mukaan. Keittiö avasi iltakahdeksalta ja päivittäin oli myynnissä pastaruokia alkaen 7,50€. Lounaspaketin patikkaretkelle voi ostaa seitsemällä eurolla. Henkilökunta on erittäin mukavaa, mutta netti takkuili.

Milanon hostellini oli lähellä Loreton metroasemaa ja kävelymatkan päässä keskustasta. Sijainti on hiljainen, samoin olivat dormiasukkaat. Oleskelutilassa on kahviautomaatti, teetä ilmaiseksi ja ilmeisesti jonkunlainen aamiainen tarjolla johonkin hintaan. Huonoa oli henkilökunnan kehno kielitaito, varsinkin jos apua tarvitsi. Nopea nettiyhteys.

Italia on (minulle) kallis maa ja ylitinkin budjettini jo ennen taskuvarkautta. Asioiden hoitaminen tuntuu olevan joskus kovin hankalaa, ihmiset eivät ole niin ystävällisiä ja joustavia, mihin olen tottunut reissuillani (vrt. vaikka Espanja). Minä haluan Albaniaan!

Taskuvarkaus

Olen tehnyt noin 80 ulkomaanreissua, koskaan en ole joutunut taskuvarkaiden uhriksi, tosin sitä on useasti yritetty Lissabonissa ja Delhin lentokentällä ilmeisesti henkilökunta tyhjensi rinkastani lukitsemattomat taskut.

Heti, kun saavuin Milanoon ja lähdin metrolla kahden pysäkin päässä olevaan majapaikkaani, olkalaukustani vietiin lompakkoni (sisältäen rahat, Mastercard ja vakuutuskortit). Tiedä sitten, olinko loppumatkasta jo niin rentoutunut, etten osannut varoa vai luotinko liikaa laukkuni vetoketjuihin, joka tapauksessa voin syyttää siitä vain itseäni. Olisi pitänyt pistää rahat ja kortit parempaan talteen. Luultavasti teon takana oli teini-ikäinen tyttöryhmä, joka tunki vierelläni täyteen metrovaunuun. Onneksi varkaalle kelpasi vain lompakkoni, ilman puhelinta olisin ollut todella hädissäni. Heti, kun huomasin varkauden, kuoletin luottokorttini. Toivon, että matkavakuutukseni korvaa edes osan menetyksestä.

Olin tapahtuneesta vihainen ja nolo, mutta äitinä ja isoäitinä vielä enemmän huolissani näistä nuorista. Vaikkeivat he olekaan Jumalaa pelkääviä katolilaisia, pistää miettimään minkälaisen kotikasvatuksen he ovat saaneet, eikö heillä ole lainkaan omaatuntoa tai kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Ja mitä heistä tulee isoina, paatuneita rikollisiako? Tapahtumapäivänä mieli oli herkässä, onneksi sain lohtua toiselta dormiasukkaalta ja puhelimen päässä Hannulta.

Viimeinen reissupäivä Milanossa

Perjantaina taivas oli pilvetön ja sää helteinen. Pakkasin tavarani ja jätin ne respan hoiviin. Kävin tsekkaamassa tarvitsemani bussipysäkit ja lähdin keskustaan. Tein taas tunnin turhan harhailun jossain keskustan toisella puolella. Ei pitäisi luottaa suuntavaistoon, jota ei edes ole, vaan katsoa koko ajan karttaa. Kun löysin Duomon, osasinkin siitä jo takaisin. 

Venice Pizzeria-Ristorante
Jäin lounaalle Venice Pizzeria-Ristoranteen ja kahville Ejao' Bistron terassille lähelle hostelliani. Hain tavarani ja menin bussi 92:lla Piazza Emilialle ja siitä bussi 73:lla suoraan Linaten kentälle. En ole varma onko laillista tulla kaksi siirtymää samalla lipulla (1,50€), eiköhän siinä ole 60-90 minuutin voimassaoloaika. Todella toimiva systeemi tulla keskustasta kentälle, aikaa meni puolisen tuntia. 

Piazza Emilia, bussi 73:n pysäkki
Ongelmani jatkuivat vastaanottotiskillä. Paluulentoni Amsterdamiin hoiti Alitalia ja virkailija sanoi, etten ole maksanut matkatavaramaksua. Minulla oli printattuna KLM:n varaus, jossa mainitaan hinnan sisältävän matkatavaramaksun, mutta suomeksi. En tiennyt, olisinko ratkennut nauramaan vai itkemään. Onneksi kohdalle sattui (ensimmäinen) ystävällinen italialainen virkamies ja hän tulosti minulle liput.

Kotimatka meni nopeasti, vaihtoaika Amsterdamissa oli lyhyt ja KLM:n lennolla oli tarjolla pizzaa ja punkkua. Tunsin itseni pieneksi hiirulaiseksi, kun istuin kahden todella isokokoisen miehen välissä.

Vantaalla oli vielä puolenyön jälkeen lämmintä. Kotipihan kielot olivat odottaneet minua ja vasta aloittavat kukintaansa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ryöstettynä Milanossa!

Onneksi sitä käteistä ei ollut enää paljon jäljellä, kun minut ryöstettiin Milanon metrossa. Siinä meni myös Mastercard ja vakuutuskortit. Kuoletin korttini heti enkä tajunnut, että olisin tarvinnut sitä majoittumiseeni. Hannu tuli apuun ja lähetti hostellin sähköpostiin oman korttinsa numeron, hänen passinsa kuva minulla onkin kuvattuna läppärille. Puhelin kuumana olen yrittänyt saada rahansiirron johonkin paikalliseen pankkiin tai Mastercard-pisteeseen, lupasivat sen onnistuvan 24 tunnin aikana.

Puhelin ja kamera eivät kelvanneet taskuvarkaalle. Taisi olla nuori tyttö, joka tunki metrossa iholleni. Saatuani petini dormista lähdin kävelemään kohti keskustaa. Jotenkinhan tämä aika on kulutettava, vaikka sitten rahattomanakin. Tosin kannattaisi säästää energiaa, kun en tiedä, koska saan syötävää seuraavan kerran. Olen huono kerjäämään, mutta toivoin kuulevani jostain suomen kieltä ja voivani kysyä lyhytaikaista lainaa. Saattoi joku suomalainen pariskunta tullakin vastaan, mutta mehän olemme tunnetusti kovin hiljaisia.

Kävelin Parco Indro Montanelliin, jossa levähdin hetken. Puistossa oli paljon lapsiperheitä ja pussailevia pariskuntia (myös miespareja). Siitä olikin lyhyt matka pyhimpään keskustaan, kävin kuvaamassa Duomon ja Galleria Vittorio Emanuellen. Nyt on tämän kaupungin suurimmat nähtävyydet katsottu ja palasin mutkitellen takaisin hostelliin. Dormini oli edelleen tyhjä, joten rahan vippaaminen ei onnistunut. Kaikkien pastojen, friteerattujen mustekalojen ja oluiden jälkeen onkin hyvä pitää vähän paastoa. Jos joku olisi yrittänyt ottaa viikon vanhan vesipulloni, olisin taatusti raivostunut. Onneksi vesipullon voi täyttää monessa paikassa ja vesi on hyvän makuista. Mittari näytti +27, ehkä siinä oli pari astetta liioittelua.

Henkilökunta (joka ei puhu englantia) kehtasi syödä illallistaan oleskelutilassa, minä olin viimeksi syönyt aamiaisen! Biassassa minulle olisi luultavasti kerätty kolehti tai olisin saanut syödä hostellin keittiöstä velaksi.

Sain pari pitkää puhelua Mastercardilta ja ohjeet, miten nostaa rahat jostain Western Unionin toimipisteessä, jossa toimii quick cash. Katsoin netistä, että WU oli jo sulkenut tältä päivältä. Dormin toinen asukas, vanhempi ranskalaisrouva palasi kaupungilta ja lainasi minulle ystävällisesti 20€, että pääsen syömään. Tämä on yksi niistä dormiasumisen hyvistä puolista, ei ikinä onnistuisi hotellissa asuessaan. Dieetti loppui siihen ja kävin pizzalla lähistöllä aasialaisten pitämässä Ristorante Pizzeria Spontini 6:ssa, jonka asiakkaat minun lisäkseni olivat italialaisia. Myöhään illalla Martercardilta vielä soitettiin ja varmistettiin, että kaikki on ok. Julian taisi olla huolissaan, miten mummo maailmalla pärjää.

Express?
Aamulla satoi rankasti. Kävin suihkussa, jätin dormikaverini nukkumaan ja menin läppärin kanssa oleskelutilaan. Siellä oli jonkunlaista aamiaisentynkää tarjolla, kysyin kuuluuko se huonehintaan. Ei kuulunut, mutta Simo (ainakin siivooja simotteli koko ajan) kehotti ottamaan tarjolla olevaa mehua, korppuja hillolla ja teetä. Hyvänhyvyyttään toivat minulle vielä suklaacroissantin.

Sade taukosi aamupäivällä ja kävelin lähimpään Western Unionin toimipisteeseen. Poika löysi koneelta antamani numerosarjan avulla rahavaraukseni, jossa näkyi summa ja passini tiedot. Olivat p**keleet Mastercardilla unohtaneet laittaa siihen toisen etunimeni, eikä virkailija voinut antaa minulle rahojani. Näin on säännöt Italiassa. Allora!

Kesti neljä pitkää tuntia ja monta (minulle) kallista puhelua, ennen kuin iltapäivällä vihdoin sain rahani. Olihan se hienoa viettää viimeinen Italia-päivä jonkun karvaranteen konttorissa. Olisinpa huomannut ottaa kirjan mukaan. Pliis, älkää antako lapsillenne ainakaan kolmea etunimeä, niistä on vain haittaa! Odotellessani juttelin matkoista mukavan sveitsiläismiehen kanssa, sillä aikaa kun hän odotti mallimittaisen ukrainalaisen tyttöystävänsä selvittävän rahansiirtoaan Ranskaan (ensimmäinen yritys oli mennyt pieleen, kun vanhempi virkailija puhui/ymmärsi niin huonosti englantia). Mies kysyi, kauanko olen odottanut rahojani ja kun vastasin olevani jo oluen tarpeessa, tämä antoi minulle vitosen. Tämähän alkaa toimia!

WU-piste piti lounastauon ja ajoi minut ulos. Hetken kuluttua Missourista soitettiinkin ja sain uuden numerokoodin nostolleni. Toimiston avautumista odotellessani kävin saamallani vitosella kahvilassa, loput annoin kerjäläiselle, mitä en juuri koskaan tee, mutta pitäähän hyvän antaa kiertää.

Stazione Centrale F.S.
Saatuani vihdoin rahani lähdin kävelemään alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti rautatieaseman ohi Isolan työläiskaupunginosaan. Harmillista, että lounasaika oli jo ohi ja kaikki ristorantet ja trattoriat kiinni. Lähempänä keskustaa jäin Cafè Divo'siin syömään Bresaloa e scaglie di grana -salaatin ja straccetti di pollo don verduran. Kannatti odottaa!

Divo's Cafè
Sää oli muuttunut koleaksi, paikalliset kulkivat kaduilla varustautuneina toppatakkeihin ja talvisaappaisiin. Pyöriessäni (kirjaimellisesti, sillä kierrän aina ympyrää johtuen koipieni eri pituudesta) keskustassa yritin vältellä vesilätäköitä ja pitää kenkäni kuivina. Pitääkö laittaa rautatieasemat ja muut rakennukset niin samanlaisiksi, meneehän tässä vähemmästäkin suuntavaistoton ihminen sekaisin.

Kävin tsekkaamassa puiston, jonka pysäkiltä pitäisi huominen bussini Linaten lentokentälle päin lähteä. Minun oli tarkoitus testata Milanon aperitivoja, mutta söin lounaan niin myöhään, että hain kaupasta hedelmiä ja punkun, jonka jaoin ranskalaisrouvan kanssa maksettuani hänelle ensin velkani. Oikeasti hän on Algeriasta kotoisin. Ihanaa syödä italialaisomenoita ilman minkäänlaisia allergiaoireita!
 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Lepopäivä Riomaggioressa

Vai että lepopäivä! Aamiaisen syötyäni lähdin kymmenen shuttle bussilla Riomaggioreen, kävelin varvastossuillani alas juna-asemalle ostamaan junalippua Milanoon, mitä en saanut, ainoastaan Levantoon saakka. Loppumatka tulee taas olemaan arvoitus. Istahdin puistonpenkille kirjoittamaan kortit, kävelin keskustan yläpuolelle etsimään postitoimiston ja palasin keskustaan terassioluelle.
 
Menin lounaalle Veciu Muin Ristoranteen. Tarkoitukseni oli syödä salaatti, mutta sorruin taas fritto mistoon ja erinomaiseen 5 Terre -valkoviiniin. Kortilla maksaminen ei tässä paikassa onnistunut, käteinen alkaa olla vähissä.

Kulutin vielä aikaa keskustassa, ostin tuliaisiksi sitruunasaippuoita ja lyhyen sadekuuron aikana menin pienen kirkon suojaan.

Kirkon vieressä oli bussipysäkki, mutta 14.26 bussia ei vain kuulunut. Kävelin mäen päälle infoon kysymään, mikä mättää ja sain tietää, että tietöiden takia bussi ei ajakaan keskustaan, vaan pyörähtää ainoastaan yläkylällä. Pikkuisen otti pattiin, mutta ei auttanut kuin kävellä flip flopeilla pari kilometriä päätien varteen ja ruveta liftaamaan. Minut keräsi kyytiinsä saksalaisrouva, joka nykyään asustaa perheensä kanssa La Speziassa. Meillä olikin mukava keskustelu kaupungin arkkitehtuurista (joka tuo minun mieleeni espanjalaiskaupungit, mutta sain siihenkin selityksen) ja hän päätti viedä minut Biassan tienhaaraan saakka, vaikka se tekikin hänelle lisämutkan.

Kotiuduttuani kävin suihkussa, huuhtaisin alusvaatteet ja heitin hyvin palvenneet Merrellit roskikseen. Ennen seuraavaa patikkareissua on joka tapauksessa ostettava uudet. Onnistuin sulkemaan itseni takapihalle, kun vein pyykkini narulle, onneksi pääovi oli auki. Hostelilla ei tainnut taaskaan olla muita kuin respan neiti ja minä. 

Viimeisen illan ikävissäni tein vielä lyhyen kävelykierroksen kotikylälläni.