Arrivederci, bella Italia!

Italia, epilogi

Vaikkei kaikki mennytkään ihan putkeen, reissu oli hieno ja sujui suunnitelmien mukaan. Seuraavan kerran teen sen itselleni helpommaksi ja varaan lennot lähemmäs kohdetta. Vaikka pidänkin junamatkustamisesta, pitkät siirtymät vievät rahaa ja aikaa.

Harvoin olen viihtynyt kuutta vuorokautta samassa kohteessa, mutta Cinque Terressä olisin halunnut olla pidempäänkin. Patikkareittejä olisi riittänyt vielä käveltäväksi ja voihan niitä lepopäiviäkin välillä pitää. Uikkarit kulkivat turhaan mukana, uimarantoja ei juurikaan ollut ja merenkäynti oli melkoinen. Uimakausi tulee siis avattua vasta Vantaalla.

Majapaikkojen valinnassa onnistuin mielestäni hyvin, vaikka varasinkin halvimmat löytämäni. Luccan hostelli on perustettu vanhaan luostariin, jossa naiset ja miehet nukkuvat eri dormeissa, jopa pariskunnat. Siellä oli paljon pyhiinvaeltajia, jotka kulkevat Rooman reitin, vai mikä sen nimi ikinä onkaan. Keittiötä ei ole käytettävissä, sen sijaan hintaan sisältyi kattava aamiainen ja iltaisin oli avoinna arvostetun tuntuinen ravintola, jota minä en testannut.

Biassan majoitukseni oli vähän kauempana Cinque Terren kylistä, mutta ilmaisella shuttle bussilla sai kyydin Riomaggioreen ja takaisin aamuin, illoin. Paikallisbussi maksoi 1,50€, junakyyti pitkin rannikkoreittiä 4€. Hostellin asukkailla ei ollut keittiötä käytössään, mutta sieltä sai astioita ja toisessa oleskelutilassa oli pieni jääkaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Monet näyttivätkin syövän omia eväitään. Hostellin valmistama aamiainen maksoi 4,50€, siihen sisältyi jogurttia tuoreiden hedelmien, marjojen ja tumman suklaan kanssa, tuoremehu, pieni suolainen ja makea pala ja kahvi oman valinnan mukaan. Keittiö avasi iltakahdeksalta ja päivittäin oli myynnissä pastaruokia alkaen 7,50€. Lounaspaketin patikkaretkelle voi ostaa seitsemällä eurolla. Henkilökunta on erittäin mukavaa, mutta netti takkuili.

Milanon hostellini oli lähellä Loreton metroasemaa ja kävelymatkan päässä keskustasta. Sijainti on hiljainen, samoin olivat dormiasukkaat. Oleskelutilassa on kahviautomaatti, teetä ilmaiseksi ja ilmeisesti jonkunlainen aamiainen tarjolla johonkin hintaan. Huonoa oli henkilökunnan kehno kielitaito, varsinkin jos apua tarvitsi. Nopea nettiyhteys.

Italia on (minulle) kallis maa ja ylitinkin budjettini jo ennen taskuvarkautta. Asioiden hoitaminen tuntuu olevan joskus kovin hankalaa, ihmiset eivät ole niin ystävällisiä ja joustavia, mihin olen tottunut reissuillani (vrt. vaikka Espanja). Minä haluan Albaniaan!

Taskuvarkaus

Olen tehnyt noin 80 ulkomaanreissua, koskaan en ole joutunut taskuvarkaiden uhriksi, tosin sitä on useasti yritetty Lissabonissa ja Delhin lentokentällä ilmeisesti henkilökunta tyhjensi rinkastani lukitsemattomat taskut.

Heti, kun saavuin Milanoon ja lähdin metrolla kahden pysäkin päässä olevaan majapaikkaani, olkalaukustani vietiin lompakkoni (sisältäen rahat, Mastercard ja vakuutuskortit). Tiedä sitten, olinko loppumatkasta jo niin rentoutunut, etten osannut varoa vai luotinko liikaa laukkuni vetoketjuihin, joka tapauksessa voin syyttää siitä vain itseäni. Olisi pitänyt pistää rahat ja kortit parempaan talteen. Luultavasti teon takana oli teini-ikäinen tyttöryhmä, joka tunki vierelläni täyteen metrovaunuun. Onneksi varkaalle kelpasi vain lompakkoni, ilman puhelinta olisin ollut todella hädissäni. Heti, kun huomasin varkauden, kuoletin luottokorttini. Toivon, että matkavakuutukseni korvaa edes osan menetyksestä.

Olin tapahtuneesta vihainen ja nolo, mutta äitinä ja isoäitinä vielä enemmän huolissani näistä nuorista. Vaikkeivat he olekaan Jumalaa pelkääviä katolilaisia, pistää miettimään minkälaisen kotikasvatuksen he ovat saaneet, eikö heillä ole lainkaan omaatuntoa tai kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Ja mitä heistä tulee isoina, paatuneita rikollisiako? Tapahtumapäivänä mieli oli herkässä, onneksi sain lohtua toiselta dormiasukkaalta ja puhelimen päässä Hannulta.

Lucca, Toscana

No ei mennyt taaskaan niin kuin Strömsössä. Juuri ennen Firenzeä juna jäi odottamaan muutamaksi minuutiksi raiteelle ja haaveilemani Luccan juna ehti lähteä. Seuraava ”lähijuna” lähti puolen tunnin kuluttua ja pysähtyi lähes kaikille asemille antaakseen tilaa pitkänmatkan junille. Luccaan päästyäni olin janoinen, nälkäinen, väsynyt, hikinen ja eksynyt. Pariin kertaan kysyttyäni ja kaupunkikartan saatuani löysin vihdoin Ostello San Fredianon. Hieno, sokkeloinen vanhaan luostariin tehty hostelli, jossa tulen taatusti viihtymään. Heti kadutti, että varasin vain kaksi yötä, varsinkin kun ensimmäinen matkapäivä oli jo lähes käytetty. Vein tavarat dormiin, kävin pikapesulla ja lähdin jo matkan varrella huomaamaani boheemille pikkupiazzalle, jossa porukka istui penkeillä ja kivetyksillä lasit käsissään. Italia yllättää olutvalikoimallaan. Taisi olla joku homobaari, josta ostin hyvän X-Ray Premieum Porterin itselleni tervetulo-olueksi.

Kuten kuvista saattaa arvata, olen kaarifriikki. Aurinko oli jo laskenut, ilma oli leppoisa ja kaupunki kaunis. Kadut olivat hiljentyneet, mutta ravintolat ja terassit täynnä. Istuin Piccolo Osteria Lucca Drenton terassille illalliselle. Mukavaa musiikkia, sijainti lähellä majapaikkaani ja hyvät tarjoilut. Ensimmäinen matkapäivä oli ollut turhankin pitkä; aamukuudelta kentälle ja vasta iltakahdeksalta majapaikkaan. Palasin kämpille suihkuun ja mukavaan oleskelutilaan kirjoittelemaan. Siellä voisi vaikka joogata itsekseen, jos viitsisi.

http://www.ostellolucca.it/hostel/home.php

Kolme daamia dormissani olivat hyvin hiljaisia. Joku hipsi aamulla suihkuun ja pakkasi tavaransa. Nousin minäkin kahdeksalta suihkuun ja hintaan kuuluvalle aamiaiselle. Seurakseni sain hollantilaisnaisen, joka kävelee Amsterdamista Roomaan, aikaa hän on varannut vaellukselleen 100 päivää. Sää ei tänään suosi hänen matkaansa, sillä ulkona satoi. Toivottavasti ilma kirkastuu, että pääsen kuvaamaan tätä kaunista kaupunkia. 

Aamiaisen jälkeen lähdin etsimään lyhintä kävelyreittiä juna-asemalle. Ostin lipun huomiselle Riomaggioreen (open ticket, voimassa kuukauden). Ehkä Lucca on kuitenkin niin pieni, ettei tähän kannata montaa päivää uhrata, niin kaunis kuin onkin. Etsin Torre Guinigin, mutta sää oli edelleen pilvinen ja jätin sinne kapuamisen seuraavaan kertaan. Katedraalin tornikin oli remontissa.

Jäin Piazza Anfiteatron Forst Barin terassille Forst-oluelle. Joku arabi-intialainen musiikki minut siihen houkutteli. Aukio on kaupungin eniten kuvattu turistikeskittymä ja sen olivat vallanneet päiväturistit, opastetut ryhmät ja luokkaretkeläiset. Tuli taas todistettua, että kun yksi (siis minä) istuu terassille, heti tulee perässä 10 hengen ryhmä kahville/oluelle. Plus parit pariskunnat.

Etsin vielä etukäteen katsomani Canuleia Trattorian. Tosin useimmiten menen randomina matkan varrelle osuvaan ruokapaikkaan, etukäteistutkimuksista huolimatta. Palasin kämpille ja sään kuivahdettua jäin viinilasilliselle hostellin kauniiseen puutarhaan. Sen ulkopuolella, muurin päällä on kävelytie, jota lenkkeilijät, pyöräilijät ja poljettavat tuktukit kiertävät. Dormiin oli jäänyt vain yksi tyttö seurakseni, mutta äänistä päätellen saamme seuraa jostain saksalaisesta kouluryhmästä.

Onneksi eivät tulleet meidän dormiimme, vaan lapsukaiset sijoitettiin alakertaan. Olin juuri nukahtamassa siestalle, kun sain seurakseni harmaahiuksisen rouvan Kanadasta ja pari pyhiinvaeltajaa. Heistä tuskin on haitaksi. 

Lähdin kiertämään kävellen kaupungin muurin ympäri. Sieltä oli hyvät näkymät kauniisiin puistoihin, piazzoihin, parvekkeille ja terasseille. Ei ollut vielä illallisaika, kävin aperitivo-oluella (Green Petrol black Ipa) eilen löytämälläni Via Michele Rosilla. Canuleia Trattoria oli tietenkin varattu jollekin isolle ryhmälle, tein vielä kävelykierroksen keskustassa ennen kuin jäin L'oste di Luccan terassille pizzalle.

Syödessäni alkoi ukkostaa ja sataa kaatamalla. Salamana paikalla oli aasialainen mies myymässä sateenvarjoja. Hetkeä aiemmin hän oli kierrellyt pöytien välissä myymässä ruusuja. Laskun maksettuani kysyin tarjoilijalta pientä muovikassia nahkakenkiäni varten. Olin sen verran lähellä hostellia ja ilma oli lämmin, että mieluummin säästän kengät ja kävelen paljain jaloin. Pyynnöstäni tehtiin iso numero ja henkilökunta kaivoi jostain kaksi jätesäkkiä, toisen tavaroilleni ja toisesta taiteiltiin minulle sadetakki, joka puettiin päälleni.

Italia mielessäin

Odotukseni tulevaa Italian reissua kohtaan sen kun kasvavat. Pientä jännitystä aiheuttaa julkisen liikenteen yhteyksien toimivuus ja aikataulutus, varsinkin ensimmäisen matkapäivän osalta. Tein taas reissun vaikeammaksi varaamalla lennot Milanoon, en Firenzeen. Minkäs sitä pihiydelleen mahtaa. Edullisemmat lennot karkasivat käsistä, kun Anna vielä loppuvuodesta mietti mukaan lähtemistä. Tilannetta helpottaa kohteiden vähyys ja se, ettei minulla pitäisi olla aikaisia aamulähtöjä. Voin siis lomailla 10 päivää ilman stressiä. Tarkoitukseni on tutustua Luccaan, Cinque Terreen ja Milanoon. Koska lähden reissuun yksin, varasin kaikki majoitukset dormeista.

Maaliskuisen Andalusia-kierroksen sää lämpeni loppua kohden, eiköhän Italiassa ole jo shortsikelit toukokuussa, varsinkin jos ei sada. Sateen sattuessa jätän patikoinnin väliin. Korkealla odotusten listallani ovat maisemien ja liikunnan lisäksi paikalliset ihmiset ja hyvä ruoka. Edelleenkään en osaa italiaa muuta kuin huudahduksen ”Allora!”

Kun nyt innostuin Italiasta, tilasin Amazon.comilta Lonely Planetin Italy-oppaan. Nino Rotan ja Ennio Morriconen elokuvamusiikkia kuunnellen selasin opasta ja ihastelin netissä matkakohteiden ja majoitusten kuvia.

Nyt on vain niin ikävästi, että vuoden 2011 syystulvien jäljiltä osa kävelyreiteistä on edelleen suljettuna, varsinkin ne upeimmat, rannikkoa myötäilevät polut. Muuten patikkareittejä kyllä riittää ja eiköhän kuvia kauniista kylistä saa otettua joltain näköalatasanteeltakin.

http://www.parconazionale5terre.it/Esentieri-outdoor.php