Lepopäivä Riomaggioressa

Vai että lepopäivä! Aamiaisen syötyäni lähdin kymmenen shuttle bussilla Riomaggioreen, kävelin varvastossuillani alas juna-asemalle ostamaan junalippua Milanoon, mitä en saanut, ainoastaan Levantoon saakka. Loppumatka tulee taas olemaan arvoitus. Istahdin puistonpenkille kirjoittamaan kortit, kävelin keskustan yläpuolelle etsimään postitoimiston ja palasin keskustaan terassioluelle.

 

Menin lounaalle Veciu Muin Ristoranteen. Tarkoitukseni oli syödä salaatti, mutta sorruin taas fritto mistoon ja erinomaiseen 5 Terre -valkoviiniin. Kortilla maksaminen ei tässä paikassa onnistunut, käteinen alkaa olla vähissä.

Kulutin vielä aikaa keskustassa, ostin tuliaisiksi sitruunasaippuoita ja lyhyen sadekuuron aikana menin pienen kirkon suojaan.

 

Kirkon vieressä oli bussipysäkki, mutta 14.26 bussia ei vain kuulunut. Kävelin mäen päälle infoon kysymään, mikä mättää ja sain tietää, että tietöiden takia bussi ei ajakaan keskustaan, vaan pyörähtää ainoastaan yläkylällä. Pikkuisen otti pattiin, mutta ei auttanut kuin kävellä flip flopeilla pari kilometriä päätien varteen ja ruveta liftaamaan. Minut keräsi kyytiinsä saksalaisrouva, joka nykyään asustaa perheensä kanssa La Speziassa. Meillä olikin mukava keskustelu kaupungin arkkitehtuurista (joka tuo minun mieleeni espanjalaiskaupungit, mutta sain siihenkin selityksen) ja hän päätti viedä minut Biassan tienhaaraan saakka, vaikka se tekikin hänelle lisämutkan.

Kotiuduttuani kävin suihkussa, huuhtaisin alusvaatteet ja heitin hyvin palvenneet Merrellit roskikseen. Ennen seuraavaa patikkareissua on joka tapauksessa ostettava uudet. Onnistuin sulkemaan itseni takapihalle, kun vein pyykkini narulle, onneksi pääovi oli auki. Hostelilla ei tainnut taaskaan olla muita kuin respan neiti ja minä. 

Viimeisen illan ikävissäni tein vielä lyhyen kävelykierroksen kotikylälläni.

Manarola ja Riomaggiore

Manarola

Hyppäsin aamulla shuttle bussista pois Manarolan tienhaarassa ja kävelin lähes koko matkan maantietä pitkin (4 km). Ajattelin säästää eilen rasittuneita jalkojani ja kävellä tänään vain tasamaalla. Tunnelilta en säästynyt tälläkään matkalla. Manarola on kaunis pikkukylä ja täynnä turisteja, ei mitenkään yllättävää.

Manarola

Aamupäivän aurinko oli kuvaamisen kannalta väärässä suunnassa, tänne pitäisi tulla auringonlaskun aikaan. Kävelin opasteiden ohjaamana Via dell' Amoren suuntaan, mutta se on vielä suljettuna kivivyöryjen takia. Se olisi ollut hieno reitti takaisin Riomaggioreen. 

Manarola

Palasin keskustaan ja lähdin sittenkin kapuamaan rappuja ylös vuorelle ja toista kautta alas Riomaggioreen. No can do, minkäs sitä itselleen mahtaa. Reidet huusivat Hoosiannaa jyrkässä ylämäessä ja korkeissa kivirapuissa, jotka olivat lähes liikaa lyhyille jaloilleni. Onneksi kuitenkin tein sen näin päin, laskeutuminen Manarolaan näytti hengenvaaralliselta, silti reitillä tuli vastaan myös lapsia ja vanhempaa väkeä kävelysauvoineen (siis vielä vanhempia kuin minä). Jalkinevalikoimaa oli taas laidasta laitaan; yksi japanilaispari tuli vastaan flip flopeilla. 

Manarola

Maisemat olivat kyllä huikeat, varsinkin kun aurinko paistoi. Mitähän tämä on kesällä, kun on +40 astetta ja polut ruuhkaisia? Kirkonkellot saattoivat minut matkaan kun lähdin Manarolasta ja toivottivat tervetulleeksi Riomaggioressa.

Riomaggioren juna-asema

Päästyäni Riomaggioreen suuntasin suoraan Vertican Barin terassille päivittäiselle tummalle oluelleni. Hetken harkitsin salaatin tilaamista, mutta sitähän saa kotonakin, paistettuja mustekaloja harvemmin. Juttelin naapuripöydän ruotsalaispariskunnan kanssa vaellusreiteistä, ennen kuin hain Tutti Frittistä tötteröllisen noita merenherkkuja.

Riomaggiore

Käväisin taas pikkusatamassa. Eivät kaikki pelkää kylmää vettä tai aallokkoa, sillä jyrkältä kallionlaelta paikalliset nuoret miehet sukelsivat mereen ja kiipesivät sen jälkeen takaisin pitkin kallion kylkeä. Hullun hommaa! Hain kaupasta Chiantin ja palasin paikallisbussilla Biassaan. 

Riomaggiore

Hostelli oli hiljainen, taisi olla vain respan tyttö paikalla. Tullessani sain veloituksetta pyyhkeen ja aina, kun tunisialainen siivooja vie sen mennessään, käyn hakemassa uuden puhtaan pyyhkeen. Huuhtaisin päivän pyykit, kävin suihkussa ja menin lasilliseni kanssa kirjoittelemaan valoisaan oleskelutilaan, jonka ikkunaseinistä voi ihailla ympäröivää maisemaa.

Biassa

Olen nyt nähnyt kaikki viisi Cinque Terren kylää. Kävelemättä jäi vain Manarola-Corniglia -väli. Se, samoin kuin Via dell' Amore jäävät seuraavaan kertaan. Huomenna yritän löytää sen pahuksen Porto Veneren. 

Johtuiko sitten sunnuntaista vai kokin kuumasta seurustelusuhteesta, että keittiö avattiin vasta kahdeksan jälkeen. Pastan valmistumista odotellessani sain lämpimät leivät viinin seuraksi. Teneriffalaisetkin olivat käyneet Manarolassa ja osuneet romanttiseen kosintahetkeen, joka oli saanut spontaanit ablodit. Kun kuuntelin Gabrielin puhetta, vasta nyt huomasin, että hän puhui englantia kuin joku mumbailainen. He kertoivat olleensa kolme vuotta Englannissa, ehkä Gabriel oli ollut töissä jossain intialaisravintolassa?

Eksynyt Liguriaan?

Biassa

Yöllisen sateen jäljiltä ilma oli sumuinen, mutta näytti kirkastuvan. Oli siis pyykkipäivä. Kysyin respalta reittiä Porto Venereen ja lähdin kävelemään ajotietä ylöspäin. Ja aina vain ylöspäin, kunnes ohitin kukkulan päällä olevat radiomastot. En löytänyt Porto Venereen mitään opasteita, mutta matka itsessään oli varsin mukava. Tie mutkitteli metsän keskellä, sen varrella olevat kukat ja kukkivat puut tuoksuivat aamupäivän raikkaudessa huumaavasti. 

Tieltä lähti merkitty polku kohti La Speziaa. Ilahduin, kun huomasin pudonneitten koivun kukintojen peittävän polkua. En ole tarvinnut antihistamiinia sen jälkeen, kun tulin Italiaan. Ei ole kovin viisasta lähteä yksin lähes umpeen kasvaneelle, liukkaalle ja kiviselle metsäreitille, jota kaikesta päätellen juuri kukaan ei käytä. Kompuroituani metsän läpi päädyin takaisin maantielle. Hetken päästä tienviitta ohjasi minut mukavalle, tasaiselle hiekkatielle, joka sekin päätyi metsään, mäkiin ja korkeisiin rappuihin. 

Yksin käveleminen on mukavan meditatiivista puuhaa. Sen kun pistää tossua toisen eteen, mikäli jalat ovat kunnossa. Voi miettiä omiaan tai tyhjentää mielensä, puhua tai hyräillä itsekseen. Mitään korvanappimusiikkia ei tarvita, kun linnut pitävät omaa konserttiaan.

La Spezia

Olin jo lähellä La Speziaa, kun näin ensimmäisen tienviitan Porto Venereen. Siinä ei mainittu matkan pituutta eikä aikaa, oletin sen olevan jossain lähellä. Vähän ihmettelin, kun polku jatkui metsään ja ylöspäin, eikö Porton pitäisi olla lähellä merta? 

Biassa

Jossain puiden siimekseksessä vilkkui mukavan näköinen, pieni kylä. Ehkä sieltä saa lounaan ja bussikyydin Porto Venereen? Se mielessäni jatkoin läpi metsän ja piikkisten ruusupuskien. Yli purojen ja korkeiden rappusten. Saapuessani vihdoin kylään tuli jotenkin tuttuuden tunne. Eikä mikään ihme, sillä olin tuntien patikoinnin jälkeen palannut Biassaan!

Aurinko paistoi, minulla oli aikaa ja kävelemäänhän olin tänne tullut. Kävin respassa varaamassa 18.00 paluubussin Riomaggioresta. Kun sinne suuntaan ei kohdalle sattunut bussia, lähdin kävelemään (8 km). Kahdessa tunnelissa oli kapeat jalkakäytävät. Matkan varrella oli huikeat näköalat merelle ja Riomaggioreen. Raput johtivat pieneen poukamaan, jossa istui porukkaa. Kukaan ei tuohon merenkäyntiin uskaltaudu uimaan.

Vihdoin sain ansaitsemani oluen, joka vaati 20 km ja kuusi tuntia kävelyä. Ostin Tutti Frittistä pahvitötteröllisen friteerattuja mustekaloja. Oli pakko lähettää tiskistä kuva Hannulle.

Syötyäni kalamarit löysin piilosta pienen venesataman. 

Palasin 18.00 shuttle bussilla Biassaan, kävin suihkussa ja asetuin läppärin kanssa oleskelutilaan. Tilasin keittiöstä merellisen pastan, johon oli lisätty pähkinöitä. Amerikkalaiset asukkaat halusivat katsoa "Vicky, Cristina, Barcelona" -leffan, seurakseni sain teneriffalaiset kämppikseni. Kävin varaamassa bussikyydin aamulla Riomaggioreen ja illalla takaisin, aikomuksenani kävellä Manarolaan. Respan poika väitti jo osaavansa kirjoittaa nimeni oikein.

Biassa hostellin oleskelutilan ikkunasta katsottuna.

Riomaggiore ja Biassa

Riomaggiore

Biassa

Pyhiinvaeltajat menivät aikaisin nukkumaan ja heräsivät aamulla aikaisin. Kävin aamiaisella ennen koululaisinvaasiota. Dormiin jäivät kanadalaisrouva ja tyttö Brasiliasta. Molemmilla on usemman viikon Euroopan reissu meneillään. Vaihdoin junaa Viareggiossa ja La Speziassa. Kun juna puski ulos tunnelista ja meri tuli näkyviin, koko vaunullinen huokaisi. Perillä tuuli kovasti. Kävin turisti-infossa, kävelin tunnelin läpi ja ylös Riomaggioreen. Bussi Biassaan lähtisi jostain vielä korkeammalta, mutta jäin Vertical Lounge Barin terassille Birra Morettille. Kadulla kävelijät syövät paperitötteröistä mustekalarenkaita. Baarissa soi mukava musiikki ja tarjoilija taisi itsekin nauttia hanaoluita. Lirkutellessaan brittinaisille hän oli sitä mieltä, ettei pitäisi juoda töissä ollessaan. Enemmän täällä kuuleekin englantia kuin italiaa, mutta sehän oli odotettavissa. Söin vastapäisessä ristorantessa lounaaksi merellisen pastan. 

Kävelin mäen päälle odottamaan 16.00 bussia Biassaan. Alkoi sataa. Huikeat maisemat saattoivat minut Ostello Tramontiin, josta sain petini 4hh dormista. Tein pienen kävelylenkin kylällä, löytämättä minkäänlaista kauppaa. On siis tultava ilta toimeen hostellin antimilla. 

Vietin illan oleskelutilassa, jonne oli kokoontunut asukkaita mm. Australiasta, USA:sta ja Uudesta Seelannista. Kanadalaisia oli runsaasti, sillä opiskelijoilla on parhaillaan viiden viikon opintovapaa. Eurooppalaisia on ainakin Ranskasta ja Espanjasta. Keittiö kävi kuumana kun pojat kokkasivat pastoja tilausten mukaan. Tilanteen rauhoituttua kävin ostamassa lasillisen talonviiniä. Eipä juuri harmittanut, vaikken kauppaa löytänytkään; lasi viiniä 2€. Useamman vuorokauden yöpyminen takaa minulle ilmaiset bussikyydit Riomaggioreen ja takaisin. http://www.ostellotramonti.it/