Mainio matkailuvuosi 2016

Lähti taas vähän lapasesta. Työperiodini päättyi helmikuussa ja päätin juhlavuoteni kunniaksi reissata niin paljon kuin rahat riittävät. Haaveet ovat olemassa toteuttamista varten.

Setenil de las Bodegas

Andalusia, Espanja

Maaliskuussa lähdimme kiertelemään Andalusiaa, minä taas viikon etukäteen. Ehdin katsastaa Rondan, Olveran ja Jerezin, ennen kuin lähdin Sevillaan treffaamaan Hannua, joka tuli sinne bussilla suoraan Málagasta. Sen jälkeen saimmekin överit katolilaisesta pääsiäisen vietosta. Semana Santa jatkui vielä Arcos de la Fronterassa, Cádizissa oli jo rauhallisempaa. Viimeinen kohteemme, Málaga, oli sekin aurinkoinen ja kaunis. Andalusiassa jäi vielä paljon nähtävää ja Málaga toimii loistavana lentokohteena alueeseen tutustumiseen.

Biassa

Cinque Terre, Italia

Toukokuussa patikoin Cinque Terren kauniissa kylissä, metsissä ja vuoristopoluilla yksikseni. Ennen sinne menoa pysähdyin pariksi päiväksi Luccaan, joka on kaunis, romanttinen kaupunki. Varasin Cinque Terreen kuusi vuorokautta, pidempäänkin olisin viihtynyt ja kävelyreittejä jäi vielä toiseenkin kertaan. Loppumatkan pilasi Milanon metrossa tapahtunut lompakkoni varastaminen. Italia ei ehkä muutenkaan ole lempimaani, verrattuna vaikka espanjalaisiin ja portugalilaisiin italialaiset ovat töykeitä ja jäivät kovin etäisiksi.

Kadriorg

Juhannus Tallinnassa

Jäimme ilman mökkikutsua ja juhannuksen vietto kotona ei kiinnostanut. Onneksi Tallinna on lähellä ja sielläkin vietetään keskikesän juhlaa. Vaihteeksi majoituimme mukavaan ja tilavaan huoneistoon Kadriorgissa.

Tatra, Zakopane

Patikkamatka Puolaan

Matkanjärjestäjä taisi tietää, että minä haluan mukaan Zakopanen patikkamatkalle. Minun kärsimättömyyteni lopulta petti ja pyysin tarjouksen, kun matkaan oli alle kaksi viikkoa. Parin vuoden takainen patikkakaverini Arja varasi itselleen lennot Krakovaan. Hän ei halunnut kokea toista kertaa pitkää bussimatkaa.

Riika

Viikonlopputreffit Riiassa

Hannu murehti kolmen viikon eroa, joten varasin hänelle Finnairin edulliset lennot Riikaan. Olemme vierailleet kaupungissa aiemmin talviaikaan, mutta sehän onkin todellinen kesäkaupunki.

Kaltene

Joogaleiri Latviassa

Ollessani Helsingissä töissä kävin Kalasatamassa joogaamassa ja päädyin Shaktan postituslistalle. Joogaleiri Latviassa osui sopivasti patikkamatkan perään. Kaukana kaikesta, Kaltenen pienessä kylässä pääsi hyvin irrottautumaan kaikista houkutuksista ja keskittymään itse asiaan; joogatunteihin (yhteensä n. 20), ayerveda-kävelyhierontaan, uimiseen, kasvisruuasta ja kauniista luonnosta nauttimiseen. Kokopäiväretki bussilla suuntautui Kuurinmaalle. Leirin jälkeen vietin vielä pari päivää yksikseni Riiassa, ennen kuin lensin kotiin.

Syvästock 2016

Lootholma

Pertunmaa + Kustavi

Kotimaanmatkailu jäi tänäkin kesänä vähemmälle ja moottoripyörä pölyttyi kaikessa rauhassa tallissa. Vietimme heinäkuisen viikonlopun Sipun synttäreillä Pertunmaalla, teemana oli riehakas 70-luku musiikkeineen ja kostyymeineen.

Houkuttelimme Amin ja Roksun mukaamme Kustavin Lootholmaan viettämään viikonloppua jurttamajoituksessa. Saimme vierekkäiset jurtat ja iltaisin istuimme joko meidän tai heidän terassilla.

Susan Santos, Augustibluus

Augustibluus, Haapsalu

Saimme Terryltä ja Annelta kutsun heidän luokseen Haapsaluun, kun koko kaupunki juhli Augustibluusia. Kaunis sää, hyvät esiintyjät, mukava seura ja mainio ruoka edesauttoivat viihtymistä. Olimme liikkeellä omalla autolla ja roudasimme kotiin juomia perhejuhlaamme.

Pärnu

Pärnu, Viro

Ennen 24/7 yhteistä synnttärireissua halusin lähteä johonkin muutamaksi päiväksi yksin. Pidän kovasti kävelemisestä, pyöräilystä ja uimisesta, siksi Pärnu olikin helppo valinta. Varasin lauttaliput Linda Linesilta ja Pärnusta majoituksen. Hannu alkoi vinkua mukaan ja sovimme viikonlopputreffit, vaihdoin paluumatkani sunnuntaille ja varasin meille parvekkeellisen 2hh samasta villasta, missä vietin muutaman päivän ensin yksin.

Gjirokaster

Balkanin kierros

Synttärireissulleni minulla oli alkuun useita vaihtoehtoja, esimerkiksi pidempi pysähdys jossain portugalilaisessa pikkupaikassa tai Sumatran tutkiminen vähän tarkemmin. Koska syksyllä on Euroopassakin hyvät uimakelit, valitsin kuitenkin kohteeksi Balkanin. Pikainen pyrähdys Dubrovnikissa, sieltä Montenegron ihaniin Perastiin ja Kotoriin, bussilla Tiranaan ja sieltä kohti rannikkoa. Varasimme Albanialle pari viikkoa, siellä riittää nähtävää ja maa valloitti meidät pari vuotta sitten. Sisämaan kautta kohti Lake Ohridia, ensin Albanian puolella ja sitten Makedoniaan, josta lensimme Skopjesta Istanbulin kautta kotiin.

Praha

Viikonloppu Prahassa

Itsenäisyyspäivä osui tänä vuonna arkipäivälle ja yhden lomapäivän uhraamisella Hannu sai pitkän viikonlopun vapaaksi. Jo keväällä houkuttelimme Mirjan ja Masan kanssamme Prahaan, jossa he eivät vielä ole käyneet. Kauniissa talvisäässä kiertelimme joulutoreja ja kävelimme paljon. Iltaisin söimme hyvin lähiravintoloissa ja loppuillan vietimme mukavassa huoneistossa, välillä joulumusiikkiakin kuunnellen.

Lisäksi muutama viikonloppu ja päiväristeily Tallinnaan. Se nyt vaan on niin kiva kaupunki!

Arrivederci, bella Italia!

Italia, epilogi

Vaikkei kaikki mennytkään ihan putkeen, reissu oli hieno ja sujui suunnitelmien mukaan. Seuraavan kerran teen sen itselleni helpommaksi ja varaan lennot lähemmäs kohdetta. Vaikka pidänkin junamatkustamisesta, pitkät siirtymät vievät rahaa ja aikaa.

Harvoin olen viihtynyt kuutta vuorokautta samassa kohteessa, mutta Cinque Terressä olisin halunnut olla pidempäänkin. Patikkareittejä olisi riittänyt vielä käveltäväksi ja voihan niitä lepopäiviäkin välillä pitää. Uikkarit kulkivat turhaan mukana, uimarantoja ei juurikaan ollut ja merenkäynti oli melkoinen. Uimakausi tulee siis avattua vasta Vantaalla.

Majapaikkojen valinnassa onnistuin mielestäni hyvin, vaikka varasinkin halvimmat löytämäni. Luccan hostelli on perustettu vanhaan luostariin, jossa naiset ja miehet nukkuvat eri dormeissa, jopa pariskunnat. Siellä oli paljon pyhiinvaeltajia, jotka kulkevat Rooman reitin, vai mikä sen nimi ikinä onkaan. Keittiötä ei ole käytettävissä, sen sijaan hintaan sisältyi kattava aamiainen ja iltaisin oli avoinna arvostetun tuntuinen ravintola, jota minä en testannut.

Biassan majoitukseni oli vähän kauempana Cinque Terren kylistä, mutta ilmaisella shuttle bussilla sai kyydin Riomaggioreen ja takaisin aamuin, illoin. Paikallisbussi maksoi 1,50€, junakyyti pitkin rannikkoreittiä 4€. Hostellin asukkailla ei ollut keittiötä käytössään, mutta sieltä sai astioita ja toisessa oleskelutilassa oli pieni jääkaappi, mikroaaltouuni ja vedenkeitin. Monet näyttivätkin syövän omia eväitään. Hostellin valmistama aamiainen maksoi 4,50€, siihen sisältyi jogurttia tuoreiden hedelmien, marjojen ja tumman suklaan kanssa, tuoremehu, pieni suolainen ja makea pala ja kahvi oman valinnan mukaan. Keittiö avasi iltakahdeksalta ja päivittäin oli myynnissä pastaruokia alkaen 7,50€. Lounaspaketin patikkaretkelle voi ostaa seitsemällä eurolla. Henkilökunta on erittäin mukavaa, mutta netti takkuili.

Milanon hostellini oli lähellä Loreton metroasemaa ja kävelymatkan päässä keskustasta. Sijainti on hiljainen, samoin olivat dormiasukkaat. Oleskelutilassa on kahviautomaatti, teetä ilmaiseksi ja ilmeisesti jonkunlainen aamiainen tarjolla johonkin hintaan. Huonoa oli henkilökunnan kehno kielitaito, varsinkin jos apua tarvitsi. Nopea nettiyhteys.

Italia on (minulle) kallis maa ja ylitinkin budjettini jo ennen taskuvarkautta. Asioiden hoitaminen tuntuu olevan joskus kovin hankalaa, ihmiset eivät ole niin ystävällisiä ja joustavia, mihin olen tottunut reissuillani (vrt. vaikka Espanja). Minä haluan Albaniaan!

Taskuvarkaus

Olen tehnyt noin 80 ulkomaanreissua, koskaan en ole joutunut taskuvarkaiden uhriksi, tosin sitä on useasti yritetty Lissabonissa ja Delhin lentokentällä ilmeisesti henkilökunta tyhjensi rinkastani lukitsemattomat taskut.

Heti, kun saavuin Milanoon ja lähdin metrolla kahden pysäkin päässä olevaan majapaikkaani, olkalaukustani vietiin lompakkoni (sisältäen rahat, Mastercard ja vakuutuskortit). Tiedä sitten, olinko loppumatkasta jo niin rentoutunut, etten osannut varoa vai luotinko liikaa laukkuni vetoketjuihin, joka tapauksessa voin syyttää siitä vain itseäni. Olisi pitänyt pistää rahat ja kortit parempaan talteen. Luultavasti teon takana oli teini-ikäinen tyttöryhmä, joka tunki vierelläni täyteen metrovaunuun. Onneksi varkaalle kelpasi vain lompakkoni, ilman puhelinta olisin ollut todella hädissäni. Heti, kun huomasin varkauden, kuoletin luottokorttini. Toivon, että matkavakuutukseni korvaa edes osan menetyksestä.

Olin tapahtuneesta vihainen ja nolo, mutta äitinä ja isoäitinä vielä enemmän huolissani näistä nuorista. Vaikkeivat he olekaan Jumalaa pelkääviä katolilaisia, pistää miettimään minkälaisen kotikasvatuksen he ovat saaneet, eikö heillä ole lainkaan omaatuntoa tai kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Ja mitä heistä tulee isoina, paatuneita rikollisiako? Tapahtumapäivänä mieli oli herkässä, onneksi sain lohtua toiselta dormiasukkaalta ja puhelimen päässä Hannulta.

Lepopäivä Riomaggioressa

Vai että lepopäivä! Aamiaisen syötyäni lähdin kymmenen shuttle bussilla Riomaggioreen, kävelin varvastossuillani alas juna-asemalle ostamaan junalippua Milanoon, mitä en saanut, ainoastaan Levantoon saakka. Loppumatka tulee taas olemaan arvoitus. Istahdin puistonpenkille kirjoittamaan kortit, kävelin keskustan yläpuolelle etsimään postitoimiston ja palasin keskustaan terassioluelle.

 

Menin lounaalle Veciu Muin Ristoranteen. Tarkoitukseni oli syödä salaatti, mutta sorruin taas fritto mistoon ja erinomaiseen 5 Terre -valkoviiniin. Kortilla maksaminen ei tässä paikassa onnistunut, käteinen alkaa olla vähissä.

Kulutin vielä aikaa keskustassa, ostin tuliaisiksi sitruunasaippuoita ja lyhyen sadekuuron aikana menin pienen kirkon suojaan.

 

Kirkon vieressä oli bussipysäkki, mutta 14.26 bussia ei vain kuulunut. Kävelin mäen päälle infoon kysymään, mikä mättää ja sain tietää, että tietöiden takia bussi ei ajakaan keskustaan, vaan pyörähtää ainoastaan yläkylällä. Pikkuisen otti pattiin, mutta ei auttanut kuin kävellä flip flopeilla pari kilometriä päätien varteen ja ruveta liftaamaan. Minut keräsi kyytiinsä saksalaisrouva, joka nykyään asustaa perheensä kanssa La Speziassa. Meillä olikin mukava keskustelu kaupungin arkkitehtuurista (joka tuo minun mieleeni espanjalaiskaupungit, mutta sain siihenkin selityksen) ja hän päätti viedä minut Biassan tienhaaraan saakka, vaikka se tekikin hänelle lisämutkan.

Kotiuduttuani kävin suihkussa, huuhtaisin alusvaatteet ja heitin hyvin palvenneet Merrellit roskikseen. Ennen seuraavaa patikkareissua on joka tapauksessa ostettava uudet. Onnistuin sulkemaan itseni takapihalle, kun vein pyykkini narulle, onneksi pääovi oli auki. Hostelilla ei tainnut taaskaan olla muita kuin respan neiti ja minä. 

Viimeisen illan ikävissäni tein vielä lyhyen kävelykierroksen kotikylälläni.

Campiglia, Porto Venere ja La Spezia

Ostello Tramonti

Ensimmäinen huonosti nukuttu yö tällä reissulla. Yläpedin vinosilmäinen nuorimies Kaliforniasta kääntyili levottomasti ja sai petinsä narisemaan, lisäksi hän narskutti hampaitaan. Tällä reissulla en ole tarvinnut korvatulppia, on ollut niin hiljaisia seuralaisia. Mukava nuoripari Teneriffalta heräsi aamuvarhaisella lähteäkseen Firenzeen.

Numerot ovat arvioitu matka-aika tunneissa.

Syötyäni hostellin terveellisen ja kauniin aamiaisen lähdin etsimään reittiä Porto Venereen. Nousin kylän kirkon vierestä ikiaikaisia rappuja pitkin ajotiellle, jota kävelin toissapäivänäkin. Ensimmäisellä levähdyspaikalla katsoin tällä kerralla kaikki tienviitat ja löysin opasteen Porto Venereen. Radalla ei ollut ruuhkaa, ihmeellistä, sillä reitti oli mukava. Ehkä kaikki olivat ruuhkauttamassa Cinque Terren polkuja? Käki kukkui. Päivä oli kuumin tähänastisista, mutta metsän siimeksessä oli vilpoisaa kulkea varjoista polkua. Oli katsottava koko ajan jalkoihin, ettei kompuroisi kiviin ja puunjuuriin. Reitin varrella oli myös kuntoilulaitteita, jos käveleminen ei tuntunut tarpeeksi raskaalta.

Päädyin Campigliaan, tai Piccola Campiglia ti Amoon, kuten spreiatussa kyltissä luki. Matka jatkui välillä ylös, välillä alas ja sen varrella oli myös rappuja, onneksi ei sentään niin paljon kuin Cinque Terre –reitillä. 

La Spezia

Kävellessäni jyrkkiä ylä- ja alamäkiä päätin, että pidän huomenna lepopäivän. Itseni tuntien minun pitänee heittää loppuun vaelletut Merrellit roskikseen, ettei tule enää houkutuksia lähteä vuorille tai metsiin eksyilemään. Samasta syystä en enää uskalla lähteä Espanjan Logroñoon, muuten minun pitää kuitenkin lähteä vielä kerran valloittamaan Mt. Islallana. Viime liukastumisesta on edelleen henkisiä vaurioita, onneksi sentään olkapää on parantunut.

Porto Venere

Vastaani tuli vain yksi pariskunta kävellen ja toinen pyöräillen. Lähempänä Porto Venereä kaupungista päin tuli enemmän patikoijia, myös vanhempia ruotsalaisrouvia bikiniyläosissaan. Aivan kaupungin linnoituksen lähellä vastaani tuli hieno herra lipsuvissa nahkakengissään ja rouvansa kultasandaaleissaan. Herra liukui kallioista rinnettä jo ylös mennessään, miten mahtaa käydä paluumatkalla alamäessä?

Porto Venere

Porto Venere on sykähdyttävän kaunis merenrantakylä, kuten kaikki näkemäni kylät tällä reissulla. Lannistettuani pahimman janon Bar Lord Byronissa (kova mies matkustamaan, eiköhän Portugalin Sintrassakin ollut samanniminen baari) päätin tilata lounaaksi pizza Napolin, joka oli paras syömäni tähän asti ja pienen karahvin frisantea, joka toi mieleeni parhaan juomani frisanten Lissabonin viimeisenä iltana Alfamassa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, onneksi merituuli vilvoitti kuumaa terassia. 

Bar Lord Byron

Yhteenkään suomalaiseen en ole vielä törmännyt, sen sijaan hostellin asukkaisiin ja henkilökuntaan milloin missäkin. Mukavaa, kun kaikki tervehtivät vastaan tullessaan. Kukaan ei ole varoittanut minua kävelyreittien raskaudesta tai vaaroista. Kaiketi kaikki olettavat, että näille poluille lähtevät vain oman kuntonsa tuntevat.

Porto Venere

Maksettuani laskuni. joka oli syömisiin ja juomisiin nähden aivan liian pieni (12€), yksi bussi ohitti minut pysähtymättä ja kävelin seuraavalle pysäkille odottamaan seuraavaa La Speziaan menevää bussia. Seurakseni sain romanialaispariskunnan, jonka kanssa vaihdoin lomakokemuksia. Hypättyämme bussiin kuski kertoi, että lippu olisi pitänyt ostaa jostain kioskista. Pariskunta yritti tekstiviestillä ostaa kolme lippua, mutta he eivät huolineet rahojani, koska eivät saaneet lipuista kuittausta. Oletin La Spezian olevan bussin päättäri, mutta kun kaupunki oli jo jäämässä taakseni, ymmärsin hypätä pois kyydistä. Kävelin takaisin keskustaan päin ja löysin La Spezia Migliariana -juna-aseman, jonka automaatista ostin lipun Riomaggioreen. Oli turha lähteä etsimään Biassan bussin pysäkkiä, kun paikallisetkaan eivät sitä tienneet. 

Sitten kävi taas vanhanaikaisesti, kuten minulle usein käy; lähdin junalla väärään suuntaan. Hyppäsin kyydistä Sarzanassa, tein pienen kävelylenkin viehättävän oloisessa kaupungissa ja lähdin seuraavalla junalla takaisin La Spezia Centraleen. Minulla oli kaksi minuuttia aikaa löytää oikea laituri ja ehtiä Riomaggioren junaan. Perillä kapusin mäen ylös ja ajattelin yrittää shuttle bussiin, vaikkei minulla ollutkaan siihen varausta. Kohdalle sattui vuokra-autollaan chileläistyttö, joka kyseli edullista majoituspaikkaa. Lupasin opastaa hänet Biassan hostelliini ja sain samalla ilmaisen kyydin. Vihdoin pääsin suihkuun ja pyykinpesuun. 

Loppuillan vietin muiden seurassa oleskelutilassa. Dormiin oli tullut kaksi uutta asukasta. Pedatuista sängyistä päätellen varmaankin armeijan käyneitä ihmisiä.

Manarola ja Riomaggiore

Manarola

Hyppäsin aamulla shuttle bussista pois Manarolan tienhaarassa ja kävelin lähes koko matkan maantietä pitkin (4 km). Ajattelin säästää eilen rasittuneita jalkojani ja kävellä tänään vain tasamaalla. Tunnelilta en säästynyt tälläkään matkalla. Manarola on kaunis pikkukylä ja täynnä turisteja, ei mitenkään yllättävää.

Manarola

Aamupäivän aurinko oli kuvaamisen kannalta väärässä suunnassa, tänne pitäisi tulla auringonlaskun aikaan. Kävelin opasteiden ohjaamana Via dell' Amoren suuntaan, mutta se on vielä suljettuna kivivyöryjen takia. Se olisi ollut hieno reitti takaisin Riomaggioreen. 

Manarola

Palasin keskustaan ja lähdin sittenkin kapuamaan rappuja ylös vuorelle ja toista kautta alas Riomaggioreen. No can do, minkäs sitä itselleen mahtaa. Reidet huusivat Hoosiannaa jyrkässä ylämäessä ja korkeissa kivirapuissa, jotka olivat lähes liikaa lyhyille jaloilleni. Onneksi kuitenkin tein sen näin päin, laskeutuminen Manarolaan näytti hengenvaaralliselta, silti reitillä tuli vastaan myös lapsia ja vanhempaa väkeä kävelysauvoineen (siis vielä vanhempia kuin minä). Jalkinevalikoimaa oli taas laidasta laitaan; yksi japanilaispari tuli vastaan flip flopeilla. 

Manarola

Maisemat olivat kyllä huikeat, varsinkin kun aurinko paistoi. Mitähän tämä on kesällä, kun on +40 astetta ja polut ruuhkaisia? Kirkonkellot saattoivat minut matkaan kun lähdin Manarolasta ja toivottivat tervetulleeksi Riomaggioressa.

Riomaggioren juna-asema

Päästyäni Riomaggioreen suuntasin suoraan Vertican Barin terassille päivittäiselle tummalle oluelleni. Hetken harkitsin salaatin tilaamista, mutta sitähän saa kotonakin, paistettuja mustekaloja harvemmin. Juttelin naapuripöydän ruotsalaispariskunnan kanssa vaellusreiteistä, ennen kuin hain Tutti Frittistä tötteröllisen noita merenherkkuja.

Riomaggiore

Käväisin taas pikkusatamassa. Eivät kaikki pelkää kylmää vettä tai aallokkoa, sillä jyrkältä kallionlaelta paikalliset nuoret miehet sukelsivat mereen ja kiipesivät sen jälkeen takaisin pitkin kallion kylkeä. Hullun hommaa! Hain kaupasta Chiantin ja palasin paikallisbussilla Biassaan. 

Riomaggiore

Hostelli oli hiljainen, taisi olla vain respan tyttö paikalla. Tullessani sain veloituksetta pyyhkeen ja aina, kun tunisialainen siivooja vie sen mennessään, käyn hakemassa uuden puhtaan pyyhkeen. Huuhtaisin päivän pyykit, kävin suihkussa ja menin lasilliseni kanssa kirjoittelemaan valoisaan oleskelutilaan, jonka ikkunaseinistä voi ihailla ympäröivää maisemaa.

Biassa

Olen nyt nähnyt kaikki viisi Cinque Terren kylää. Kävelemättä jäi vain Manarola-Corniglia -väli. Se, samoin kuin Via dell' Amore jäävät seuraavaan kertaan. Huomenna yritän löytää sen pahuksen Porto Veneren. 

Johtuiko sitten sunnuntaista vai kokin kuumasta seurustelusuhteesta, että keittiö avattiin vasta kahdeksan jälkeen. Pastan valmistumista odotellessani sain lämpimät leivät viinin seuraksi. Teneriffalaisetkin olivat käyneet Manarolassa ja osuneet romanttiseen kosintahetkeen, joka oli saanut spontaanit ablodit. Kun kuuntelin Gabrielin puhetta, vasta nyt huomasin, että hän puhui englantia kuin joku mumbailainen. He kertoivat olleensa kolme vuotta Englannissa, ehkä Gabriel oli ollut töissä jossain intialaisravintolassa?