León - Villadangos del Páramo 22 km

León

Jonkun kuorsaus piti minua ajoittain hereillä, korvatulppia käyttäen heräsin vasta 7.30. Ulkona oli vielä hämärää. Kahdeksalta lähdin seuraamaan camino-merkkejä katedraalille, joka kylpi jo aamuauringossa. Otin Mapsin käyttöön löytääkseni oikean reitin. Ohitin Parador S. Marcosin, ylitin Rio Barnesegan ja sivuutin Parque Quevedon, jossa riikinkukko ja kukot tepastelivat. Kesti reilun tunnin, ennen kuin olin kaupungin ulkopuolella. Sen jälkeen maisemaa koristivat suuret autoliikkeet ja huonekalukaupat. Ohitin muita vaeltajia, mm. pari selvästi ylipainoista naista, joilla oli suuret rinkat ja harmaahiuksisen ranskalaispariskunnan, joiden ikä hipoi taatusti jo kahdeksaakymmentä.

La Virgen de Camino

Melkein meni toinenkin tunti, ennen kuin pysähdyin La Virgen de Caminoon aamukahville. Matkaa oli takana noin 8 km. Toivoin pääseväni jo pois kivetyiltä kaduilta ja ajoteiden varsilta. 

Matka jatkui Camino Francésia hiekkatietä pitkin, seuranani vain rinkkaa vasten helisevä simpukka ja lehmänlannan haju. Tavoitteeni oli päästä Villadangos del Páramoon ennen kahta ja luvattua sadetta. Saavuin kylään ennen yhtä, ohitin yhden ison alberguen ja kävelin keskusaukiolle oluelle. Karttakirja kertoi kylässä olevan vain yksi albergue ja kävelin takaisin. Sain pedin (7€) neljän hengen dormista, kävin suihkussa ja pesin pyykit. Kun olin viemässä niitä pihalle, alkoi sataa. Sisällä oli kuivausteline ja yhteistilan kamiinassa paloi tuli. Muita vaeltajia alkoi saapua majataloon.

Sain dormiin seurakseni Seanin, vanhemman herrasmiehen Kanadasta. Hän kertoi jalkojen hoito-ohjelmastaan; ensin paljon vaseliinia ja jeesusteippiä päälle. Hän ei ollut hankkinut vaelluskenkiä, vaan kulkee juoksutossuillaan. Tuli heti mieleen kirja, jota luen; "Harold Fryn odottamaton toivioretki".

Villadangos del Páramo

Alkuillasta lähdin omalle toivioretkelleni "keskustaan". Ainoa ravintola tarjoaa illallisen vasta kahdeksalta ja kauppa, joka lupaili leipää ja hedelmiä, piti ovensa suljettuna. Alkoi jo harmittaa, etten päivällä kävellyt seuraavaan kylään, se olisi vähentänyt huomistakin matkaa. Palasin albergueen ja koska respa ei myynyt viiniä laseittain vaan pulloittain (2,80€), tarjosin Seanillekin lasillisen.

Vihdoin kello tuli (melkein) kahdeksan ja pääsin syömään. Istuin Restaurante Libertadin lämpimään baariin, mutta tarjoilijarouva tuli sanomaan, että menu del dia tarjoillaan ruokasalin puolella. Istuin yksin saliin ja tilasin queso con tomates y pimientos con gampas. Eturuoka oli vähän kuin kotijuustoa mansikkahillolla, olisi hyvin sopinut jälkiruuaksi. Tulihan sinne lopulta muitakin vaeltajia, kolme miestä ilmeisesti hotellin puolelta. Tarjoilija kaivoi puhelimesta Google-kääntäjän, kun hän selitti mitä vaihtoehtoja menussa on. Alberguen asukkaat jäivät kaikesta päätellen keittiöön lämmittämään papujaan ja syömään sardiineja. Koska istuimme kaikki yksin omassa pöydässä, jokaiselle tuotiin jääkaappikylmä pullo punaviiniä.

Kuulin yhden miehen (sveitsiläinen?) kertovan, että hänen ylittäessään Pyreneitä siellä oli ollut puolisen metriä lunta ja reitti oli ajoittain ollut suljettuna. Palasin hiljaiseen albergueen, porukkaa istui vielä kamiinan edessä lämmittelemässä ja lipittämässä viiniä. Kun olimme jo nukkumassa, kaksi italialaisnaista kolisteli kymmenen jälkeen oven takana päästäkseen sisälle. Olivat ilmeiseti olleet myöhäisellä illallisella.