perjantai 13. huhtikuuta 2018

Villadangos del Páramo - Astorga 28,5 km

"Vain" 298 kilometriä
Sean kuului nousevan 6.30, minä lähdin 7.30 jatkamaan vaellusta. Yö oli ollut kylmä, oli mukava päästä liikkeelle. Jaloissa tuntui, että kävelty on. Vatsa oli ruikulla, muuten kaikki ok. Tihkutti vähän vettä ja peitin rinkan sadesuojalla. Matka jatkui taas tien N-120 viertä ja kuten eilenkin, tasamaata.


Hospital de Òrbiga
Kun reitti poikkesi hetkeksi metsään, käki kukkui minulle runsaasti lisää vaellusvuosia. Parin tunnin kuluttua pysähdyin Hospital de Òrbigaan aamiaiselle ja pelästytin Hannun lähettämällä sieltä viestin. Hetken hän luuli minun joutuneen jo sairaalaan. Vaihdoin aamukahvin mukilliseen sokeroitua teetä tortilla Espaňolan seuraksi. Jatkoin matkaa ja ohitin Seanin, joka oli saanut seurakseen toisen pitkän miehen.


Valtatie jäi taakse ja reitti kaarsi pelloille. Sitä saa mitä tilaa; tie muuttui punaisen kuran peittämäksi peltotieksi ja maasto mäkiseksi. Tuntui, että olen yksin koko caminolla (olin valinnut hieman pidemmän reitin). Santibanezissa pidin toisen paussin ja istuin ulos nauttimaan päivän vitamiinit; una cerveza con limon. Mäkinen, kurainen tie jatkui.


Viimeisen nousun laelta (925 mpy) löytyi lepopaikka, jossa joogaopettajan näköinen nuorimies tarjosi vaeltajille vapaaehtoisella maksulla mehua, vettä, hedelmiä, jogurttia ym. Kun hän kuuli minun olevan suomalainen, hän totesi: "Aah, pyhiinvaellus". Lepopaikalla tapasin tanskalaisen eläkeläisrouvan, jonka kanssa majoituin viime vuonna Torres del Riossa samaan dormiin Casa Marielassa. Hänkin jatkaa nyt caminoaan Leónista Santiagoon. 

Lumihuippuiset vuoret ja laulava korealaismies
Lumihuippuiset vuoret tulivat näkyviin, kun maasto muuttui tasaiseksi ja laskeuduin kohti Astorgaa. Saavuin Astorgaan menevälle sillalle, kun kirkonkellot löivät varttia vaille kaksi. Samaan aikaan tunsin vasemmassa kantapäässä rakkulan ensioireet ja alkoi sataa rakeita. Ehdin jo kastua, ennen kuin pääsin suojaan kaivamaan rinkasta sadeviitan. No, sainpahan pestyä kengistä enimmät kurat pois. Sateen alkaessa ohitin ranskalaisen vanhemman pariskunnan, jotka kulkevat caminoa käsikädessä.


Astorga
Löysin Siervas de Maria -alberguen, joka ei ole niin mukava kuin viime vuonna käyttämäni San Javier, mutta halusin taas vaihtelua. Sain petini (5€) 4h dormista, jota asuttavat vain naiset. Olin niin kylmissäni, että menin heti unisex-suihkuun. Kun temppuilin vaatteita päälleni märässä suihkukopissa, unohdin sinne suihkusaippuani. Hyvin oli kelvannut seuraaville. Yksikin saksalaismies tuoksui niin kukkaiselle (sama mies söi myöhemmin keittiössä muiden tarjoamia ruokia). Taivas kirkastui ja lähdin Plaza Mayorille oluelle. 


Alkoi olla lounasaika ja menin tuttuun Restaurante la Bercinaan syömään hyvät katkaravut valkosipuliöljyssä. 


Iltapäiväkahvin ja huilin jälkeen lähdin etsimään illallispaikkaa. Netissä kovasti kehuttu Pizzeria Trattoria la Traviata on kaikesta päätellen sulkenut ovensa aikoja sitten. Päädyin Restaurante Astur Plazaan ja tilasin menu del dian. Sen hinnalla olisin saanut ehkä jonkun salaatin ja juoman. Valitsin raikkaan salaatin, mustekalarenkaat ja kaiken kruunuksi tarta la chocolatan. Pöytään tärähti taas pullo valkoviiniä. Oli mukava seurata, kun tarjoilijatytöt ottivat omakseen espanjaa opetelleen, vanhemman ranskalaismiehen.

Lihakaupan ikkunan miniatyyri

1 kommentti:

  1. Gambas pil pil on kyllä herkkua... mitähän se on italiaksi...

    VastaaPoista