lauantai 21. huhtikuuta 2018

Barbadelo - Portomarín - Gonzar 26,3 km

Buenos dias!
Yläpedissäni nukkuva mies kuorsasi koko yön. Ilmeisesti se ei häirinnyt muita tai kaikki olivat liian kohteliaita sanoakseen mitään. Hyvästelin naapurini, saksalaisen Patrikin ja hänen isänsä/isoisänsä Hansin (saattaa olla iäkäs isäkin, sillä poika vaikutti vähän yksinkertaiselta). Auringon noustessa lähdin liikkeelle ja päätin kävellä niin pitkälle kuin jalat kantavat ennen kuin tulee liian kuuma.

Kukot kiekuivat, talitintti lauloi ja pelloille levitetty liete haisi pahalle. Jossain Peruscallon jälkeisessä pikkukylässä pysähdyin aamiaiselle. 

Voiko ihanammin aamun enää alkaa!?
Reitti oli todella mukava; pitkin metsäpolkuja ja peltoteitä läpi kumpuavan maaston. Huomasin koivun kukkivan, ilmankos sieraimeni ovat verillä. Aloitin antihistamiinit.

Mitä lähempänä 100 kilometrin rajapyykki oli, sen tiuhempaan reitin varrella oli kivisiä kilometripylväitä. 

Tästä lähtee viimeinen satanen!

Tällä alueella näkyi paljon kivistä ja laudoista rakennettuja varastoja, joissa ruokia ennen säilytettiin suojassa eläimiltä. Siirryin syrjään, kun iso joukko lauantaipyöräilijöitä ohitti minut. Kaikki miehet huikkasivat "Buen camino (Reina)!"

Ensimmäinen etappini oli Portomarín. Ihmettelin nimeä, mutta onhan siellä vettä ja pieni satama. Olin aamulla jättänyt "varmuuden vuoksi -laastarit" laittamatta ja jaloissa alkoi tuntua pieniä hankaumia.
 
Portomarín
Ylittäessäni Portomarínin siltaa yksi nuoripari halusi ottaa minusta, oikeasta pyhiinvaeltajasta kuvan. Otettiin vielä kaverikuva tytön kanssa. Pysähdyin Portomarínissa vain katsomaan, ettei sukissa näy verta. Aurinko meni pilveen ja päätin jatkaa kahdeksan kilometrin pituista nousua Gonzariin. Olisivathan nuo kilometrit pois loppupäivistä. Matkaa Santiagoon on enää reilut 80 km ja käytettävissäni on neljä päivää. Kaupungin läpi kuljettuani en löytänyt keltaisia nuolia ja jatkoin muutaman kilometrin ajotien laitaa. Ennen Gonzaria tavoitin kaksi suomalaisnaista ja pysähdyin rupattelemaan heidän kanssaan. He ovat lyhyellä lomalla kävelemässä vain pätkän caminoa.


Casa Garcia, Gonzar
Gonzarissa majoituin Casa Garciaan. Dormin siivoamista odotellessani tilasin oluen ja Isa toi sen kylkeen tapaslautasen. Casa Garcia on mukava, matala kivitalo. Suihkun jälkeen pesin pyykit ja vein ne kuivumaan pihalle, jossa tuoksui vastaleikattu nurmi. Kylän kirkko ja hautausmaa ovat aivan vieressä.

Majataloon alkoi saapua tuttuja vaeltajia; aussipariskunta Casa Barbadelosta ja tanskalainen Ellen. Tein pienen kävelykierroksen, kylällä ei kirkon lisäksi juuri muuta nähtävää ole.

Onneksi Casa Garsiassa on ruokaa tarjolla ja jäinkin sisäpihalle syömään. Majatalossa oli varsinainen Tanska-invaasio, siitä huolimatta Ellen halusi syödä kanssani. Hän on jäänyt jo eläkkeelle, mutta tekee silloin tällöin tuntitöitä jossain museossa. Hänkin kuuluu lukupiiriin ja lukee kuukaudenkirjaa iltaisin puhelimestaan. Ellen kertoi, että tästä eteenpäin vaelluspassissa on oltava päivittäin vähintään kaksi leimaa. Toivottavasti tätä päivää ei lasketa, kun en hakenut leimaa Portomarínista.

Yhdeksältä olimme jo punkissamme. Yläpetiini sain venäläisen Tatjanan, joka kulkee caminoa espanjalaisen miehensä kanssa fillareilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti