Perjantai-illan älämölö valtasi keskustan, emmekä voineet jättää ikkunaa yöksi auki. En laittanut herätystä, arvasin herääväni muutenkin, kun kiireisimmät valmistautuvat lähtöön. Hintaan (14€) kuuluva aamiainen oli surkea; paahtoleipää (ilman paahdinta), voita ja hilloa, neskahvia tai teetä. Myöhemmin tulleet jäivät ilman sitäkin vähää, kun leipä loppui.
Erämaassa on erämaan kasvit |
Reitin lähes ainoa istumapaikka... |
Aamuaurinko paistoi matalalla suoraan edestä, kun puoli kahdeksalta lähdin liikkeelle. Vielä oli mukavan raikasta, ennen kuin aurinko alkaisi taas paahtaa. Tämän päivän reitti oli nousujohteinen, mäkinen ja mutkainen, ei läheskään niin tylsä kuin eilen. Oliivipuut langettivat polulle varjoa, kun aurinko ei ollut vielä korkealla. Pupujussin poikasia loikki välillä polulla. Viikonlopun fillaristeja meni molempiin suuntiin, vastaantulijoita sai väistellä varsinkin kun he laskettelivat kovaa vauhtia alamäkeä. Istumapaikkoja ei juurikaan ollut, pidin välillä juomataukoja varjossa kivellä istuen. Olin ostanut mukaan 1,5 litraa vettä, joten kävelin vesipullo molemmissa käsissä. Viimeiset kilometrit oli kuljettava vilkkaan autotien viereistä kapeaa polkua. Sitä käyttivät myös fillaristit, vaikka he olisivat voineet ajaa helpommin ja nopeammin ajotietä.
Majoituin kunnalliseen albergueen (vapaaehtoinen maksu). Kun respan mies näki passistani, mistä olen kotoisin, hän huusi poikansa tervehtimään minua. "Moro!" Poika on opiskellut Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa ja viettänyt Suomessa viitisen vuotta. Kävin suihkussa ja pyykillä. Majapaikassa on kaksi suurta kattoterassia, jonne ripustaa pyykkinsä kuivumaan. Lähdin lähibaariin lounaalle, hollantilainen Margot kutsui minut seuraansa ja sain hänenkin salaatissa olevat purkkiparsat. Menu del día oli niin täyttävä, ettei tarvitse illalla erikseen lähteä syömään.
Lähdin kuitenkin alkuillasta vielä kylälle kävelemään. Kaupat ja ravintolat olivat kiinni siestan ajan, mutta pikkuputiikin setä teki minulle juustolla ja kalkkunasiivuilla täytetyn sämpylän, jonka söin albergueen palattuani keittiössä.
Olin päättänyt, etten tullut tänne tappamaan itseäni tässä helteessä, vaan menen vaikka bussilla huomisen siirtymän, joka on pitkä ja mäkinen. Margot ratkaisi asian ehdottamalla kimppataksia kansallispuiston portille, kuten monet tekevät. Toinen hollantilaisnainen ja latvialainen Andra halusivat mukaan jakamaan 30 euron kyytiä. Saamme siis päivästä parhaat puolet irti ja ehdimme perille ennen pahinta hellettä. Väsyneenä menin jo yhdeksältä nukkumaan. Harmi vain, että yskivä hollantilaispariskunta asettui yläpeteihin valvottamaan minua ja muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti