Margotin herätys soi taas kuudelta, yllättäen olinkin nukkunut siihen asti. Jonotin alakerran kylppäriin, myöhemmin pääsi myös yläkertaan, kunhan isäntä oli hereillä. Lähdin seitsemältä, ja Margot pyöri vielä ihmeissään keskustassa. Maps.me ohjasi meidät ulos keskustasta ja löysimme uudelleen reittimerkit.
Muutaman kilometrin käveltyämme saavuimme Los Santos de Maimonaan, jossa sentään yksi baari (kolmesta) oli auki ja pysähdyimme aamiaiselle, kuten kaikki muutkin, jotka kävelivät perässämme. Tapasin Merjan, joka oli kuullutkin, että täällä liikkuu joku suomalainen. Minä puolestani olen kuullut jostain Timosta ja Mikosta.
Seuraavan kylän (La Almazara) ohitimme vahingossa ja jouduin odottamaan oluttani pidempään.
 |
| Villafranca de los Barros |
Kun saavuin Villafranca de los Barrosiin, marssin ensimmäisen baarin terassille oluelle. Margot teki seuraa, mutta perässä kävellyt Esther joutui pettymään, sillä baari sulkeutui yllättäen puoliltapäivin.
Löysimme Albergue Extrenaturan, mutta sinne pääsi vasta yhdeltä. Jäimme kirkkoaukiolle odottamaan, porukkaa lappasi koko ajan lisää ja veimme rinkkamme ovensuuhun. Jaoimme naistendormin Margotin, Andran ja Merjan kanssa, myöhemmin sinne tuli vielä pari saksalaisnaista. Hintaan (14€) sisältyi taas koneellinen pyykinpesu. Kun jonotin ainoaan naistenhuoneeseen, siellä suihkutteli jo italialainen mies! Tämän kaveri kävi hoputtamassa oven takana, että täällä on naisia jonossa.
Jätimme pyykkimme Jose Marían huomaan ja lähdimme Margotin kanssa etsimään ruokapaikkaa. Opaskirjani suositteli Hotel Dianan ravintolaa ja suuntasimme sinne. Ruokia odotellessamme Esther ulkoisti itsensä hotellista, hän oli kaivannut vaihteeksi yksityisyyttä. Pian Andra liittyi seuraamme ja hetken kuluttaa myös Timo, jonka olemme nähneet useina päivinä. Hän onkin sveitsiläinen!
Kaikki etsivät kauppaa ostaakseen eväitä huomiselle pitkälle vaellukselle, jossa ei (taaskaan!) ole mitään palveluja. Jalkapohja on sen verran rakkulasta arka, että päätin varata huomiselle bussikyydin Torremiejaan. Seuraa saan Andrasta. 27 kilometriä ilman mitään pysähdyspaikkoja ei kovasti houkuttele. Perillä voin miettiä, jäänkö sinne (ja tapaan vielä uusia ystäviäni) vai jatkanko kävellen 15 kilometriä Meridaan, jolloin olisin taas laatimassani aikataulussa. Hannulta tulee hyviä neuvoja rakkuloiden hoitoon; kananmunan kovan kuoren alla oleva ohut kalvo muodostaa kuulemma hyvän "tekoihon". Mistä minä nyt kananmunia tähän hätään saan, kun niitä on vain tortilla Españolassa?!
Myöhemmin istuin vielä kirkkoaukiolle kirjoittelemaan. Kun palasin kämpille, muut olivat jo sängyssä, mutta saksalaistyttö Erika vasta lähti illalliselle. Alkoi sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti