Viilenee, viilenee! Eilen +36, tänään +34. Nukuin huonosti, vaikka oli sopivan viileää ja baarin sulkeuduttua 23.00 tuli hiljaista. Viideltä heräsi espanjalainen setä, kuudelta saksalainen ja minä nousin puoli seitsemän. Giandra jäi vielä toiseksi yöksi lepuuttamaan kipeää jalkaansa.
Aamu oli jo valjennut, kun lähdin liikkeelle. Melko pian jouduin riisumaan pitkähihaisen paidan, aurinko paistoi jo aamusta kuumasti. Ensimmäiset 11 kilometriä olivat mukavan tasaista kulkea, eivätkä rakkulat vaivanneet pahasti. Jäin aamiaiselle Valdesaloriin. Vasta kolmas kahvila oli auki, enkä olisi sitäkään itse löytänyt. Erika tuli perässäni kahville. Päätin jatkaa Cáceresiin, kun käveleminen tuntui sujuvan. Huomasin heti, että sää oli lämmennyt monta astetta. Jo muutaman kilometrin päässä oli pidettävä juomatauko. Varjopaikkoja ei juurikaan ollut, oli istuttava maahan jonkun pölyisen puskan juureen. Reitti alkoi nousta ja muuttui kiviseksi. Kun polku läheni taas maantietä, tein päätökseni ja kiipesin kaiteen yli maantien laitaan liftaamaan. Tila-auto löi lossit kiinni ja pisti hätävilkut päälle, ulos hyppäsi espanjalainen kuski ja (aussi?) Lina, joka kertoi auton olevan hänen taksinsa. Hyppää kyytiin! He vuorottelevat miehensä kanssa niin, että välillä toinen kävelee ja toinen polkee fillaria. Tänään oli miehen vuoro polkea, mutta Linan mielestä aivan liian kuuma kävellä. Matkalla hän kertoi heidän olevan eläkkeellä, myyneen talonsa ja viettävän nyt monta kuukautta putkeen reissussa. Caminon he olivat aloittaneet Málagasta.
Cáceres osoittautuikin isoksi kaupungiksi, jossa vanha kaupunki sijaitsee korkealla mäen päällä. Oli minun tuuriani, että pariskunnan hotelli sijaitsi samalla kapealla kadulla kuin minun albergueni, melkein naapurissa. Kiitin kyydistä, josta selvisin ilman kustannuksia.
Jätin rinkan respaan ja kävelin Plaza Mayorille oluelle. Taitaakin olla vähän tyyriimpi kaupunki ja turisteja oli terassit täynnä. Kirjauduin albergueen saksalaisen Doriksen jälkeen ja majoituimme samaan dormiin. Doris ei ollut kuullutkaan, että hänestä on tehty laulu. Soitin Karjalaisen biisin ja lähetin sen Dorikselle. Hän on käynyt Suomessa 70-luvulla, osaa numerot 1-10 ja muistaa vieläkin muutaman sanan, kuten" virtakytkin" (paku oli hajonnut reissussa). Kolmannen alapedin valloitti Erika, joka pääsi perille aivan nääntyneenä. Alberguessa ei ollut pesulapalvelua ja ulkona oli vain yksi allas nyrkkipyykille (eikä sekään vetänyt kunnolla). Olin hikoillut niin paljon, että suihkun jälkeen oli pestävä kaikki päällä olleet vaatteet. Olimme sisään kirjautuessa saaneet avaimet ulko-oveen ja dormiin. Doris oli kauhuissaan, kun huomasi minun jättäneen oman avaimeni dormin oveen (ulkopuolelle), kun tulin pyykiltä tai kävin naistenhuoneessa. Ikään kuin joku kaivelisi meidän vaatteita rinkoista. Lisäsin vettä myllyyn ja kerroin, että meillä on aina kotona avain ulko-ovessa. Sen hän taatusti kertoo pöyristyneenä kaikille saksalaisille kavereilleen.
Lähdin kävelemään katuja alaspäin, siellä paikalliset istuivat terasseilla lounastamassa. Otin tintoveranon ja suunnittelin seuraavia päiviä. Aikani loppuu auttamattomasti kesken, loppumatkasta on taas fuskattava vaeltamisesta. Nousin takaisin Plaza Mayorille, tuttujakin löysin, mutta Margot ja Esther olivat jo kävelleet seuraavaan kohteeseen. Tällä helteellä ei ole edes nälkä, mutta söin kuitenkin kanawrapin, ennen kuin palasin huilimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti