Pääsin tutustumaan uuteen Tikkurilan kirkkoon opastetulla kierroksella. Todella kaunis, valoisa ja ilmava kirkkosali. Rakennuksessa on lukuisia muitakin tiloja, mm. seurakuntasali, pienten paikka ja Lauran kaffila. Ulkopuolella on näkyvissä ikkunalasien digitaidetta ja tanskalaisiin tiiliin kaiverrettuja raamatunlauseita. Pitänee tehdä iltakävely Tikkurilaan, että näen myös kauniisti valaistut ikkunat. Ehdotin, että seurakunnan nettisivulla kerrotaan, milloin kirkon carillon-kellopeli on ulkona (ja sisällä) kuultavissa.
perjantai 29. tammikuuta 2021
torstai 7. tammikuuta 2021
Koronavuosi 2021? Toivottavasti ei.
Heti vuodenvaihteen jälkeen Vantaallekin satoi lunta. Aikuisopiston kurssien lähiopetuksen ja Rekolan Raikkaan jumppien aloitukset siirtyvät helmikuulle koronatilanteen takia. Matti B. joutui joulun alla Jorviin vatsakipujen takia ja oli siellä pitkälti tammikuulle.
Jumbon Alkosta löytyi vielä perinteistä punaviiniglögiä (alennushintaan!) ja kutsuimme Mirjan ja Masan loppiaisen jälkeen meille glögille, punajuurikeitolle ja kinkku-sienipiirakalle. Jouluna meillä oli niin paljon ruokia, että tein sitruunasillin vasta nyt.
Sitruunasili
2 matjessillifilettä
1 prk ranskankermaa
½-1 sitruunan mehu ja kuoret
1 tl vahvaa sinappia
1 rkl hunajaa
sitruunapippuria tai rouhittua mustapippuria
tuoretta tilliä
Viipaloi sillifileet haarukkapaloiksi. Raasta pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Leikkaa tilli silpuksi. Sekoita hunaja, sinappi ja pippuri ranskankermaan haarukalla vatkaten. Yhdistä kaikki aineet, sekoita hyvin ja purkita. Anna maustua muutama tunti kylmässä ennen tarjoilua.
Maanantaina keräsin pois joulukoristeet, kausivalot saivat vielä jäädä. Jääkaappi alkoi olla jo niin tyhjä, että päätin pestä sen, samalla tyhjensin vanhat, avatut hillopurkit. Alkuviikolla satoi niin paljon lunta, että oli jätettävä lenkit väliin. Hannulla riitti hommia pihatien auraamisessa. Pihalla on hanget, korkeat nietokset ja Rubert-rusakko pääsi jyrsimään omenapuuta, ennen kuin Hannu aurasi lumet pois sen ympäriltä. Viron kurssi siirtyi etäopetukseen ja päätimme olla aloittamatta kevätkautta. Menee turhan hankalaksi seurata opetusta läppäriltä ilman tulostettua oppimateriaalia. Pakkanen kiristyi viikonloppua kohden ja sulatin pakastimen. Ainakin sieniä on riittävästi! Auto hyytyi Hyrylässä, onneksi bändin pojat saivat työnnettyä sen käyntiin ja Hannu pääsi kotiin. Kun on näin kylmä, tekee mieli pataruokia ja keittoja. Lidlissä olikin alkuviikolla sopivasti tarjouksessa uunikana- ja lihapadat, tein niistä monen päivän ateriat lisäämällä pataan sieniä, lehtikaalia, mausteita, marjoja ja ruokakermaa.
Pakkasta oli niin paljon, että hain vihdoin vintistä talvitakkini, kun lähdin Tikkurilaan hoitamaan pankkiasioita. Samalla kävimme lounaalla uudessa nepalilaisessa White Himal -ravintolassa.
![]() |
| White Himal |

Tammikuun kirjoja:
Rami Syed "Moottoripyörällä silkkitietä".Mielenkiintoinen matkakertomus Oulusta Katmanduun ja takaisin. Eurooppa sivuutettiin pikaisesti (pala kakkua?), mutta kerrottavaa oli riittämiin eksoottisimmilla ajoreiteillä. Paljon tietoa historiasta, kulttuurista ja eri maiden tavoista. Matkaa kertyi liki 30.000 kilometriä eikä kommelluksilta säästytty.
Johanna Holmström "Sielujen saari". Vuodesta 1889 vuoteen 1962 Seilin saarella toimi naispuolisille mielenterveyspotilaille tarkoitettu "hospitaali". Kirja kertoo Kristiinan, Ellin ja Sigridin tarinan, saari voisi kertoa kymmeniä lisää. Kristiina ja Elli välttivät kuristushuoneen, kun heidät siirrettiin Seiliin. Oliko kyse mielisairaudesta, totaalisesta uupumuksesta vai yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta? Sigrid hoiti näitä onnettomia naisia, joista vain harva pääsi saarelta pois. Useimmat viettivät siellä koko loppuelämänsä, kuten Kristiina. Elli pääsi saarelta pois, kun suostui pakkosterilointiin ja palasi vanhempiensa kotiin. Jotkut yrittivät karata tai hukuttautuivat mieluummin kuin jäivät saarelle. Jotkut harvat löysivät sieltä rauhan levottomalle mielelleen ja osallistuivat ulko- ja sisätöihin, ystävystyivät jopa ihastuivat, mikä aiheutti joissakin kateutta ja mustasukkaisuutta. Miehiä saarella ei nähty kuin papin ja lääkärin viikottaisilla käynneillä. Vavahduttava tarina, joka sisältää paljon tietoa Seilin synkästä historiasta.
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Vuodenvaihteen mietteitä
Mökkiloma Matildassa oli tosi rentouttava, mutta oli mukava palata omaan joulukotiin. Joulun ruuista pääsimme eroon kätevästi; kinkun lopusta tein karamellisoitua possua tortillojen täytteeksi, viimeiset punajuuret ja perunat surrautin sinihomejuuston kanssa keitoksi. Retkievääksi ostamani savukanasuikaleet taipuivat sienien kera piirakaksi.
Koronasta huolimatta lopuillaan oleva vuosi ei ollut (ainakaan meille) kovin kamala. Tietysti surettaa, ettei äitiä, lapsia tai lastenlapsia ole voinut tavata totuttuun tapaan ja ketuttaa, että odottamamme kevät- ja syysmatkat peruuntuivat. Mutta on sitä ehditty tehdä ja reissata muutenkin!
![]() |
| Krakova |
Tammikuun lopulla lensimme Krakovaan muutaman päivän lomalle. Yksi lempikaupungeistani oli vielä koristeltu jouluvaloin, vaikka sää enteilikin jo kevään tuloa. Entuudestaan tuttu kaupunki on jo likipitäen koluttu ja kävelimmekin totuttuja reittejä, kävin myös tutussa paikassa kuumaöljyhieronnassa.
![]() |
| Marrakech |
Helmikuussa käytimme hyväksemme Norwegianin edulliset lennot Marrakechiin, jossa vietimme viikon. Päivisin oli jo kesäkelit, iltaisin ja öisin viileää ja sainkin jostain itselleni pitkäkestoisen yskän. Vilkas, värikäs, äänekäs, maukas ja mausteinen kaupunki. Vanhan kaupungin hiljaisemmat kujat ja kaupungin rauhoittavat puistot viehättivät, alituinen tyrkyttäminen, huijaaminen ja pölyn hengittäminen ei niinkään.
Huhti-toukokuulle suunnittelemani pitkä vaellusmatka Portugaliin ja Espanjaan peruuntui. Vietimme kevään kotosalla kokkaillen ja lähiseudulla lenkkeillen. Pääsiäisen vietimme kotona kahdestaan ja pidimme tummien oluiden tastingin. Telkkarista tuli seurattua sarjoja ja museoiden opastettuja kierroksia. Eniten minua harmittikin kirjastojen ja taidemuseoiden sulkeminen, onneksi digitekniikka tuli avuksi tähänkin hätään. Kävin normaalisti kampaajalla, hierojalla, mammografiassa ja verenluovutuksessa, kesällä pääsin jopa hammaslääkäriin. Vapun vietimme kahdestaan kotona. Joitakin ystäviä sentään tapasimme silloin tällöin ja Maija kutsui meidät pihalleen synttäreitä juhlistamaan.
![]() |
| Teijon kansallispuisto |
Olin varannut Meri-Teijon mökin huhtikuulle, mutta Uudenmaan rajat suljettiin ja siirsin varauksen toukokuulle. Oli taas mukava viettää viikko tutussa mökissä ja vaeltaa Teijon kansallispuiston reittejä. Kotiin palattuamme aloitimme fillarilenkit ja otimme moottoripyörät käyttöön.
![]() |
| Näsijärvi, Tampere |
Kesäkuussa ajelimme Hondalla Espoon reittejä ja Drag Starilla ruukkikierroksen Länsi-Uusimaalla. Vietimme muutaman päivän Tampereella nauttien mukavasta majoituksesta, hyvästä ruuasta, näyttelyistä ja fillarilenkistä. Kävin uimassa Näsijärvessä. Juhannuksen vietimme Pärnussa, sekin tuttu kaupunki monilta käynneiltä. Turisteja ei ollut juurikaan, kun kaikki eläkeläis- ja ryhmämatkailijat puuttuivat.
![]() |
| Narva |
Heinäkuussa koronatilanne ei näyttänyt pahalta ja lähdimme Hondalla Viro-kierrokselle: Rakvere - Narva - Tartto - Otepää - Viljandi - Tallinna. Aivan mahtavat majoitukset, hyvää ruokaa ja vähän porukkaa. Heinäkuun lopulla varasimme pari yötä Perniöstä, ajoimme Hondalla reitin Billnäs - Fiskars - Perniö ja Mathildedal - Kemiönsaari - Kasnäs - Särkisalo - Pettu - Perniö.
![]() |
| Salonsaari |
Elokuun alussa taas Honda alle ja päräytimme Jämsään pariksi yöksi ja sieltä takaisin Salonsaareen pariksi yöksi. Elokuussa juhlittiin myös Onnin konfirmaatiota. Kävin päivän reissulla Tampereella, kun kesäkuussa jäi käymättä kattokävelyllä.
![]() |
| Riika |
Viron reissu oli niin mukava, että suuntasimme Hondan pyörät sinne uudelleen (kun ei oikein muuallekaan päässyt). Tällä kerralla reitti oli Haapsalu - Hiidenmaa (Kärdla ja Kassari) - Riika (LV) - Pärnu - Tallinna. Taas ihanat majoitukset, hyvää ruokaa ja edulliset hinnat. Sain vahvistuksen mielikuvalleni Hiidenmaasta; se on minun paikkani!
![]() |
| Seurasaari |
Heti Viron reissun jälkeen minulla alkoi sienestyskausi, joka jatkui vuoden loppuun saakka. Ei tarvinnut lähimetsää kauemmas lähteä, joka lenkillä löytyi suppareita ja alkuun myös kanttarelleja. Teimme vielä pari lyhyempää moottoripyöräajelua Helsinkiin, Espooseen ja Porvooseen.
![]() |
| Lempäälä |
Syyskuussa vietimme mukavan viikonlopun Lempäälässä mökkeillen Eijan ja Timon seurassa. Nyt pääsin Pyhäjärveen uimaan! Kantarellejakin löytyi jonkun verran, lisäsin ne lihapataan. Sofia pääsi ripille syyskuussa ja sattui kaunis, lähes kesäinen sää. Aloitimme viron kielikurssin.
![]() | |
| Teijon kansallispuisto, Sahajärvi |
Varasin tutun mökin Meri-Teijosta syyslomaviikolle (toivoen turhaan, että joku ipanoista olisi liittynyt seuraan). Sieniä löytyi aivan mahdottoman paljon, teimme sentään yhden uuden vaelluksen Sahajärvellä. Kävimme myös Taalintehtaalla, mutta sää ei silloin oikein suosinut.
Ja kuten edellinen postaus kertoo, pidennetty joulu kului taas rattoisasti Mathildedalissa. Onneksi liitolla on kolme mukavaa majoituspaikkaa suht lähellä. Kesälle voisi taas harkita Kopparötä tai Kustavia.
Olemme tapailleet vain muutamia ystäviämme, syöpään sairastunutta siskoa olen käynyt moikkaamassa hänen ovellaan, lapsia on nähty (rippijuhlia lukuun ottamatta) vain vilaukselta. Lukupiirit on pidetty enimmäkseen Zoomissa tai käyty sähköpostikeskustelua. Kesällä pääsimme käymään parissa päiväkonsertissa Pitäjän kirkolla. Näyttelyissä olen sentään käynyt parikymmentä kertaa, muutaman kerran leffassa ja kirjoja olen vuoden aikana lukenut 30. Se on minulle (hitaana lukijana) paljon, johtunee pitkien reissujen peruuntumisesta.
![]() |
| Uudenvuodenaatto perinteisesti |
Joulukuun kirjoja:
Juha Itkonen "Ihmettä kaikki". Perheen kolmannen lapsen odotus on vaikea eikä etene toivotulla tavalla. Vanhempien pitää tehdä raskas päätös. Niin tai näin, lopputulos tulee vaikuttamaan niin sikiöön, parisuhteeseen kuin koko perheeseenkin. Surusta ollaan vasta vähitellen selviämässä, kun elämä yllättää ja alkaa kaksoisraskaus, joka ei ole edellistä odotusta helpompi. Kirja pohjautuu Juha Itkosen omakohtaisiin kokemuksiin, isän huoli ja rakkaus on liikuttavaa luettavaa.
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Matildan joulu
Lohjalla poikkesin Suvilla, siskolla (joka oli kotiutunut sairaalasta), kummitädin pihalla ja hoivakodin ovella jättämässä äidin joulukukan ja -lahjat. Carita jäi viime vuonna ilman paistamiani pipareita, nyt hän ei tullut avaamaan ovea ja asuntokin oli aivan pimeänä (hänkin oli ollut pari päivää sairaalassa ja soitti minulle sunnuntaina). Vein kynttilän isän haudalle ja jatkoimme kohti Saloa ja Mathildedalia.
Aivan kuten vuosi sitten, pellot olivat peittyneet sumupilvien riekaleisiin eikä päivä juuri valjennut. Hämärtyvää iltapäivää valaisivat Perniön jouluvalot. Hain avaimen Kyläravintola Terhosta ja varmistin samalla sen aukioloajat. Alkoi hillitön tavaroiden roudaaminen ylämäkeä mökille. Jo ajomatkalla Hannu muisti unohtaneensa mokkulan kotiin (mökillä ei ole wifiä), siitä viis, onhan meillä puhelimet. Mutta mikä kamalinta; minä olin unohtanut joululiinan! Foliokin olisi ihan kiva kinkun paistamiseen.
Viritimme jouluvalot terassille ja mökkiin, sytytin kynttilät, Hannu laittoi saunan lämpiämään ja söimme sushit. Saunakahvien kanssa oli vuorossa vuoden toiset joulutortut (kiitos Suvi).
![]() |
| Mathildedal |
Matildan jouluruokatori ja myymälät olivat avoinna lauantaina, sinne kävelimme aamupäivällä. Sää oli edelleen sumuinen, lämmin ja tihkusateinen. Suuntasimme omille kävelylenkeillemme, minä lähdin tietenkin etsimään niitä sieniä, joita en saanut kerättyä syyslomaviikolla. Tein Jeturkastin lenkin, supparit odottivat minua heti polulta poikettuani. Vettyneimmät jätin metsään, suurin osa oli kuitenkin napakoita ja vielä löytyi ihan pieniäkin sieniä.
![]() |
| Kyläravintola Terho |
Treffit meillä oli Kyläravintola Terhossa, jossa söimme hyvät lankkupizzat. Mökille kävelimme rannan kautta, ehkä säästä johtuen ei paljon väkeä ollut liikkeellä. Olemme niin hyvin varustautuneet, että jätin ostamatta (12 euron) silakkapurkit ja muut herkut. Hannu ei ollut sieniä löytänyt, minun saaliini oli taas niin suuri, että hän jäi terassille putsaamaan sieniä. Käytin ne samantien pannulla, osan jätin sunnuntain ruokaan, loput pakastin.
Kotona terassin valot toimivat ajastimella, täällä ei aamulla ole kellosta tietoa, kun on hämärää lähes koko päivän. Lähdin sunnuntaina kiertämään Matildanjärven lenkkiä. Toki repussa oli myös sieniveitsi ja pussi päivän saalista varten. Kolusin polunvarren rinteitä, mutta säälin sen verran Hannua, että jätin pussin tänään vajaaksi. Vahingossa kävelin metsää liian pitkälle, polulle palattuani ihmettelin, miksi reittimerkit puuttuivat, kunnes palasin polkua takaisin päin ja ylitin sillan Vicksbäckinlahdelle. Metsässä tuuli suhisi puiden latvoissa, ei sentään satanut tihkua isommin. Matildan keskustassa poikkesin Kyläpanimon ovelle, mutta kauppa olikin suljettu. Mökillä asettelin kuusenhavut maljakkoon ja ripustin oksiin pieniä tonttuja. Kuusi on siis koristeltu! Tein broileri-sienikastikkeen täysjyväriisille, syötyämme huilimme hetken ja tv:n joulukalenterit katsottuamme menimme saunaan. Hannu kyllästyi jo Jouluradioon ja kuuntelimme vaihteeksi irlantilaisia joululauluja levyltä.
Maanantaina oli niin surkea keli, että pysyimme mökissä koko päivän. Pyöräytimme astian- ja pyykinpesukoneet. Hannu putsasi eilen tuomani sienet, samalla kun paistoin niitä pannun kautta pakastimeen, pidin Kirkko ja Kaupunki -lehden jouluvisan. Laitoin kinkun uuniin kypsymään, saunottuamme veistin siitä illalla maistiaiset.
![]() |
| #kokkimatkassamukana |
![]() |
| Hannun arpajaisvoitto |
Ainoan kauppapäivän pidimme tiistaina, kun kävimme Perniön K-Supermarketissa ostamassa juureksia, tuoretta leipää ja maitoa. Sen jälkeen lähdin kävelemään Hummeltietä eteenpäin ja jatkoin Kemiönsaareen saakka pitkin hienoa metsäreittiä, joka on hyvin merkitty pyöräilijöille. Kävin kääntymässä Strömman kanavalla ja palasin samaa reittiä Matildaan. Fillarilla olisi voinut ajaa takaisin Kemiöntietä, niin olisi ollut vähän vaihtelua ja olisi välttänyt isot ylämäet. Tarkoitus ei ollut kerätä sieniä, mutta kun ne kasvoivat aivan pyörätien reunassa, olihan niitä vähän poimittava pussiin. Naapurimökki oli edelleen tyhjä, kun palasin kämpille ruuanlaittoon. Kas, sienipastaa! Saimme Hannun tyttäriltä lahjaksi herkkulaatikon, josta verotimme jo balsamicon ja lakufudgen.
Aatonaaton sää oli edelleen kostea ja utuinen. Tein pienen lenkin rannan kautta ja lähdin metsään sienestämään, ennen kuin luvattu pakkaskeli ja lumisade pyhinä saapuu. Jossain vaiheessa iltapäivää naapurimökkiin oli tullut asukkaita. Tein anjovismössön ja alustin perunalaatikon huomista varten.
Jouluaattona sovimme tekevämme sen pituiset lenkit, että ehdimme takaisin mökille kuuntelemaan, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Noh, minun piti taas melkein pistää juoksuksi. Lähdin kiertämään Matildanjärveä (jätin jopa sieniveitsen mökille), mutta liukasteltuani sillan yli Vicksbäckinlahden nuotiopaikalle vastaantulijat kertoivat, että pitkospuut ovat aivan jäisiä ja joutuu kävelemään vettynyttä pitkospuiden viertä. Muutenkin metsäpolut olivat märkiä ja kuraisia, minä olen välttänyt ne vaeltamalla pitkin metsärinteitä. Käännyin takaisin ja suuntasin metsään. Ihan vähän vain, lupailin Hannulle, joka taas tuskaili sienien putsaussessiota. Ehdin juuri sopivasti mökille, lämmitimme glögit ja kuuntelimme joulurauhan julistuksen.
Lounaaksi
söimme uunipunajuuria sinihomejuustolla ja rucolalla maustettuina,
lisäksi keitettyjä perunoita ja kalaherkkuja. Iltapäivälevolla
katselin telkkarista ”Joulutarinan”, sen jälkeen saunoimme.
Perunalaatikko oli muhinut iltapäivän uunissa, bataattivuoat
teinkin jo kotona valmiiksi. Kyllä maistuivat taas hyvälle kinkun
kanssa! Kuka enää jaksaa syödä juustoja, hedelmiä, pähkinöitä,
pipareita ja suklaata? Iltakahvin aikaan avasimme vähät lahjamme,
tosin Hannu-tonttu oli innostunut tuhlaamaan; toivomani kalenteri
ensi vuodelle, lahjakortti hierontaan ja yllätyksenä vielä
lihasvasara ja voucher haluamalleni illalliselle. Voisinko pyytää Tonavan jokilaivaristeilyn illallisineen Budapestissa?
![]() |
| Pakastesieniä suoraan metsästä 25. joulukuuta |
Joulupäivän aamuna oli pikkupakkanen ja auton päällä valkea peite. Laitoin uunijuurekset maustumaan ja lähdin kävelemään Jeturkastin metsään. Sieltä löytyikin suppareita valmiiksi pakastettuina! Joku oli koristellut pienen kuusen lähelle Skoilantietä.
Iltapäivällä saimme Sofian, Annan ja Aapon mökille saunomaan ja syömään. Tonttu toi myös mukavia lahjoja ihon puhdistukseen ja hoitoon.
Tapaninpäivänä jätin sienet metsään ja tein golfkentän lenkin. Mukavasta säästä huolimatta kentällä ei näkynyt yhtään pelaajaa. Merellä näkyi yksinäinen joutsen uiskentelevan lahden pohjukassa. Puuskutin mäet mökille, Hannu putsasi eiliset sienet ja tein ensimmäisen kerran jouluaterialle sienikastikkeen. Tapanina vasta tuli ensimmäinen jouluähky, sen verran paljon tuli taas syötyä. Ruokavarustelu meni muutenkin överiksi; olisimme voineet viettää vielä muutaman päivän mökillä ilman kaupassa käyntiä. Sieniä riittää taas jaettavaksikin. Pyöräytimme pesukoneet ja sauna lämpeni illalla vielä viimeisen kerran.
![]() | |
| Peurojen reitillä |
Joulukuun kirjoja:
Katja Kettu "Rose on poissa". Tarina suomalaisten maahanmuuttajien ja amerikanintiaanien yhteiselosta. Kertojana Lempi, suomalaisisän ja intiaaniäidin tytär, joka palaa kymmenien vuosien jälkeen reservaattiin, kun isältä on muisti hävinnyt ja äiti on ollut jo pitkään kateissa. Mystiikkaa, intiaanien kurjaa kohtelua, hyväksikäytettyjen ja kadonneitten tyttöjen selvittämätön mysteeri, joista mikään viranomainen ei välitä. Katja Ketun ääni on väkevä ja värikäs, puhuu se sitten luonnosta, taruista, rakkaudesta tai ihmismielen raakuudesta.





















































