Vaikka olisinkin vapaalla,
aatonaatosta tulee aina työntäyteinen päivä. Koti on siivottu ja leipomiset
leivottu, joten voin keskittyä ruokien laittoon. Aamupäivällä pesukone
pyörittää viimeiset pyykit ja minä valmistan kalat.
Yksi on varma: ainakin
anjovismössöä on tarjolla. Sen lisäksi olen tehnyt vaihtelevasti erilaisia
sillejä. Sherry-tomaattisilliä, sitruunasilliä, punajuurisilliä, kaikenlaista
on tullut kokeiltua. Aiemmin tein myös lasimestarinsilliä, mutta lopetin, kun
sain syödä sen yksin. Haikeudella muistelen Anni-mummun suutarinlohta, jonka
olemassaoloa Hannu ei ymmärrä lainkaan. Vähän vastaavaa on boquerones, jotka
saan nekin nauttia itsekseni Espanjan matkoilla.
Tämän joulun kalapöydässä on
anjovismössön lisäksi tarjolla sitruunasilliä (BOY:n ohjeella) ja chilisilakkaa, jonka ohjeen nappasin Metro-lehdestä.
Jouluateriaamme kuuluu myös lämminsavulohi.
Päivällä teen perinteisen
Lohja-kierrokseni. Haen savukalkkunan suoramyynnistä, teen viimeiset
ruokaostokset ja käyn äidin luona Virekodissa. Tällä kerralla en ota häntä
mukaani, kun lähden kummeilleni kahville, kaikki normaalista poikkeava tuntuu
tekevän äidistä kovin levottoman. Vien kynttilät Virkkalan hautausmaalle ja
kotimatkalla poikkean ehkä parin ystäväni luona.
Yleensä teen
porkkanalaatikon hyvissä ajoin pakastimeen, mutta nyt sekin jää aatonaatolle
(pakastin on täynnä). Illalla keitän myös rosolliin tulevat juurekset ja
esivalmistan perunalaatikon, jonka jätän yöksi kylpyhuoneen lämpimälle
lattialle. Sillä aikaa Hannu silittää pyykit. Hän on aikaisempina vuosina
tehnyt sekahedelmäsopan, mutta nyttemmin olemme luopuneet siitä ja
riisipuurosta, syötyä tulee muutenkin aivan liikaa.
Äitini jouluperinteitä en
ole jatkanut siltä osin, että hän valvoi aattoa vastaisen yön aina ties kuinka
myöhään. Siitä huolimatta lahjoja löytyi vielä keväälläkin eri piilopaikoista.
Minun ei tarvitse valvoa kinkun kypsymistä uunissa ja muutenkin jouluni on
ajoissa valmis, yleensä viimeistään, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan.
Tämän vuoden ainoan joulustressin sai aikaan Hannu, joka räjäytti eteisen
remontin käyntiin muutama päivä ennen joulua. Juuri, kun olin saanut kodin
siivottua joulua varten. Hän saikin siivota alakerran uudelleen ja julistimme
oman joulurauhamme jo tiistai-iltana. Remontti jatkuu pyhien jälkeen, kunhan
ensin keksimme miten.
ps. Hauskaa nimipäivää Noel!
Anjovismössö
2 purkkia anjovista
1-2 omenaa
punasipulia
2 keitettyä kananmunaa
150 g smetanaa
1 tl currya
sitruunapippuria
tilliä
Kaikki aineet silputaan ja sekoitetaan. Annetaan maustua kylmässä n. 8 tuntia.
Sopii vappubrunssille, juhannuksena uusien perunoiden seuraksi, jouluna rosollin kanssa tai ihan muuten vaan tummalle leivälle kun tekee suolaista mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti