lauantai 7. heinäkuuta 2018

Ellenz-Poltersdorf - Treis-Karden

Yö oli erittäin hiljainen, mutta yhtä kuuma kuin edellisetkin. Tähän huoneeseen ei saanut edes läpivetoa ja peitot olivat taas talvimallia. Aamiainen jatkoi samaa tuhtia konseptia. Lähdimme ennen kymmentä liikkeelle, sää tuntui heti aamusta kuumana iholla.


Kävelimme joenrantaa eteenpäin, kunnes saavuimme sillalle ja ylitimme Moselin. Heti toisella puolella alkoi polku ja seurasimme Moselsteig-merkkejä viiniviljelmälle, josta alkoi hurja 1-2 kilometrin nousu läpi kauniin metsän. Polku oli yhtä kapea kuin eilenkin, lisäksi tämä oli paikoitellen kalteva. Pidimme aika ajoin juoma- ja evästaukoja. Kulkiessani Arjan edellä näin pienen metsäkauriin katoavan metsän siimekseen.


Arja oli tutkinut karttaa ja etsimme M ja K -reittimerkkejä. Jouduimme kävelemään hetken ajotien laitaa, kunnes käännyimme risteyksessä, johon oli rakennettu mökki itsepalvelumyymälälle. Automaatista voi ostaa kylmien juomien lisäksi viereisen luomutilan kananmunia, viiriäisenmunia, hunajaa, pateita, makkaroita ja vakuumiin pakattua lihaa. Jätimme ruuat muille ja ostimme vain kylmät vesipullot. Tyhjensimme ne tuoleilla istuen, nappasimme puun alta omenat mukaan ja jatkoimme matkaa.



Vihdoin löysimme K-merkit, jotka johdattivat meidät vanhalle kelttiläiselle tielle. "Mihin sä katosit?" huusi Arja, kun olin puskassa syömässä vadelmia. Kävelimme mukavaa, hiljalleen nousevaa metsätietä. Harmi vain, että reittimerkit puuttuivat ja harhauduimme liian korkealle ja kauas oikeasta reitistä (meidän pitäisi lukea vaelluskarttaa vähän useammin). Otin Mapsin käyttöön ja laskeuduimme maantietä pitkin Treis-Kardeniin. Treisin puolelle, jossa majapaikkamme Pension Am Markt sijaitsee. Tulimme sopivasti kauppojen kohdalle ja teimme ostokset, kun muistin kauppojen olevan täällä kiinni sunnuntaisin.



Pääsimme heti majoittumaan, suihkuun ja hetken huilille. Syömäänkään ei ollut pitkä matka, kun ravintoloiden avauduttua menimme aukion toiselle puolelle Ristorante La Mulaan pastalle ja pizzalle.



Ei jaksettu tänäänkään riekkua pitkään, vaan käveltyämme kyläkierroksen palasimme mukavaan, mutta kuumaan (ei parveketta) huoneeseemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti