Pirjon polvi oli aamulla niin kipeä, että hän päätti siirtyä bussilla seuraavaan kohteeseen. Olin nukkunut huonosti koko yön, toisten kuorsauksia kuunnellen. Lähdin alberguesta kahdeksan hoodeilla, lähes viimeisenä. Edelläni lähti mm. 77-vuotias näkövammainen saksalaisnainen valkoisen keppinsä kanssa. Ihmettelen, miten hän pärjää kompuroimatta ja löytää oikeat reitit, kun minullakin on tapana eksyillä, vaikka näenkin eteeni.
Reitin piti ola tänään hyvin tasainen, mutta eikös heti alkumatkasta tullut nousua näköalatasanteelle, josta matka jatkui mukavaa metsäpolkua. Siitä piti nousta vieläkin ylemmäs ajotien laidalle. Näinköhän rannikko on liian kivinen tai joku maanomistaja on kieltänyt vaeltajia kävelemästä tontillaan.
Pitkään sain taas kävellä, ennen kuin pysähdyin aamiaiselle Cafe Horizonteen. Pyysin pienen palan tortilla Españolaa, eteeni tuotiin neljännes koko perunamunakkaasta. Vatsa täynnä jatkoin reittiä, joka olikin mukavan vaihteleva.
Välillä kävelin lähellä rantaa, välillä peltojen välistä hiekkatietä, välillä oli noustava taas ajotien (leveälle) kävelytielle.
Poikkesin pieneen kappeliin, jossa ryhmä kiinalaisia (?) vaeltajia luki Isä meidän -rukousta. Pirjo lähetti kuvan ostamistaan teleskooppi-kävelysauvoista.
Saavuin Viladesuso-Oiaan jo ennen puoltapäivää. Hostelli oli vielä kiinni, kävelin hetken matkaa eteenpäin ja otin ansaitsemani 1906-oluen Sal de Marin terassilla. Hostelli oli siivottu, kun kirjauduin sisälle (15€/hlö), Pirjon bussi pysähtyi aivan kohdille ja saimme valita vapaista paikoista meille mieleiset alapedit. Kävin suihkussa ja pesin pyykit, jotka voi ripustaa aurinkoiselle pihalle kuivumaan. Hostelli on päätien varrella, tien toisella puolella on aava meri. Lähellä on albergue, jonne useimmat vaeltajat näyttävät majoittuvan.
Kävelimme yhdessä aperitiiveille Sal de Marin merenpuoleiselle terassille. Kävimme katsomassa naapuriravintolan tarjonnan, mutta totesimme sen liian hienoksi/kalliiksi paikaksi meille ja palasimme nöyrinä tyttöinä Sal de Mariin syömään hyvät sapuskat. Jalkapallo-ottelukin loppui sopivasti telkkarista ja volyymi putosi puoleen.
Olimme saaneet seuraa majataloon (myös ne kiinalaiset), naisten kylppärin oli vallannut huuruinen kosteus, kun joku lorotti suihkusta juoksevaa vettä, terassilla kikatettiin ja puhuttiin kovaan ääneen. Varasin meille huomiseksi privaattihuoneen. Saksalainen Mathias vastaanotti minut, respan Pablo/Pedro (?) oli kertonut hänelle, että suomalainen tarvitsee fysioterapiaa ja apua teippaukseen. Pirjon nilkuttaessa paikalle hän varasi itselleen hoitoajan samalle illalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti