Caldas de Reis - Padrón 21 km

Majapaikkamme sijaitsi ajotien varrella, eikä ikkunoissa tainnut olla mitään eristeitä. Jo viiden jälkeen alkoi autoja kulkea ohitse ja välillä tuntui kylmältä, kun ikkunoista veti. Tälle päivälle luvattiin 90% sadetta, puin päälleni pitkät housut ja juoksutakin. Kadut olivat vielä kuivia, kun puoli kahdeksalta liityin vaeltajien jonoon. Kaupungin ulkopuolelle päästyäni ripotteli vähän vettä ja vedin sadesuojan rinkan päälle. Ripottelu loppui lähes samantien.

Toinen maisemiltaan kaunis kävelypäivä heti perään, enkä kastunut lainkaan. Linnut visersivät ja eukalyptuspuu tuoksui.

Ensimmäinen baari oli niin täynnä, etten mahtunut sisälle. Jatkoin seuraavaan ja sain ulos pöytäseuraksi amerikkalaisen (Etelä-Koreasta) Erican, jonka olen ohittanut usein. Hän oli aloittanut tämän ensimmäisen caminonsa Lissabonista, mutta todennut alun hankalaksi, siirtynyt bussilla Portoon ja jatkanut sieltä Camino da Costalia. Erica sanoi kävelevänsä loppuun asti vaikka mikä olisi, sillä tämä jää hänen ainoaksi caminokseen, niin kamalaa on. Älä sano! lohdutin. Ensi vuonna tulet uudelleen.

Tilasin itselleni pocadillo pequenon, näkisitpä ne isot!

Caminoreitti kulki välillä lähellä 550-tietä, kurvaten sitten takaisin metsän hiljaisuuteen. Fillaristit huristelivat alamäet täysillä ja huusivat rinnakkain kulkevia vaeltajia väistämään.

Kun Padróniin oli noin kahdeksan kilometriä, pysähdyin oluelle tutulle terassille. Pyhä paikka; kirkko ja hautausmaa tien toisella puolella. Yksi pariskunta tervehti minua ja nainen tuli kertomaan, että he näkivät minut eilen. Minä näin satoja ihmisiä, useimmat selkäpuolelta.

 

 

Saavuin Padróniin teollisuusalueen kautta. En vielä tarkistanut alberguen sijaintia, sillä taivas oli synkistynyt ja aioin taas syödä ennen majoittumista. Pirjo oli jo saapunut Padróniin bussilla ja päässyt albergueen.

Heti, kun istuin sisälle O Santiaguinoon, ulkona alkoi sataa. Pian paikka täyttyi muistakin vaeltajista. Padrónin kuvat jäävät nyt sateen vuoksi ottamatta, mutta onhan noita ennestään jo kahdelta käynniltä. Kävelin takaisin kauppahallin ja teollisuusalueen suuntaan ja löysin Albergue O Pedrónin. Pirjo istui oleskelutilassa juttelemassa muiden kanssa. Minä painuin suihkuun ja pyykille. Ne eivät kyllä ikinä kuivu tässä säässä! Kuorsasin hetken yläpedissä, ennen kuin lähdin Pirjon seuraksi etsimään auki olevaa ruokapaikkaa (useimmissa keittiö aukeaa vasta seitsemältä tai kahdeksalta). Otin ensimmäisen kerran sadeviitan käyttööni. Pirjo jäi ensimmäiseen baariin syömään, minä menin seuraavaan tintoveranolle. Hetken kuluttua hän tuli kertomaan, ettei saanut lainkaan palvelua (olisi heiluttanut kävelysauvojaan!) ja lähti etsimään kauppaa. Minä jäin päivittämään blogia, sade jatkui aina vain.

Tämän alberguen yläpeti on siitä huono, että laita puuttuu toiselta puolelta ja ylös/alas kiivetessä otteen saa vain yhdellä kädellä. Miten mahtaa käydä?