Ourense (by train)

Dormimme isot ikkunat olivat kadulle päin. Aamukolmelta kadulla huudettiin oikein tosissaan ja muistin, että on lauantai. Viikonpäiviä ei caminolla tule laskettua, ainoastaan edessä olevia kilometrejä. Odotin, että joku kävisi ovella sanomassa, että nyt turvat tukkoon, täällä nukutaan! Mutta ei, Mikael kertoi nukkuneensa koko yön, eikä ollut kuullut mitään.

Kannattaa olla ajoissa juna-asemalla, siellä läpivalaistaan tavarat, tehdään kehontarkistus ja tarkastetaan lippu ja henkilöllisyys. Lisäksi portit laiturille suljetaan viisi minuuttia ennen junan saapumista. Madridiin menevä juna näytti aivan täydeltä.

Junassa ei ollut wifiä, sain luettua e-kirjaa taas eteenpäin. Ourense vaikuttaa isolta kaupungilta; paljon eri-ikäisiä kerrostaloja. Sää oli aamusta sumuinen ja kostea. Olin liian aikaisin perillä, pysähdyin kulmakahvilaan aamiaiselle. Etsin Albergue Augas Quentesin, jonka ovi oli lukossa. Kävelin hoodeilla ja menin oluelle mukavaan Pizza Bar Piko Lokoon, josta sain wifi-yhteyden. Lähetin viestin albergueen ja kerroin olevani jo lähettyvillä. Lupasivat tulla avaamaan oven. Kun odottelin alberguen ulkopuolella, nuoripari poistui paikalta ja livahdin oven raosta sisään. Hetken kuluttua joku henkilökuntaan kuuluva mies tuli siivoamaan dormeja, sain petini (liinavaatteet, peitto ja lukuvalo!) ja avaimen ulko-oveen.

Ourense

Ulkoistin itseni ja ihmettelin taas Espanjan aikatauluja. Yhteen saakka saa ainoastaan aamiaista! Kävin yhdessä kahvilassa (wifi) ja sain viinilasillisen kylkeen tapasannoksen pasta bolognesea. Näitä kun ottaa tarpeeksi monta, ei mitään lounasta tarvitakaan! Taivas kirkastui, minun ei tarvitsekaan kaivautua vällyjen väliin. Seuraava tapas oli mustekala- perunapataa. Että nämä espanjalaiset jaksavat (kahviloissa) huutaa! Ourense on siltojen kaupunki, niitä minä ilmeisesti tallaan täällä pari päivää. Concha kertoi tämän olevan hänen äitinsä synnyinkaupunki. Piko Lokosta taitaakin tulla kantikseni, lounaaksi söin siellä ison kanasalaatin.

Pizza Bar Piko Loko

Albergue Augas Quentes

Majoituin albergueen, kävin suihkussa ja tein oloni mukavaksi. Ei enää makuupussissa hikoilua, sängyssä on lakanat ja peitto! En jaksanut odottaa iltakahdeksaan saakka ravintoloiden avautumista, vaan kävelin yhden sillan yli keskustan isoon kauppakeskukseen. Siellä on mm. Ikea ja 100 Montaditos! Ostin ilta- ja aamupalaa. Ja kuten olin itselleni luvannut, myös mansikoita ja kuohuviiniä.

Avain ulko-oveen ei taaskaan suostunut toimimaan, sain respalta uuden avaimen. Huomasin, että laukussani on kaksi avainta, mistähän se toinen on unohtunut mukaani? Vaelluksen lopetettuani minulla alkoi olla polvivaivoja. Ei kai se ole mikään ihme, niin paljon on tälläkin caminolla riittänyt mäkiä (ja yllättävän paljon asvalttia). Laitoin eväät jääkaappiin, kuoharin pakastimeen ja lähdin Piko Lokon terassille kahville. Sain taas moneen kertaan selittää, että haluan tuplakahvin (doble) ja brandyn (what? Konjak?). Ja kun pyysin brandyn erikseen lasiin, en kahvin joukkoon, lasi oli täynnä isoja jääkuutioita.

 

Albergue Augas Quentes

Ehdin syödä oman iltapalani, kun alberguen viihtyisään keittiöön pölähti 12 miehinen pyöräilijäjoukko. Portugalilaisilla on aina mukana parhaat eväät ever. Onneksi pääsin osingolle! Ounou, heillä on karaokelaitteetkin mukana! Kun vetäydyin punkkaani - joka on onneksi hieman erillään muista - osa porukasta meni myös nukkumaan, osa kuului lähtevän vielä kaupungille.

Yö oli hiljainen, aamulla alkoi punkkani vieressä ravaus vessaan/suihkuun, kun pyöräilijät valmistautuivat jatkamaan matkaansa. He olivat keittiössä aamiaisella, kun minä menin syömään omani. Pahus, pakkasivat kaikki kinkut ja makkarat huoltoauton kyytiin! Vihdoin oli aikaa tyhjentää lompakosta kolmen viikon kuitit korttimaksuista, säästin vain majapaikkojen kuitit. Tililläkin oli vielä vähän rahaa... Kävelin juna-asemalle ostamaan lipun Zamoraan. Melkein 45€! Olisi pitänyt hankkia Renfen alennuskortti, mutta taidamme tehdä loput siirtymät busseilla, jos mahdollista. Oikea polvi alkoi vaivaamaan. Onneksi vasta nyt, kun lopetin vaelluksen. Sekin todistaa, että 400 km kertakävelyllä on minulle tarpeeksi. Kaupunki oli sunnuntain hiljentämä. Kahvilat ja leipomot olivat avoinna, vanhukset istuivat kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. "No miten sinun kolesterolisi laita nyt on?" Huomasin lähikirkon ovien olevan auki ja poikkesin (riskillä) sisälle. Kirkkokuoro lauloi niin iloisia lauluja, ettei tarvinnut itkeä. Sytytin kynttilät koko perheelle (eurolla 10 sähkökynttilää). Alkoi sataa ja palasin albergueen. Rimpuilin taas ulko-oven lukon kanssa. Henkilökunta oli paikalla, sain taas uuden avaimen. Liikaa kopioita, selitti hän. Kuoharini oli haihtunut jääkaapissa, parempi juoda se pois viimeisten mansikoiden kanssa. Polvi tuntui hetken paremmalta, kun lotrasin siihen Voltaren Maxia (en siis turhaan kantanut sitä rinkassani näitä viikkoja).

Pizza Bar Piko Loko

Jäin yksin albergueen, kun henkilökunta lähti pois siivottuaan paikat ja levitettyään lakanapyykit kuivumaan isomman dormin sänkyjen laidalle. Sammuttivat vielä valotkin mennessään. Sain yhden päivän päivitettyä blogissani. Puin "parhaat" vaatteet päälleni ja lähdin pois koleasta alberguesta. Katukeittiöstä tulvi herkullisia tuoksuja, menin kuitenkin Piko Lokoon sisälle istumaan ja tilasin parillalla grillattua kanaa. No huhhuh, olihan taas vähän liikaa!

 

Cattar Café

Ensimmäisen kerran pääsin sisälle albergueen avaimella. Onneksi, sillä olin siellä aivan yksin. Suljin kaikki ikkunat ja menin peiton alle lämmittelemään päikkäreille. Illemmalla kävin vielä lasillisella läheisessä Cattar Caféssa. Olikin mukava paikka! Palasin edelleen tyhjään albergueen, keittiön pöydälle oli tuotu pussillinen paahtoleipää, jääkaapissa on hilloja + omia leivänpäällysteitäni, joten saan hyvän aamiaisen. 

 

Olin dormissa koko illan yksin. Muutama peti kauempana minusta oli kuitenkin pedattuna. Olivat ilmeisesti lähteneet päiväretkelle Santiagoon, sinnehän menee junalla vajaassa tunnissa. Ensimmäiset saapuivat yhdentoista aikoihin, viimeiset kahden jälkeen.