Santiago de Compostela - A Pena (Piaxe) 30 kaunista, mutta kamalan mäkistä kilometriä

Sen kerran, kun ajattelin lähteä ajoissa liikkeelle, nukuin pommiin. Olin yöllä taas valvonut, enkä ole vielä kertaakaan ajastanut herätystä. Herra nousi keittämään itselleen kahvia (taisi olla työaamu), ehkä heräsin siihen. Olin jo pakannut rinkan valmiiksi. Toinen pesty sukka oli pudonnut narulta, jätin toisenkin huoneeseen. Caminoperheeni palasi kotiin tai muihin maisemiin, minä jatkoin yksin vaellusta Muxiaan ja Fisterraan. Ajattelin, että nyt varmaan on aikaa päivittää blogia ja aloittaa niitä kahta kirjaa, mutta olen iltaisin siihen aivan liian väsynyt. 

Olen hyvä vetämään suuria linjoja, kun suunnittelen tulevia reissuja, mutta kaupungeissa suunnistus on yksi Pekingin mysteeri minulle. Pyörin taas katedraalin nurkilla etsien viittoja kohti Fisterraa. Lopulta löysin reitin Negreiraan. Sinnehän minun oli alunpitäen tarkoitus majoittua, mutta päätin pidentää päivämatkaa liki 10 kilometrillä ja varasin yösijan A Penasta (Piaxe).

Kun lähdin kämpiltä, en tiennyt millainen sää ulkona on ja onko edes valoisaa. Sataa tihuutti hissukseen. Jouduin pysähtymään kulmakahvilaan peittääkseni rinkan, samalla join sokerisen pystykahvin. Se olikin hyvä idea, heräsin kunnolla ja sain lisäenergiaa.

Näinkin sen voi tehdä!

En ottanut mukaani musiikkia, halusin kulkea yksin omissa ajatuksissani. Yhtään korvamatoakaan ei ilmestynyt. Ainoa, mikä silloin tällöin soi mielessä, oli "This is gonna be a long long day again". Onkohan sellainen biisi oikeasti olemassa? Monte-kyltitkin kertoivat, että nyt ollaan oikeasti menossa vuorille. Aivan hulluja mäkiä. Força, força (jaksaa, jaksaa)! 

Elisa toivotti minut tervetulleeksi Espanjaan. Ja minä kun luulin olleeni täällä jo melkein kaksi viikkoa!

Ponte Maceira

 

Hulluja mäkiä, mutta myös kauniita maisemia. Kun vihdoin pysähdyin aamukahville, samaan kahvilaan tulivat ensimmäiset tapaamani suomalaiset Camiño Muxian/Fisterran vaeltajat; nuorehko nainen ja viiksekäs, tällä hetkellä Puolassa asuva mies. Mies huomasi pienen Suomen lipun rinkassani ja näytti omaansa. Reitillä oli paljon porukkaa (ei enää ketään tuttua), varasin seuraavienkin öiden majoitukset, joten plääni on selvä.

Jos olisin ollut fiksu, olisin varannut etukäteen viimeisen Santiagon yön ja jättänyt sinne kaikki ylimääräiset tavarat. Mutta kun en ollut. Jälkiviisaus (ns. rappunerous) on sitä katkerinta sorttia.

Negreira

Saavuin Negreiraan ja pysähdyin oluelle. Vilkkaan tuntuinen kaupunki, ehkä liiankin vilkas minulle. Vielä vajaa 10 kilometriä vuorelle, jossa Albergue Alto la Pena sijaitsee. Alto = korkea, suuri (pitkä ihmisestä).

Pääsin perille neljältä, kuten olin kahdella pysähdyksellä ajatellutkin. Sain alapedin 4h-dormista, seurakseni saapuivat espanjalaisnainen, unkarilaismies ja tsekkiläinen Robert. Hän oli ollut Suomessa liftireissulla johonkin Kuopion Rainbow-festareille. Tutustuin myös mukavaan tanskalaispariskuntaan ja pitkään saksalaisnaiseen, Dagmariin.

Albergue Alto da Pena

Albergue Alto da Pena

Vihdoin sain toivomaani pastaa! Eturuokana oli mainion makuista keittoa, jälkiruokana kakkua ja juomana vettä ja punkkua. Vieruskavereina minulla oli brittimies ja hänen puolalainen tyttöystävänsä. Kun menimme nukkumaan, yläpedin Robert toivotti minulle "Dobra noc!"