Camino Senda Litoral, Portugali

Viime kevään Camino Via de la Plata (puolet siitä) oli sen verran rankka, että päätin armahtaa itseni ja tehdä seuraavaksi lyhyemmän ja kevyemmän vaelluksen. Pidin kovasti Portugalin Camino Coastalista, sen rinnalla kulkee Senda Litoral poiketen hieman minun käymistäni kohteista. Mitä lähempänä rannikkoa, sen parempi! Tein alustavan reittisuunnitelman, jonka päivämatkat jäävät lyhyemmäksi kuin ennen. Senda Litoral Portosta Santiago de Compostelaan on alle 300 km, lyhyemmillä päivämatkoilla sen vaeltaa 14-16 päivässä. Tällä kerralla houkuttelen myös kaverin mukaani, saa nähdä onnistuuko.

Haluan viettää pääsiäisen kotona ja aloin katsella huhtikuun lentoja Portoon/Lissaboniin. Yhdet hyvät Norwegianin lennot (lyhyellä vaihdolla Oslossa) Portoon löysinkin, mutta hinta ehti nousta kun minä vasta harkitsin varaamista. Varasin Norskin lennot Lissaboniin, ilmoitin siitä kaverilleni ja toivon hänen löytävän itselleen lennot, mieluummin samat kuin minä. Hannu on lähdössä loppureissulle mukaan ja varasimme samat Finskin suorat lennot Lissabonista kotiin toukokuussa. Hannu löysi itselleen menolennon Portoon KLM:n sivuilta. Tarkoitus on viettää yhteinen parin viikon loma tällä kerralla Portugalissa. Minulla on taas tiedossa viiden viikon reissu.

Helsinki-päivä; kolme näyttelyä, hyvää ruokaa ja ystäviä

Kolme, neljä, viisi kärpästä yhdellä kerralla, kun vietin iltapäivän Helsingissä. Houkuttelin Ritun mukaani katsomaan Taidehallin Kaija Aarikka -näyttelyn.

Kaija Aarikka

Kaija Aarikka

Uskomattoman tuottelias suunnittelija! Paljon meillekin tuttuja koruja, koriste-esineitä ja astioita. Niin ajattomia, että monet niistä ovat myynnissä ja monissa kodeissa käytössä edelleen. Itsekin olin koristautunut Aarikan puukoruilla, vaikka muuten käytänkin äärettömän vähän koruja.

Antell Pikkuarkadia

Taidehallista olikin lyhyt kävelymatka lounaalle Antell Pikkuarkadiaan. Söimme mukavasti lämmittävää kukkakaalikeittoa, salaattipöydän antimia ja teriyakikanaa.

Eveliina Hämäläinen

Eveliina Hämäläinen

Ulkona puhalsi kolea tuuli, kun kävelimme Erottajankadulle ja TM-Gallerian tiloihin. Siellä on parhaillaan Eveliina Hämäläisen Luona-näyttely.

Peter Balke

Meillä oli vielä yhteistä aikaa ja kävimme katsomassa Sinebrychoffin taidemuseossa Peter Balken "Arktisen lumo" -näyttelyn. Pois lähtiessämme pysähdyimme Kakkugalleriaan herkullisille kakkukahveille. Ritu lähti etsimään itselleen talvitakkia, minä suunnistin Oodin kautta lukupiirin tapaamiseen.

Syksyn kirjoja;

Muriel Barbery "Siilin eleganssi". Keski-ikäinen leskirouva Renée toimii aulavahtina pariisilaisessa talossa, jonka pitkäaikaiset asukkaat ovat ylempää keskiluokkaa. Hierarkiassa alimpana on Renée, harmaa hiirulainen, jota tuskin huomataan, paitsi jos kerrosvälien kukat ovat hoitamatta tai kynnysmatot lähettämättä pesulaan. Lapsettomaksi jäänyt Renée on kuitenkin itseoppinut älykkö, joka arvostaa niin kirjallisuutta, elokuvia kuin maalaustaidettakin. Muutama ystäväkin hänellä on, mutta kukaan ei arvaa, mitä tuon yksinkertaiselta näyttävän naisen ajatuksissa liikkuu. Kunnes taloon muuttaa ensimmäinen "ulkopuolinen", varakas japanilainen herrasmies, joka näkee aulavahdin ulkokuoren taakse. Yläkerrassa asuu varhaisteini Paloma, joka suunnittelee omaa itsemurhaansa (polttamalla koko asunnon) ennen kuin täyttää 16. Hänkin ystävystyy Renéen kanssa ja alkaa miettiä, jospa sittenkin kannattaisi elää.  

Sergei Dovlatov "Kompromissi". Venäläinen journalisti Sergei Dovlatov (1941-1990) oli toimittajana virolaisessa Soveskaja Estonija -lehdessä vuosina 1974-1976. Kaikesta ei voinut kirjoittaa, kaikki kirjoitukset tarkistettiin ja kaikessa piti tehdä kompromisseja. Vodkanhuuruinen toimittajajoukko kirjoitti ja toimi, niin kuin parhaaksi näki. Juutalaisten sukujuuriensa avulla Dovlatov pääsi muuttamaan Amerikkaan, jossa kaikki hänen kirjansa julkaistiin.

Mathildedal; Teijon sienimetsät

Perjantaina kävin aamupäivällä kaupoilla, lastasimme auton ja ajoimme Tammisaaren kautta Mathildedaliin. Wi-Boxin lounaalla oli Octoberfest-teema.

Wi-Box

Majoituimme tuttuun mökkiin, joka oli edellisten kävijöiden jäljiltä siistissä kunnossa. Muutenkin oli tehty kunnostusta viimekäyntimme jälkeen; lamput olivat kirkkaammat ja saunan alin porras on vaihdettu uuteen. Hannu roudasi tavarat mökille, minä laitoin ne paikoilleen ja petasin sängyn. Illalla saunoimme ja vilvoittelimme terassilla. Tuuli nousi ja alkoi sataa vettä.

Lauantaille oli luvattu sadetta, mutta pääsimme ulkoistamaan itsemme jo kymmenen hoodeilla. Olimme nukkuneet yhdeksän tunnin unet. Mikä siinä on, että täällä nukkuu aina paremmin kuin kotona? Hannu lähti lenkille, minä suunnistin sienimetsään. Suppareita on nyt joka paikassa; en päässyt edes omille sienimestoilleni, kun pussi oli jo puoliksi täynnä. Oli pakko lopettaa, kun pussi oli täynnä ja palasin vettyneelle polulle. Puoliltapäivin aurinko pilkisti pilvien raosta ja päätin kävellä vielä Matildanjärven kierroksen. Hannu putsasi sienisaaliini ja laittoi osan kuivuriin (kuinka pieneksi saaliini voikaan kutistua). Minä tein meille pulledpork-tortillat ja salaatin. Siis ei sieniä!

Kariholma

Sunnuntain vastainen yö oli kylmä, aamullakin vain +4-5 astetta. Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme sienimetsiin jo ennen kymmentä. Tuuli edelleen kovin ja puin päälleni tukevamman takin. Hannu lähti Hummeltien suuntaan, minä tein Jeturkastin lenkin ja poikkesin siitä vanhoille sienimestoilleni. Eivät pettäneet tälläkään kerralla! Kun biopussi oli täynnä, laitoin Hannulle viestin ja teimme treffit Kariholman keittokatokseen. Hannu ehti sinne ennen minua ja viritteli jo tulia. Grillasimme makkarat (ei vieläkään syöty sieniä), seuraa saimme Särkisalossa asuvasta miehestä. Palasimme mökille putsaamaan sienet ja nukkumaan päikkärit. Illalla saunoimme ja valmistin meille tapakset. Kuivuriin oli ladattu ensimmäinen satsi sieniä, toinen hurisi yöllä.

Kaikki naapurit lähtivät kotiin jo sunnuntaina, vain me jäimme rinteeseen PRO:n mökkiin. Yöllä ja aamulla satoi hissukseen vettä, lähdin kuitenkin kiertämään Matildanjärveä. Sade lakkasi sopivasti, enkä tarvinnut sateenvarjoa, kun mantereelle palattuani nousin metsän rinnettä kohti sienipaikkojani. Taas tuli biopussi täyteen suppareita. Hannu jäi terassille auringonpaisteeseen putsaamaan niitä, minä tein meille kana-kasvispastaa. Nyt syötiin reilusti sieniä! Saimme vasta ensimmäisen 5kg:n kannellisen purkin täyteen kuivattuja sieniä.

Iltapalaksi tein vielä sienimunakasta kuivatuilla yrteillä. Todellista lähiruokaa ja superfoodia! Tässä yhtenä päivänä sanoin Hannulle, että olisi ihanaa asua Matildassa. Mutta toisaalta; tulisin luultavasti hulluksi. Enhän hennoisi syksyllä jättää sieniä metsiin mätänemään. Minun olisi pakko kerätä ne kaikki ja myydä tai lahjoittaa pois.

Tiistaille ennustettiin jäätävää tihkua, yö olikin kylmä, mutta aamupäivän aikana sää selkeni. Kävimme Perniössä kaupoilla täydentämässä varastoja. Alkossa ei myyty Perinteistä punaviiniglögiä, ostimme kausioluet viimeisille saunailloille. Sää lämpeni ja lähdimme sienimetsiin. Yritin "oikaista" Jeturkastiin ja sain tossuni kosteiksi, kun en tälläkään kerralla laittanut kumppareita. Biopussit eivät kestä meidän runsaita sienisaaliita ja otimme muovisangot mukaan. Kosteikossa harhaillessani en löytänyt mitään, mutta kun vihdoin pääsin tutuille sienipaikoilleni, purkki oli tunnissa täynnä.

Mökillä vaihdoin jalkaani kuivat sukat ja kumpparit. Istuimme terassille auringonpaisteeseen putsaamaan sienisaaliin, söimme eilistä kana-kasvispastaa ja nukuimme päikkärit. Kuivuri pyöritti ensimmäisiä sieniä. Saunan jälkeen tapasteltiin ja kuivuriin meni seuraava satsi.

Keskiviikko oli tuulinen, sateinen ja lämmin (+14). Aamupäivällä sade taukosi ja lähdin kylille kävelemään. Kävin satamassa, jatkoin Meritietä ja metsäpolkua pitkin oikaisin Hummeltielle. Noucando; tälle taudille ei voi mitään! Repussa oli (tottakai!) hedelmäpussi ja sieniveitsi. Keräsin metsästä suppareita kuivurin verran ja palasin mökille, jossa Hannu aloitteli sienipizzan tekoa.

Olikin hyvää sieni-sinihomejuustopizzaa, vaikka sipulit unohtuivatkin kassiin. Ja minä unohdin leivinpaperin kotiin.

Torstaina heräsimme kuuden hoodeilla rakeiden ropistessa ikkunapelteihin. Mökin rinne olikin valkoisen hyhmän peitossa, kun kahdeksalta nousin kahvinkeittoon. Myrskytuuli puhalsi aamupäivällä pilvet pois taivaalta ja lähdimme omille sienipaikoillemme. Tällä mökkiviikolla lenkit ovat huomattavasti lyhentyneet ja laavut käymättä, kun sienihulluus on pahasti iskenyt molempiin.

Sanko täyttyi taas nopeasti. Onneksi otin kannen mukaan, muuten äkilliset sadekuurot olisivat kastaneet muutenkin jo kosteita sieniä. Jeturkastin lenkin tehtyäni olisin ostanut pari olutta mukaan Kyläpanimosta, mutta siellä ei ollut ketään paikalla. Hannu alkoi putsata sienisaalista, minä tein perinteistä mökkiruokaa; chorizo-kasvispataa. 

Pyöritimme molemmat pesukoneet ja kuivurin. Illalla saunoimme viimeisen kerran ja tapastelimme jääkaappia tyhjäksi. Joko tämä ihanuus nyt loppuu? Talven sienivarasto alkaa olla täynnä, lisää haen vielä kotona lähimetsästä, että niitä raskii antaa lahjoiksikin. 

 

Sain Hannun olemaan hosumatta lupaamalla, että pysähdymme Perniössä lounaalle. Aamupäivän aikana siivosimme mökin, kuivatin loput sienet paistinpannulla, pakkasimme tavarat ja tiskasin aamun tiskit. Senkin jälkeen meillä oli tunti aikaa ennen mökin luovuttamista.

Puoliltapäivin ajoimme Perniöön ja tilasimme Perniön Kebabissa rullakebabit, jotka olivat niin isoja, että puolet lähtivät kotiin iltapalaksi. Laitoin lakanapyykin pyörimään, Hannu pullotti omenaviinin. Ihana saada taas kylppäri kokonaan omaan käyttöön! Ulkona oli kaunis ilma, mutta kassien tyhjentämisen ja tavaroiden paikoilleen laittamisen jälkeen kumpikaan ei enää lähtenyt lenkille, vaan lepuutimme ja nautimme kotonaolosta.

 

Sieniä ja säilöntää

Lohjalta kotiuduttuamme olen ehtinyt käydä pari kertaa lähimetsässä haahuilemassa. Reilun tunnin kävelyllä suppareita on löytynyt niin sienirisottoon kuin pakastimeenkin. Kuivurin otan käyttöön vasta Mathildedalissa suuremmille saaliille.

Limos Pizzeria

Maanantain aamujumpan ja sienestyksen jälkeen ajoimme Ylästöön päin ja Hannu tarjosi merkkipäivän kunniaksi lounaan Limos Pizzeriassa. Olikin hyvät pizzat! Cittarin euronpäiviltä ostin kilon keltaisia luumuja, niitä kun on niin harvoin tarjolla.

Tein luumuista rommilla maustettua hilloa juustoille. Pullotin herukka- ja kirsikkaliköörit, marjoista keitin kokeeksi pienen erän hilloa. Pakastimessa on vielä omia kirsikoita, laitoin uuden satsin tekeytymään kesällä tuomaamme Viron vodkaan. Hannu lisäsi omenaviiniin kirkasteen ja pullotti maistiaiset mökkilomalle. Yöpakkasia on luvassa, hain peitot vintistä sänkyyn (tähän asti olemme nukkuneet pussilakanoilla) ja nostin kukkivan maljaköynnöksen sisälle.

Lohja, training dogsitting

Ajoin perjantaina Lohjalle harjoittelemaan etukäteen Sipen hoitoa. Varasin itselleni aikaa käydä myös Lohjan kirjastossa katsomassa Pentti Salmelan näyttely, joka oli esillä viimeistä päivää.

Pentti Salmela

Pentti Salmela

Poikkesin Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon, jonka ovi oli avoinna. Arkun kantoliinoista päätellen hautajaisia varten, mutta sain kaikessa rauhassa ihailla minulle niin tutun kirkon kattomaalauksia. Kävin myös Harrin, Sepon ja kummitätini haudoilla, ennen kuin ajoin Suville.

Samalla pääsin onnittelemaan Ilonaa, jolla oli alkuviikosta synttäri. Onnikin tuli käymään uudella autollaan, ja sain kuunnella roppakaupalla teknistä tietoa ja perusteluita, miksi jo nyt piti vaihtaa autoa. Noel houkutteli minut pihalle katsomaan hänen lennokin lennätystään. Sipen kanssa pallottelin, ennen kuin lähdimme metsälenkille. Ei, mummu ei juokse! Hiki siinä tuli muutenkin. Pääsin saunaan, siinä välissä porukat kävivät kaupassa ja Suvi lähti vielä Sipen kanssa juoksulenkille. Synttärikakkua ei ollut tarjolla, vaan Ilona paistoi ison kasan lettuja. Sipe kantoi suussaan sukkiani ja sandaaleitani, eikä olisi halunnut luopua niistä. Pentuparalla on juoksuaika ja rakastaa kaikkea, mikä vähänkin liikkuu. Varsinkin minua.

Lauantaina lähdin Noelin kanssa läheiselle frisbeegolfradalle. Minä tietysti yritin löytää sieniä, samalla kun etsin Noelin kiekkoja. Kotiin ajoin kaupan kautta ja grillasimme ehkä viimeisen kerran tänä kautena. Maanantain vastainen yö oli kylmä. Otin Hondan pois vakuutuksesta, Hannu pesi grillin. Kesä on auttamattomasti ohi.

Missä ne viipyy?

Torstaina pääsimme tositoimiin, kun Sipen perhe lähti lomamatkalle. Poikaparka taitaa odottaa perhettä kotiin, kun nukkuu ulko-oven edessä.

Sipe pääsee viikoksi meidän koirakouluun ja minä pääsen Sipen juoksukouluun.

Aamuneljän aikoihin Sipe vaelsi huoneissa levottomana, etsi kai perhettään. Koirapeti oli siirretty huoneeseeni, siinä poika kävi välillä nukkumassa, kunnes siirtyi viileämmälle lattialle. Seitsemältä sain pusuherätyksen ja nousin tekemään aamiaista. Hannu hoiti aamulenkin. Halusin ylläpitää Sipen normaalia päiväjärjestystä ja aamuriehunnan jälkeen asettauduimme lepäämään, onhan pentu tottunut olemaan monta tuntia yksin kotona, luultavasti (toivottavasti) nukkuen. Hannu halusi lähteä omalle lenkilleen jo ennen puoltapäivää ja ulkoistimme itsemme koko porukka, yhtaikaa se on kuitenkin helpompaa meille kokemattomille. Minä hoidin kaksi pidempää, vauhdikkaampaa metsälenkkiä, Hannu taas lyhyemmän iltalenkin. Välillä Sipe maisteli viimeisintä Kodin Kuvalehteä, jäi siitä vielä Ritullekin luettavaa. Kirjaston kirjoja pitää varjella ja siirtää ne pois näkyvistä.

Lauantaina Lohjan museon alueella vietettiin omenakarnevaaleja. Harmiteltavasti alkoi sataa ja kävin paikalla vain pikaisesti. Päikkäreiden aikana sade lakkasi ja pysyimme päivälenkeillä kuivina. Toinen niistä oli taas juoksulenkki, eikä Sipe ehtinyt edes huomata metsätien ylittävää kettua. Illalla saunoimme ja Onni poikkesi kotona. Siinä vaiheessa, kun Sipen Yksisarvinen-pehmolelu pursui ulos vanua, siirsin senkin suljetun oven taakse. Sinne oli jo aiemmin päätynyt äitini keinutuoli, jonka jalakset Sipe on järsinyt.

Gunnarlan maja

Leo Lipasti 1912 - 2005

Sunnuntaina Sipe alkoi hyöriä kuuden jälkeen, teeskentelin nukkuvaa, ennen kuin sain märän pusun naamalleni. Aamupäivällä Hannu lähti asioilleen ja jätti automaatti-imurin pyörimään lattioille. Kun "Liisa" lopetti hommansa, lähdin Sipen kanssa juoksulenkille Gunnarlan majalle. Poika odotti kiltisti vierelläni, jos näkyvissä oli lenkkeilijöitä tai pyöräilijöitä. Naisten perään oli kova hinku, taisi luulla heitä Suviksi. Koirien kohdalla jouduin tiukentamaan otetta, samoin paluumatkan kuralätäköiden ja ojien ohittamisessa, siinä vaiheessa Sipellä oli jo kova jano.

Lasten kaikki vanhat pehmolelut on kohta purtu rikki, vanua tursuu niistä pitkin olkkaria. Kauppareissulla kävin ostamassa Mustista ja Mirristä koiralelun, jonka pitäisi olla vähän vahvempi. Takuuta ei tietenkään ole, myyjä tietää asiakkaansa. Meidän poissa ollessa Sipe oli syönyt pöydälle jääneet talouspaperit ja sanomalehdet, vaikka oletin pennun nukkuvan. Päivälenkki olikin yllättävän rauhallinen, meitä molempia taisi jo väsyttää. Päikkäreiden jälkeen pääsin taas juoksutreeneihin, menimme pitkin metsiä molemmin puolin junarataa. Muiden koirien lähestyessä Sipe istui kiltisti viereeni odottamaan ohitusta, taisi jopa pelätä pieniä, räksyttäviä koiria.

Maanantaina menimme aikaisin nukkumaan, se tiesi aikaista aamuherätystä tiistaina. Uusi lelukaan ei kestänyt Sipen käsittelyä; aamulla flamingo-paralta oli jo toinen jalka irti ja toinen siipi repsotti. Oli kesäisen kaunis sää ja nautimme päivän lenkeistä. Yritän pysyä Sipen vauhdissa niin, että hihna pysyisi mahdollisimman pitkään löysänä. Kun pentu juoksee, mummukin juoksee. Kun pitää nuuskuttaa puskia ja merkata tolppia, pysähdymme molemmat. Pahinta ovat tuulen lennättämät lehdet; Sipe yrittää tavoittaa niitä ja nykäisee yllättäen niin kovin, että olkapääni on kohta sijoiltaan. Iltapäivällä saimme Pirjon meille kahville. Sipe oli vieraasta niin tohkeissaan, että lähetin pojat lenkille. Minä hoidin vuorostani iltalenkin, jolta Sipe kantoi hankalasti, mutta ylpeänä kotiin pitkän oksan.

Keskiviikkona hölkkäsin Sipen kanssa taas Gunnarlan majalle. Laavulla oli nuorisoa ohjaajien kanssa grillaamassa. Olisivat halunneet antaa Sipelle makkaraa, mutta en antanut lupaa, kun suola ja vehnäjauhot ovat kiellettyjen listalla. Iltapäivällä otin vapaata koiranhoidosta ja lähdin Caritalle kahville. Saunan jälkeinen iltalenkki Sipen kanssa oli aivan ihana; olimme molemmat raukeita eikä Sipe ryntäillyt eikä vetänyt. Räksyttäviä pikkukoiria; ketä kiinnostaa? Kävelytieltä metsään paennut rusakko; so what?

Jätimme Hannun imuroimaan ja lähdimme reippaalle päivälenkille. Viimeisen hoitopäivän kunniaksi annoin Sipen valita suunnan metsässä. Nousimme rinnettä lähelle 25-tietä, hölkkäsimme Neidonkeitaalle asti, siitä rinnettä alas Metsolan hautausmaan ja koulun ohi kotiin. Hannu oli ehtinyt tehdä omankin lenkkinsä ja oli suihkussa. Kasvispastan jälkeen menimme kaikki päikkäreille. Onni käväisi kotona, saimme jutella rauhassa, kun Hannu vei vuorostaan Sipen lenkille. Riehumiselta ei kuitenkaan vältytty, onhan niin ihanaa, kun joku perheestä on kotona. Iltalenkki oli minun ja näimme hämärässä monta koirakaveria. Joltain työmaalta Sipe nappasi puukalikan mukaansa ja kantoi sen kotipihalle saakka. Luvassa on levoton yö, kun perhe saapuu myöhäisellä lennolla kotiin.

Turha pelko. Sipe nukahti kymmeneltä ulko-oven eteen ja heräsi siitä kahdelta, kun perhe saapui hiljaa kotiin. Jäivät hetkeksi pihalle pallottelemaan, ennen kuin kaikki menivät nukkumaan. Noel nukkui vielä aamupäivällä, kun me pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan Vantaalle. Yksi on varma; meille ei koiraa tule! "Se on koiran elämää, kun koiran ottaa."

Syksyn kirjoja:

Robert Louis Stevenson "Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla". Huumorilla höystetty matkapäiväkirja Ranskan vuoristoseudulla 1800-luvulla. Kirjailija Stevenson ostaa itsepäisen aasin kantamaan matkavarusteitaan, jotka nykypäivän vaeltajasta tuntuvat varsin omituisilta. Hän on varautunut yöpymään myös ulkona, useimmiten yösija löytyy vaatimattomista majataloista tai luostarista. "Erosin ensin toisesta ja sitten toisesta todella pahoilla mielin, mutta silti iloisena kuten kaikki matkalaiset saadessaan pudistella vaatteistaan yhden etapin pölyt ennen kiiruhtamista seuraavalle."

Meri Valkama "Sinun, Margot". Meri Valkama tuntee DDR:n historian ja ulkomaantoimittajien työt opintojensa kautta. Kirjan päähenkilö Vilja asuu ensimmäiset vuotensa Itä-Saksassa, äiti on lasten kanssa kotona, isä toimittaa uutisia Suomeen. Veljen sairastuminen edesauttaa perheen hajoamista ja paluuta kotimaahan. Aikuinen Vilja alkaa tutkia omaa lapsuuttaan ja historiaansa isän kuoleman ja tämän jälkeen jättämien kirjeiden vuoksi. Muistumia varhaislapsuudesta, joille katkera äiti ei halua antaa mitään selityksiä, siksi Viljan on pakko etsiä vastauksia Berliinistä ja jopa Tšernobylista. Hieno kirja!